Quantcast
Channel: Työ ja raha | Anna.fi
Viewing all articles
Browse latest Browse all 406

Nainen, pidä huoli palkkakehityksestäsi: Saatat menettää urallasi jopa 110 000 euroa

$
0
0

Ammattiliitto Pron jäsenistössä naisten ja miesten keskipalkan ero on noin 740 euroa kuukaudessa miesten hyväksi.

Prolaiset naiset tienasivat keskimäärin 2 931 euroa ja miehet 3 672 euroa kuukaudessa vuonna 2015, eivätkä palkkaerot ole supistuneet tutkimusvuosien 2008–2015 aikana, kertoo Pron työmarkkinatutkimus. Vuoden 2015 työmarkkinatutkimukseen vastasi noin 9 000 prolaista.

Koko työuran aikana nainen menettää keskimäärin 110 000 euroa iästä ja sukupuolesta johtuvan palkkasyrjinnän vuoksi.

– Miesten pitämät vuorotteluvapaat ja perhevapaat eivät ole tasoittaneet tilastoja. Siksi heikennykset esimerkiksi subjektiiviseen päivähoito-oikeuteen ja vuorotteluvapaaseen pahentavat työelämän sukupuolittumista entuudestaan, kertoo tutkija Petri Palmu Ammattiliitto Prosta.

– Prossa naiset ovat miehiä korkeammin koulutettuja, naisista lähes 30 prosenttia on suorittanut korkeakoulututkinnon, kun miehistä vastaava osa oli 23 prosenttia. Koulutustausta ei kuitenkaan riittävästi näy palkassa, kertoo tutkija Palmu.

Koko työuran aikana nainen menettää keskimäärin 110 000 euroa iästä ja sukupuolesta johtuvan palkkasyrjinnän vuoksi. Työuran loppuvaiheessa sukupuolten välinen palkkaero voi olla jopa 20 prosenttia. Ja koska työeläke pohjautuu työuran aikana maksettuun palkkaan, eivät puntit ole tasan eläkkeelle siirtyessäkään.

Useimmiten palkkaa ei tule lisää, jos sitä ei itse esitä ja vaadi.

Jotta näin ei kävisi sinulle, pidä huolta palkkakehityksestäsi ja pyydä rohkeasti palkankorotusta, jos on sen aika.

Useimmiten palkkaa ei tule lisää, jos sitä ei itse esitä ja vaadi. Siksi sinulla itselläsi tulee olla näkemys siitä, mikä olisi oikea palkka nykyisessä tehtävässäsi. Mieti siis etukäteen, haluatko siirtyä urallasi eteenpäin? Mitä tavoittelet ja miten haluat ansioisi kehittyvän?

5 + 1 vinkkiä palkkakeskusteluun

  1. Samasta ja samanarvoisesta työstä pitää maksaa naisille ja miehille samaa palkkaa. Tämä samapalkkaisuusperiaate on myös perus- ja ihmisoikeus. Työtehtävät ovat samanarvoisia, jos vastuu, kuormitus, työtehtävien laatu ja työolot ovat keskenään samanlaisia. Erilaiset tehtävät voivat olla saman palkan arvoisia.
  2. Palkasta ja sen suuruudesta puhuttaessa on lähdettävä liikkeelle omasta palkasta. Tutustu omaan työehtosopimukseesi, palkkalaskelmaasi ja toimenkuvaasi. Selvitä, mikä on tehtäväsi vaativuusluokka. Paljonko saat henkilökohtaista osuutta? Mitä muita lisiä saat?
  3. Mieti sen jälkeen, mitä tosiasiallisesti teet? Sisältääkö työsi johtamisvastuuta? Mitkä ovat tehtävässä tarvittavat tiedot ja taidot? Harkinnan laajuus? Työn edellyttämä vuorovaikutus? Keskity havaitsemaan muutokset työtehtävissä ja niihin käytetyssä ajassa. Kirjaa ylös omat saavutuksesi, perustelusi ja oma esityksesi korotukselle.
  4. Palkkaneuvottelu on neuvottelu siinä missä mikä tahansa muukin. Valmistaudu tekemällä kotiläksyt kunnolla ja harjoittelemalla käytännön tilannetta etukäteen. Arvioi myös esimiehen vaihtoehtoja: onko hänellä kuinka paljon aitoa liikkumavaaraa ja millaisen pyynnön kanssa ei kannata edetä.
  5. Keskustelutilanne sisältää paljon muutakin kuin faktaa, kuten stressiä ja kiusaantumista. Keskustelussa kannattaa olla selkeä ja jämäkkä, – tämä on helpompaa, kun tilanteeseen on valmistautunut kunnolla. Pyri aitoon vuorovaikutukseen. Neuvottele ja kuuntele.

+ Muista, että jos ei pyydä, ei yleensä saa.

Menetettävää ei ole, vain voitettavaa. Joskus ajankohta on vain väärä. Pyri silti sopimaan, milloin ja miten asiaan voisi palata uudelleen.

Kun haluat pitää huolta hyvinvoinnista työssä, ole pro ja liity kaltaistesi joukkoon!

Voita paikka Ammattiliitto Pron uravalmennukseen!

Vastaa palkka-aiheiseen kyselyyn ja voita nostetta urallesi. Arvomme kaksi kappaletta paikkoja henkilökohtaiseen uravalmennukseen. Pro Noste -Uravalmennuksessa voit keskustella osaamisesi parantamisesta tai työn ja muun elämän yhteensovittamisesta, pyytää sparrausta kehityskeskusteluun tai työhakemuksen laadintaan. Uravalmennus sisältää kaksi opastuskertaa ja ne voi toteuttaa puhelimitse tai skypellä. Valmennus alkaa puolen tunnin kartoituskeskustelulla, jossa perehdytään asiakkaan muutostoiveeseen ja mahdollisesti sovitaan tehtäviä. Toinen keskustelu on tunnin mittainen palautekeskustelu.

Yhden palkinnon arvo on noin 300 euroa. Kilpailu päättyy 31.03.2018. Vastanneiden nimi- ja osoitetietoja voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointitarkoituksiin henkilötietolain mukaisesti. Lisätietoja Otavamedia Oy:n rekisteriselosteesta.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 406

Trending Articles