”Jonilla, 28, on 30 000 e sijoituksia ja 8 sijoitusasuntoa”, ”Jesse keräsi kuudessa vuodessa lähes 60 000 euron osakepotin”, ”Kotiäiti Jenna säästi kolmessa vuodessa 30 000 euroa”.
Yllä mainitut otsikot on poimittu työelämämedia Duunitorin sivuilta, mutta vastaavia revitellään päivittäin muissakin medioissa. Niitä lukiessa ainoa ajatukseni on: miten?
Olen juuri käynyt vilkaisemassa nettipankista omia sijoituksiani, joille en ole suonut ajatustakaan 14 vuoteen. Kun ostin aikoinaan ensiasuntoni, pankki kehotti minua myös sijoittamaan. Luultavasti nyökyttelin myöntävästi, ja minulle avattiin kaksi sijoitusrahastoa.
Sen muistan, että sijoittajaprofiilini oli maltillinen. Sijoitin siis kohteisiin, joissa ei ole mahdollisuutta suuriin voittoihin, mutta ei myöskään riskiä merkittäviin tappioihin.
Jos joku olisi kysynyt vielä eilen, mihin rahastoihin olen sijoittanut, en olisi osannut vastata. Vielä vähemmän siihen, että miksi juuri niihin.
Nyt raha-asiat ovat kuitenkin alkaneet toden teolla kiinnostaa. Suurimman osan aikuisikääni olen jakanut elinkustannukset puolison kanssa, mutta kolme viime vuotta olen vastannut taloudestani yksin.
Omistusasunnosta olen joutunut luopumaan, perintöä ei ole luvassa ja eläkejärjestelmän horjuminen huolettaa. Korkojen nousu ja inflaatio ovat näkyneet lompakossani samoin kuin muillakin kuluttajilla.
Olen myös ollut monella tapaa onnekas. Olen keskituloinen, ja tuulisella media-alalla kuulun siihen vähemmistöön, joka on ollut koko työuransa vakituisessa työsuhteessa.
Tietoisuus siitä vain lisää ahdistustani; sitä suuremmalla syyllä minun olisi pitänyt kyetä kerryttämään omaisuutta.
Toinen rahastoista näyttää tuottaneen minulle 8 %, toinen – ei mitään. Tuijotan surullisia lukuja ja häpeän. Miksi en ole perehtynyt raha-asioihini aiemmin? Miksi olen passiivisena istunut ja odottanut asemalla, kun jonit ja jennat pyyhältävät sijoitusjunalla ohitseni?
Lue myös: Oletko saamaton säästäjä? Asiantuntija kehottaa suhtautumaan sijoittamiseen kuin hampaidenpesuun
Paras sijoittaja unohtaa sijoittavansa
Sijoitusteni tuotto ei ole ollut hyvä, vahvistaa talousvaikuttaja ja sijoittaja Helena Rostedt, 35, jolle esittelen rahastojani. Hän laskee, että maltillisellakin tuotto-odotuksella minulle olisi pitänyt kertyä 14 vuodessa 30 000 euroa. Siitä ollaan kaukana.
”Silti on parempi, että olet sijoittanut huonosti kuin ettet olisi sijoittanut lainkaan. Jos rahat olisivat lojuneet säästötilillä, et olisi päässyt kahdeksan prosentin tuottoon.”
Katsomme yhdessä tuottamattoman sijoitusrahastoni kehityskäyrää. Helenan sormi seuraa sitä ylös alas; hänen mukaansa rahastolla on ollut suuri volatiliteetti. Se tarkoittaa, että rahaston arvo on heilunut paljon, mikä tekee siitä korkeamman riskin rahaston.
”Jossain vaiheessa rahastosi on tuottanut hyvinkin, mutta se on romahtanut Ukrainan sodan puhjettua eikä ole sieltä enää noussut.”
Kun aloin sijoittaa kyseiseen rahastoon, se istui maltillisiin tavoitteisiini. Nollasummarahasto siitä tuli vasta talousmarkkinoiden muututtua radikaalisti.
Tämä on harvinaista, sillä yleensä rahastot jäävät aina ennen pitkää voitolle. Minulla on yksinkertaisesti ollut huono tuuri. Mutta tappiolle en sentään ole jäänyt, ja jotain olen tehnyt oikeinkin, vahingossa tosin.
Helenan mukaan paras sijoittaja on nimittäin sellainen, joka sijoittaa kuukausittain ja unohtaa sitten sijoittavansa.
Tämä koskee pitkän tähtäimen rahastosijoituksia, joiden arvo heilahtelee aina jonkin verran vuosien mittaan. Tarkka seuraaja voisi panikoitua heilahteluista ja nostaa sijoitukset väärään aikaan. Kun rahaston antaa kasvaa rauhassa, heilunta tasoittuu ja tulos jää useimmiten voitolle.
Itsesyytökseni Helena torppaa lempeästi.
”Mennyttä on turha jossitella. Tärkeintä on se, mitä tekee nyt.”
Yksinhuoltaja-arki ajoi Helenan velkakoukkuun
Helena tietää, mistä puhuu. Hän on itse se, josta ”velkakoukusta vauraaksi” -otsikoita revitään.
Helena kasvoi suurperheessä, jossa huoneet ja vaatteet jaettiin 12 sisaruksen kesken. Vaikka perheeltä menivät lamavuosina alta sekä yritys että koti, vanhempien stressi rahasta ei välittynyt lapsille asti. Sitä Helena arvostaa, mutta jälkikäteen hän on miettinyt, että rahasta olisi pitänyt puhua enemmän.
”Rahakasvatus oli sitä, että annettiin 20 euroa käteen ja pyydettiin tuomaan loput takaisin. Toki ymmärrän, ettei sijoittaminen ollut ensimmäisenä mielessä, kun sitä huushollia pyöritti.”
Eväät oman talouden hoitoon jäivät köykäisiksi. 18-vuotiaana Helena jätti kauppakoulun kesken ja lähti Mäntsälästä Helsinkiin töiden perässä.
Seurasi vuosien hanttihommaputki makkaratehtaalla, pesulassa, lapsenvahtina, siistijänä… Vaikka palkka tuli kahden viikon välein, joka toinen viikko tili oli aina tyhjä. Kaikki meni, mitä tuli.
”Olen aina ollut tosi spontaani ja impulsiivinen, mikä on heijastunut myös rahankäyttöön.”
Tilanne kärjistyi, kun Helena tuli äidiksi. Hän sai 21-vuotiaana ensimmäisen lapsensa, toinen syntyi muutamaa vuotta myöhemmin. Helena oli alusta saakka molempien lastensa yksinhuoltaja.
Ison perheen vesaa lastenhoito ei kuormittanut, mutta yksinäisyys ahdisti. Sitä kipua Helena turrutti ostelemalla tavaroita ja vaatteita. Shoppailusta tuli dopamiiniryöppy, hetken hyvä olo. Koska tulot ja menot eivät olleet balanssissa, velkaa alkoi kertyä.
”Vaikka maksoin, minkä pystyin, perintäkirjeitä vain putoili. Aina kun postilaatikko kolahti, voin pahoin.”
Välillä Helena käytti vuokrarahat saadakseen itselleen ja lapsilleen ruokaa, toisinaan hän lainasi vanhemmiltaan. Tuntui, ettei tilanteesta ollut ulospääsyä.
”Pitkään suljin silmät tilanteeltani. Syyttelin yhteiskuntaa ja lapsuuttani, kaikkia muita paitsi itseäni. Oli supervaikeaa mennä peilin eteen ja myöntää, että olen ainoa, joka voi asian korjata.”
Helena aloitti sijoittamisen 15 eurolla
Helenan tapauksessa käänne parempaan ei saanut alkuaan yksittäisestä ahaa-elämyksestä. Ajatus kypsyi pikkuhiljaa, mutta tunne oli vahva: Minun ei ole pakko olla lopun elämääni köyhä. Minulla on samanlaiset mahdollisuudet kuin kaikilla muillakin.
Helena alkoi googlettaa. Hän löysi talousaiheisia blogeja, joissa naiset jakoivat avoimesti budjettejaan, ja alkoi itsekin listata menojaan ja tulojaan.
”Yhtäkkiä havahduin siihen, että rahat eivät vain liukene tililtä. Voin itse päättää, mihin ne kuluvat. Se toi hallinnan tunnetta.”
Blogien kautta Helena löysi myös sijoittamisen. Vuonna 2016 moni sijoitti ruotsalaisen osake- ja rahastovälittäjä Nordnetin kautta, ja sinne Helenakin avasi tilin. Alkuun pääsi 15 eurolla. Kohta summa oli jo 15,5 euroa.
”Kun näin, miten summa pikkuhiljaa kasvoi, jäin aivan koukkuun. Ekan satasen jälkeen tunsin itseni rikkaaksi.”
Blogien ohella Helena perehtyi aihetta käsittelevään kirjallisuuteen. Emilia Kullaksen ja Ninni Myllyojan Nainen ja rikastumisen taito -kirjan hän luki koirankorville.
”Kirjaa lukiessani ymmärsin, että rahaa saa haluta, rikastumista saa haluta. Siinä ei ole mitään väärää.”
Kirjassa painotettiin myös sitä, miten tärkeää erityisesti naisten on ottaa raha-asiat omiin käsiinsä. Se on yksi teemoista, joista Helenakin mielellään puhuu muutama vuosi sitten perustamallaan Sijoita kuin tavis -tilillä Instagramissa.
Hänestä on sietämätöntä, miten moni nainen roikkuu onnettomassa avioliitossa, koska pelkää taloudellisen tilanteen romahtavan eron myötä.
Säästöt ja sijoitukset kantavat myös muissa elämän murroskohdissa, kuten yllättävän sairastumisen, muuton tai työttömyyden kohdalla.
”Raha tuo valintoihin vapautta. Ja jos minä pystyin saamaan talouteni hallintaan, kuka tahansa pystyy siihen.”
Naiset pelkäävät sijoittamisen riskejä – turhaan
Minä en ole rahahuolineni yksin. Lokakuussa julkaistu Danske Bankin Taloudellinen mielenrauha 2024 -tutkimus kertoo, että naisista joka toinen on tyytymätön varallisuuteensa.
Samasta tutkimuksesta selviää, että 35 % naisista ei sijoita lainkaan. Keskeisin syy olla sijoittamatta on se, etteivät naiset koe itseään riittävän taitaviksi. Riskejä pelätään niin, että sijoitus jätetään tekemättä kokonaan.
Ei näin, sanoo Helena Rostedt. Hänestä ihmiset, varsinkin naiset, ottavat liian vähän riskejä rahastosijoittamisessa. Sen sijaan esimerkiksi suoriin osakkeisiin sijoittaessa riski on suurempi, ja ennen sijoituspäätöksiä aiheeseen on syytäkin perehtyä.
Pyydän Helenaa vääntämään rautalangasta riskieron rahastosijoittamisen ja suoriin osakkeisiin sijoittamisen välillä. Näin se menee: Sijoitusrahasto on yleensä hyvin hajautettu, eli se sijoittaa rahaa satoihin eri yrityksiin. Jos yksi näistä rahaston yrityksistä kaatuu, mitään katastrofaalista ei tapahdu.
Suoriin osakkeisiin sijoitettaessa riski on suurempi. Jos rahat ovat kiinni yhden yrityksen osakkeissa ja yritys kaatuu, menee kaikki.
Okei, ei mitään ydinfysiikkaa. Ymmärtämättömyyden ohella olen selitellyt vähäistä kiinnostustani sijoittamiseen myös sillä, etten ole lainkaan matemaattinen ihminen.
Helena pyörittelee päätään, ei hänkään ole. Kuulemma riittää, että ymmärrän, mitä tarkoittaa sijoituksen pääperiaate korkoa korolle. Kyseessä on ilmiö, jossa korkoa ei kerry ainoastaan säästetystä pääomasta, vaan myös siitä jo kertyneestä korosta. Lyhyemmin: raha tulee rahan luo.
”Jos ennen sijoittamisen aloittamista odottaa, että ymmärtäisi aiheesta kaiken, ei tule koskaan aloittamaan. Luota siihen, että opit.”
Mutta mistä aloittaa, keneen luottaa? Helpointa Helenasta on kääntyä oman pankin puoleen ja pyytää esittelemään sijoitusvaihtoehtoja.
Olennaista on sijoittaa heti, kun palkka tai muu tulo kilahtaa tilille. Jos odottaa kuun loppuun, rahaa ei yleensä jää sijoitettavaksi.
Helenasta kaikki syyt jättää sijoittamatta ovat tekosyitä. Nykyään rahastosijoittamisen voi aloittaa 10 eurolla kuukaudessa.
”Tämä voi kuulostaa röyhkeältä, mutta en usko sekuntiakaan, jos joku sanoo, ettei hänellä ole varaa sijoittaa. Kymmenen euroa löytyy jokaiselta, jolla on katto päänsä päällä.”
Katso videolta, millaisiin tuottoihin voi päästä kympillä kuussa:
Lue myös Kotiliesi.fi: Sijoittaja paljastaa isoimman sijoitusmokansa – ja varoittaa muita sijoittajia 4 yleisestä virheestä
Itseään ei kannata vertailla muihin
Häpeän ja muihin vertailun Helena haluaisi kitkeä rahapuheesta kokonaan. Aina löytyy joku, jolle on avattu sijoitustili jo ennen syntymää tai joka on vain tajunnut hoitaa raha-asiansa fiksummin.
Helena itse on laskenut, että kahdeksan vuoden sijoittamisen jälkeen hänellä pitäisi olla sijoituksissaan reippaasti yli 100 000 euroa. Mutta ei ole.
Pari vuotta sitten hän hyppäsi palkkatöistään yrittäjäksi, mikä söi säästöjä kymmeniätuhansia euroja. Yrittäjyys ei ollut taloudellisesti kannattavaa, joten viime syksynä Helena palasi palkkatyöhön. Menettämiään rahoja hän ei kadu.
”Sijoitukseni mahdollistivat sen, että sain kokeilla yrittäjyyttä. Se oli joka sentin arvoista.”
Helenan lyhyen aikavälin tavoite on kasata sijoitussalkku uudelleen. Pitkän aikavälin tavoitekin on kirkas: eläkkeellä hän haluaa elää sijoitustuottojensa turvin.
Tällä hetkellä Helenan salkussa on neljää eri rahastoa, jotka sijoittavat maailmanlaajuisesti. Suomen markkinoilla hän sijoittaa myös suoriin osakkeisiin.
Helenalla ja hänen puolisollaan on sijoitusasunto Turussa, minkä lisäksi Helena omistaa yhden sijoituskohteen yhdessä ystävänsä kanssa.
Minulle tai muillekaan Helena ei anna sijoitusvinkkejä. Sen sijaan hän kehottaa miettimään, mitä haluan. Jos sijoitan, mitä sillä tavoittelen?
Kerron, että vitsailemme usein kavereiden kanssa siitä, että muutamme eläkepäivillämme mummokommuuniin Espanjaan. Tiedättehän; heiluttelisimme varpaita uima-altaan reunalla, kippistäisimme lasillisilla sangriaa ennen tapas-ateriaa, nauttisimme auringosta vuoden ympäri.
Helena ei hymähdä ajatuksen utopistisuudelle. Hän kehottaa minua laskemaan, mitä sellainen elämäntapa maksaisi. Kuinka paljon rahaa minun tulisi säästää voidakseni muuttaa vitsin tavoitteeksi? Millä keinoin voisin tehdä sen?
Nielaisen automaattisen mutta kun -vastaukseni. En nosta esiin epävarmuutta alamme työllisyystilanteesta enkä aloita veisua siitä, kuinka sukupolvemme ei ehkä koskaan pääse eläkkeelle. Sen sijaan varaan ajan pankkiin.
Juttu on ilmestynyt Annassa 7/2025.