Mikä on oleellista kuolinpesän tyhjennyksessä?
Perikunnan pitää saada haltuunsa tärkeät paperit ja tiedot perunkirjoitusta varten. Lisäksi tärkeitä ovat mahdolliset arvoesineet, läheisille arvokas irtaimisto ja muistot.
Lain näkökulmasta kuolinpesän läpikäynti liittyy pesänhoitoon ennen perunkirjoitusta. Pesänhoito on lähinnä sitä, että perikunta saa maksetuksi vainajan laskut ja pystyy irtisanomaan hänen sopimuksensa kuten puhelinliittymän.
Asioita riittää, vaikka vainaja olisi varaton. Koti papereineen on tiedon lähde, koska harvoin kukaan pääsee vainajan sähköpostiin, ja pankkitilille pääsyynkin vierähtää aikaa. Tosin nykyään pankit, sijoitusyhtiöt ja vastaavat saavat heti tiedon asiakkaansa kuolemasta, ja moni lähettää tällöin hänen osoitteeseensa kirjepostia.
Kuinka pian kuolinpesä pitää tyhjentää?
Vain perunkirjoitukselle on olemassa määräaika, kolme kuukautta. Perunkirjoitusta varten pitää laatia perunkirja, ja siihen tarvitaan arvio vainajan omaisuudesta ja veloista. Perikunta saa selville omaisuustiedot virallisista papereista. Ne ja koko irtaimiston laajuus selviävät, kun joku käy läpi kodin, mökin, kellarit ja varastot.
Rivakka tyhjennys selventää tilannetta ja säästää rahaa. Vuokra-asunnosta menee vuokra joka kuukausi, omistuskodistakin kertyy kuluja. Sitä paitsi asunnon tai mökin arvio ja myynti helpottuvat, kun tiloista on tyhjennetty vainajan irtaimisto.
Kuinka selvitän, onko vainajan irtaimistossa jotain arvokasta?
Pitää pyytää arvioita. Auto- ja veneliikkeet, huutokauppakamarit, taideliikkeet ja vastaavat antavat ainakin alustavia arvioita pelkkien valokuvien ja tietojen perusteella.
Kaikki arvotavara merkitään perunkirjaan. Tavallista koti-irtaimistoa ei tarvitse ilmoittaa, kun sen arvo jää alle 4000 euron. Näin määrittelee verottaja.
Miten muistaa vainajan ystäviä tai sukua?
Jotkut antavat vainajan läheisten hakea muiston kuolinpesästä.
Mitä palveluita on tarjolla kuolinpesän tyhjennykseen?
Siivouksen lisäksi on mahdollista ottaa koko paikan tyhjennys ja tavaran kuljetus jätehuoltoon tai myyntiin. Voi ulkoistaa liki kaiken tai itselle hankalat asiat.
Miten siivota, jos ihminen kuoli kotiinsa?
Siivouksen taso riippuu siitä, kauanko vainaja oli kuolleena kodissaan. Jos henkilö on aika vastikään menehtynyt asuntoon, ei tarvita erityistä kalmasiivousta. Sen tekee koulutettu vahinko- ja puhdistuspalvelu suojavarusteineen.
Mistä voin tilata tavaran poisviennin ja paljonko se maksaa?
Kaupungeilla on palveluita, jotka kuskaavat tavaroita kierrätykseen. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla on HSY:n Sorttiasemia. Vastaavia yksityisiäkin palveluita saa, ja hintataso pysyy yleensä maltillisena.
Vuoden 2024 hinnaston mukaan HSY:n Sorttiasema vie 9 tavaraa tai huonekalua 131 eurolla. Itse tehden pulitat peräkärryn vuokran, polttoaineen, parkkimaksut ja jätemaksut – ja raahaat painavia tavaroita.

Mitä tarkoittaa raivaussiivous?
Se on tyhjennyssiivous: roska raivataan pois ja asunto siivotaan. Joskus asunnossa on asunut huonokuntoinen ihminen tai ehkä hamstraaja. Jo eteisestä lähtien saattaa tulla vastaan lehtipinoja, postia on kertynyt nurkkiin ja kaikkialla on kasoja. Ammattilaiset kykenevät osana raivausta erottelemaan postipinoista ja muualta perikunnalle tärkeät asiakirjat.
Mitä tehdä, jos roskaa tulee enemmän kuin taloyhtiön jätehuone vetää?
Silloin pitää tilata vaihtolava pihalle tai viedä erikseen jäteasemalle jätteitä. Joka tapauksessa kaikki jäte pitää aina lajitella asianmukaisesti.
Lue lisää: Anja lopetti tutun ruoka-aineen käytön miehen kuoleman jälkeen – nyt vatsa voi paremmin kuin koskaan
Hinnoitellaanko kuolinpesän siivous tunneissa vai neliömetreissä?
Kuolinpesät eroavat toisistaan. Siivousyrityksen edustaja käy yleensä ensin katsomassa ja tekee kirjallisen tarjouksen.
Mistä tiedän, että siivousyritys tai vastaava hoitaa omat maksunsa?
Tarkista, että yrityksen Y-tunnus on voimassa. Sen voi kuka tahansa katsoa YTJ-verkkkosivuilta. Lisäksi varmistat sieltä, että yritys kuuluu ennakkoperintärekisteriin. Jos ei kuulu, on riski, että sinulle koituu lisämaksuja.
Saako kuolinpesän siivouksesta kotitalousvähennyksen?
Ei saa, mutta kuolinpesä saa vähentää kulunsa. Esimerkiksi ikkunanpesu, raivaussiivous ja jätemaksu edustavat normaaleja kuolinpesän kuluja. Kulut vähentävät kuolinpesän varoja, mutta myös veroja. On hyvä muistaa, että Suomessa perintövero menee maksuun, kun raja on 20 000 euroa henkilöä kohden eli alle 20 000 euron perinnöstä ei edes mene veroa.
Juttu on julkaistu Vivan numerossa 12/2024.