Piikkikorkoja rakastava ja mustaan verhoutuva Kirsti Paakkanen on monen naisen – ja miehen – uraidoli. Kirsti onkin yksi Suomen arvostetuimmista liikenaisista: hän nosti Marimekon 1990-luvulla syvistä ahdingon vesistä. Adjektiivi ”periksiantamaton” kuvailee Kirstiä täydellisesti.

Tiistaina 12. helmikuuta tällä legendaarisella bisnesnaisella tuli täydet 90 vuotta täyteen. Kokosimme juhlan kunniaksi yhteen kuvia Kirstin uran varrelta.

Kirsti Paakkasen ura kuvina

Kirsti Paakkanen 8.2.1982. Hän oli juuri täyttämässä 53 vuotta.

Kirsti Paakkanen perusti vuonna 1969 Womenan, naisten mainostoimiston. Hän johti mainostoimistoaan menestyksekkäästi yli 20 vuotta, jonka jälkeen hän myi sen ja vetäytyi eläkepäivien viettoon Ranskaan. Joutilaisuus ei kuitenkaan sopinut Kirstille: kun Marimekko tuli myyntiin, Kirsti tarttui tilaisuuteen.

Vuodesta 1991 Marimekon omistanut Kirsti Paakkanen nosti yrityksen talouden nousuun.

Kirsti Paakkanen osti konkurssin partaalle ajautuneen Marimekon 1991 ja palasi eläkepäiviltään työntekoon. Kirsti Paakkanen nosti yrityksen talouden nousuun.

Suunnittelija Timo Sarpaneva, Marjatta Svennevig, Kaj Kalin ja Kirsti Paakkanen Linnan juhlissa 1993.

Kirsti Paakkanen vuonna 1996. Kirsti Paakkasen johtamisfilosofiassa työntekijä ei ole kustannuskysymys vaan tuloskysymys. Työntekijän sitoutuminen ja innostus ovat edellytyksenä koko yrityksen menestykselle.

Marimekon ”äiti” – musta on Kirstin luottoväri. Kuva vuodelta 2003.

Linnan juhlat 2006. Kirsti kutsuttiin Tarja Halosen kaudella monesti itsenäisyyspäivän vastaanotolle.

Marimekon kesänäytöksessä 2007 nähtiin raikkaita sävyjä Narinkkatorilla. Mallina Suvi Tiilikainen. Paakkanen palautti Marimekon juurilleen 1990-luvulla, Armi Ratian luomaan painettujen kankaiden maailmaan.

Kirsti Paakkasen jälkeen Marimekon toimitusjohtajaksi tuli Mika Ihamuotila vuonna 2007.

Kirsti Paakkanen on Linnan juhlien konkari. Kuva 6.12.2012 itsenäisyyspäivän vastaanotolta.

Marimekon toimitusjohtajana huhtikuussa 2015 aloittanut Tiina Alahuhta-Kasko ja Kirsti Paakkanen. He ovat hyviä ystäviä.

”Kun aloitin ensimmäisessä vakituisessa työtehtävässäni pr-päällikkönä 2005, sain Kirsti Paakkaselta arvokasta oppia ja tulikokeen: ”Menet Marimekon Ranskan-näyttelyn avajaisiin ja pidät siellä puheen tuhansille ihmisille”, hän sanoi. Melkein hyperventiloin jännityksestä. Mutta kun luotetaan, haluaa tehdä parhaansa. Silloin yleensä onnistuu. Kirsti osasi lukea minua ja ymmärsi, että pidän haasteista. Hän on nykyisin hyvä ystäväni. Tapaamme ja soittelemme säännöllisesti”, Marimekon nykyinen toimitusjohtaja Tiina Alahuhta-Kasko kertoi Annan haastattelussa (48/2018) viime vuoden lopussa.

Lue myös: Näin erikoisesti Tiina Alahuhta-Kasko otti vastaan Marimekon toimitusjohtajuuden: ”Mika Ihamuotila polvistui eteeni”

Lähde: OM-arkisto, Wiki Kirsti Paakkanen

Kalifornialainen Stanfordin yliopiston professori Robert Sutton on kirjoittanut kirjan Työpaikan kusipäät ihmisille, jotka ovat työpaikallaan joutuneet tekemisiin epämiellyttävän ja huonosti käyttäytyvän tyypin kanssa.

Onko sinunkin työpaikallasi myrkyllinen ihminen, jonka kanssa työskenteleminen on yhtä tuskaa? Kirjassa Sutton kehottaa kysymään itseltä kuusi kysymystä. Niiden avulla pystyt selvittämään, kuinka paha tilanne työpaikallasi on.

Tekemällä alla olevan testin vastaat Suttonin kuuteen kysymykseen ja saat lisätietoa siitä, miten omiin vastauksiin kannattaa suhtautua. Kysymysten välissä esitettävistä tekstiosioista pääset seuraavaan kysymykseen painamalla testin alaosassa näkyvää Seuraava-painiketta.

Lähde: Robert Sutton (suomentanut Jere Saarainen): Työpaikan kusipäät (Minerva Kustannus Oy, 2018)

Venyvätkö työpäiväsi jatkuvasti liian pitkiksi? Asiaan kannattaa puuttua. Se, että töitään ei ehdi tehdä varsinaisella työajalla, on kaikkien näkökulmasta huono juttu.

Ensinnäkään ylitöistä ei ole hirveästi hyötyä: on tutkittu, ettei ylitöiden tekemisellä saada sen enempää tulosta aikaan. Ylityökierre johtaa myös helposti väsymykseen ja uupumukseen, jolloin työnteko ei enää ole tehokasta ja virheitä sattuu helpommin.

Ylitöistä voi myös seurata terveysongelmia. Ylityöt stressaavat ja voivat aiheuttaa unettomuutta, ahdistusta, alkoholiongelmia ja jopa sydänvaivoja. Tästä syystä yritystenkin kannattaisi puuttua työntekijöidensä ylitöiden tekemiseen. Ylityöt voivat johtaa jatkuviin poissaoloihin, sairauslomiin ja henkilöstön suureen vaihtuvuuteen.

Mistä ylitöiden tekeminen sitten johtuu ja mitä asialle pitäisi tehdä? Listasimme 7 yleistä syytä ylitöiden tekemiseen ja selvitimme, miten tilanteen voi korjata.

1. Sinulla on yksinkertaisesti liikaa töitä

Mikäli työtunnit eivät millään riitä pakollisten työtehtävien hoitamiseen, töitä on yhden ihmisen harteilla liikaa. Työpaikallasi saattaa olla liian vähän työntekijöitä tai ehkä olet työpaikallasi jopa ainoa, joka vastaa tietyistä tehtävistä.

Usein on myös niin, että mitä vähemmän ihmisellä on valtaa omien työtehtäviensä hoitamiseen ja organisointiin, sitä todennäköisemmin hän joutuu jäämään ylitöihin liian suuren työmäärän vuoksi.

Ratkaisu: Avaa keskustelu työmäärästäsi esimiehesi kanssa. Valmistaudu keskusteluun hyvin, tee kaikista työtehtävistäsi lista ja arvioi, kuinka paljon minkäkin tehtävän tekemiseen tarvitaan aikaa. Esimiehelläsi ei välttämättä ole tarkkaa käsitystä siitä, mihin kaikkeen aikasi kuluu.

Jos keskustelu ei tuota tulosta, on parempi alkaa katsella uusia työpaikkoja kuin palaa nykyisessä työssä loppuun.

2. Työpäiväsi kaipaa organisointia

Jos ihmisellä ei ole selvää käsitystä siitä, mitä juuri minäkin päivänä pitäisi saada aikaan, työpäivät helposti venyvät. Saatat huomata vasta iltapäivällä, että tärkeän raportin pitäisi olla huomiseksi valmiina, ja töihin on jäätävä vielä moneksi tunniksi.

Ratkaisu: Perinteiset to do -listat auttavat hahmottamaan päivän kulkua ja muistuttavat, mihin asioihin on tärkeintä keskittyä. Ne myös valmistavat henkisesti siihen, mitä seuraavaksi täytyy tehdä.

3. Esimiehesi ei osaa jakaa töitä tasaisesti

Jotkut työpaikat ovat huonosti organisoituja. Esimies saattaa ilmoittaa tärkeästä tehtävästä vasta päivää ennen deadlinea, vaikka asia olisi ollut jo edellisellä viikolla tiedossa. Huonosta johtamisesa kertoo myös se, että toisilla työntekijöillä on aivan liikaa tehtäviä kun taas toiset pyörittelevät peukaloitaan.

Ratkaisu: Ota tehtävänjako puheeksi esimiehesi kanssa. Hän saattaa olla vain tietämätön tai ajattelematon. Jos esimiehesi on itse ylikuormittunut, hänen johtamisensa voi myös sen vuoksi olla hukassa. Mikäli tilanteeseen ei tule muutosta, ota yhteyttä esimiehesi esimieheen.

4. Sinun pitäisi priorisoida työtehtäviäsi paremmin

Päivät voivat venyä pitkiksi myös priorisoinnin puutteen vuoksi. Käytätkö aikaasi vähemmän tärkeiden ja kiireettömien tehtävien tekemiseen, koska ne ovat mukavampia tai vähemmän haastavia kuin suuri projekti, jonka deadline lähestyy? Tai käytkö läpi sähköpostejasi, koska niiden selvittäminen saa olosi tuntumaan siltä, että saat jotain aikaiseksi, vaikka oikeasti kuukausiraportin tekeminen kolkuttelisi ovella?

Ratkaisu: Tee ensin asiat, jotka täytyy todella saada valmiiksi ja keskity vasta sen jälkeen vähemmän tärkeisiin hommiin. Tällöin sinun on helpompaa lähteä töistä kotiin ja tunnet myös olosi tyytyväisemmäksi.

Tee avuksesi lista, jossa on kaksi saraketta: vasemmalla puolella 3–5 tärkeintä tehtävää ja oikealla puolella kaikki loput hoidettavat asiat. Tarkista päivän lopuksi, ovatko listat suurin piirtein samalla tasolla. Jos olet yliviivannut kaikki tehtävät oikealta sarakkeelta, mutta vasemmalla puolella olevista tärkeistä tehtävistä olet tarttunut vasta yhteen, huomaat priorisointitaitojesi kaipaavan parannusta.

5. Töissä on liikaa keskeytyksiä

Tarkistatko sähköpostisi viiden minuutin välein? Reagoitko jokaiseen viestiin välittömästi? Tai etkö saa työrauhaa, koska kollegasi keskeyttää työntekosi alinomaan? Jatkuvat keskeytykset kuormittavat ja häiritsevät työhön keskittymistä. Samalla tärkeiden asioiden tekemiseen voi jäädä vähemmän aikaa eikä töitä saa tehtyä ajoissa valmiiksi.

Ratkaisu: Jos ongelmana ovat kollegojen keskeytykset, ota asia rohkeasti puheeksi. Kerro muille tarvitsevasi työrauhaa.

Jos työn keskeytyminen puolestaan liittyy omiin toimiisi, haasta itsesi tarkistamaan viestisi esimerkiksi vain tasatunnein. Voit myös kokeilla pomodoro-tekniikkaa. Keskity valitsemaasi tehtävään 25 minuuttia kunnolla ja työskentele keskeytyksettä, kunnes aika on kulunut. Pidä viiden minuutin tauko ja aloita sen jälkeen uusi 25 minuutin rupeama. Neljän tällaisen jakson jälkeen pidä pidempi tauko.

6. Olet työnarkomaani

Etkö saa työnteosta tarpeeksesi ja haluat vain tehdä koko ajan enemmän ja enemmän töitä? Tällöin et välttämättä pidä ylitöiden tekemistä ongelmana. On kuitenkin hyvä muistaa, että jokaisella ihmisellä tulee jossain vaiheessa oman jaksamisen raja vastaan.

Ratkaisu: Jos työnteko tekee sinut todella onnelliseksi, hienoa! Jos kuitenkin pakenet työhön jotain muuta asiaa elämässäsi, ehkä on aika pysähtyä hetkeksi ja olla rehellinen itselleen. Tekeekö jatkuva työnteko hyvää terveydellesi tai sosiaaliselle elämällesi? Tarvitseeko sinun todella tehdä niin paljon töitä? Entä miten jatkuvat ylityöt vaikuttavat kollegoihisi, perheeseesi ja ystäviisi?

7. Et ole päättänyt, mihin aikaan lähdet kotiin

Tunnin voivat paukkua myös yksinkertaisesti siitä syystä, ettei ihminen ole etukäteen asettanut työpäivälleen aikarajaa.

Ratkaisu: Päätä etukäteen, mihin aikaan aiot lähteä kotiin. Kun tiedät, mihin mennessä asioiden pitää tulla hoidetuksi, osaat tarttua työtehtäviisi oikeaan aikaan.

Lähteet: Harvard Business Review, Lifehack, The Muse, Work smart

Lue myös:

Käytä energiavarojasi oikein – Tasapainoa elämään plussa-menetelmällä

Burnout voi varoittaa tulostaan näinkin – Torju työuupumus ajoissa

Vain uraohjus menestyy – Nämä työmyytit eivät pidä paikkaansa

Aina kiire? 10 varmaa keinoa, joilla saat lisää aikaa arkeen

Teemmekö Suomessa liian vähän töitä? Asiantuntijat tyrmäävät kiky-tuntien hyödyt

Narsisti on häikäilemätön ja itsekäs oman edun tavoittelija, joka ei kykene näkemään itsessään minkäänlaisia vikoja. Jos narsistille esittää kritiikkiä, hän hyökkää kritiikin esittäjää vastaan. Siksi työskenteleminen narsistin kanssa voi olla henkisesti todella raskasta.

Nämä 6 vinkkiä voivat tehdä narsistityökaverin kanssa toimimisesta hieman helpompaa:

1. Kiinnitä narsistiin huomiota

Narsisti rakastaa huomion keskipisteenä olemista ja on tarvittaessa valmis jyräämään häikäilemättömästi muut pois valokeilasta. Jos haluaa päästä helpolla ja välttää huomiosta kilpailemisen, kannattaa antaa narsistityökaverin puhua ja keskittyä itse kuuntelemiseen.

Huomioi narsistityökaverin sähköpostit ja muut pyynnöt sekä yhteydenotot mahdollisimman nopeasti ja hyvin. Näin hän tuntee olonsa arvostetuksi ja kokee vähemmän tarvetta muiden kyykyttämiseen.

2. Anna narsistille kiitosta hyvin tehdyistä asioista

Narsistityökaverin onnistumiset tuntuvat luultavasti laihalta lohdulta, jos hän toiminnallaan jatkuvasti myrkyttää työilmapiiriä. Yritä kuitenkin antaa hänelle tunnustusta pienistäkin onnistumisista. Näin hän pysyy paremmalla tuulella ja on luultavasti vähemmän haitaksi muille.

3. Naamioi muistutuksesi ja vaateesi kehuiksi

Narsistityökaveri tulistuu, jos häntä tullaan muistuttamaan asioista, sillä hän kokee tällaisen toiminnan häneen kohdistuvana kritiikkinä. Jos epäilet, että narsistityökaverisi on unohtanut esimerkiksi yhteisen työnne viimeistelyn, sinun ei kannata muistuttaa häntä kysymällä näin: ”Muistathan, että deadline on huomenna kello 12?”

Naamioi sen sijaan kaikki hänelle esittämäsi vaateet ja muistutukset kehun muotoon. Esimerkiksi deadlinesta voit muistuttaa vaikkapa näin: ”Ai niin, yhteisen työmme deadline onkin huomenna kello 12. Odotan jo innolla tekemiesi viimeistelyjen näkemistä.”

4. Älä asioi narsistin kanssa tunteiden vallassa

Narsistityökaveri osaa puhua vaikka mustan valkoiseksi. Hän ei kykene minkäänlaiseen rakentavaan riitelemiseen. Siksi riidat hänen kanssaan johtavat todennäköisesti ojasta allikkoon.

Jos sanot hänelle tunteiden vallassa jotain epäasiallista, voit olla varma, että hän ei unohda sitä ikinä ja käyttää sanojasi sinua vastaan. Turvallisin linja onkin, että narsistin kanssa ei asioi ikinä tunnekuohun vallassa. Tunteiden kuumetessa mene tarvittaessa vaikka hetkeksi vessaan kokoamaan ajatuksiasi.

5. Älä kerro hänelle henkilökohtaisia asioitasi

Narsistityökaveri saattaa hetkittäin olla myös erittäin hurmaava. Pidä silti välit narsistityökaveriisi ystävällisen asiallisina. Älä kerro hänelle mitään sellaisia henkilökohtaisia asioitasi, joita hän voisi halutessaan käyttää sinua vastaan. Älä missään tilanteessa juoruile narsistin kanssa muista työntekijöistä.

Muista, että jos narsistityökaverisi imartelee sinua, hän tekee sen luultavasti saavuttaakseen jotain hänelle hyödyllistä, esimerkiksi luottamuksesi. Ääni kellossa voi muuttua hyvin äkkiä.

6. Kohtaa narsisti kiertoteitse

Jos narsistityökaverisi on selvästi asiaton ja alkaa kiusata tai nöyryyttää jotakuta tai useampaa työntekijää, tulee asiaan puuttua. Puhu havaitsemastasi työpaikkakiusaamisesta esimerkiksi pomollesi tai työpaikkasi luottamushenkilölle. Omin päin asiaa ei kannata lähteä narsistin kanssa puimaan.

Lähteet: Daily Mail Online, Psychology Today, SAK, The Narcissistic Life

Lue myös:

Narsistipomo on alaisiaan pompotteleva johtaja – 7 keinoa pärjätä empatiakyvyttömän esimiehen kanssa

Narsistiystävä hyväksikäyttää ystävyyttä – näin selviät kuluttavasta ihmissuhteesta

Narsisti puolisona – 25 merkkiä, joista tunnistat narsistin parisuhteessa

Kehuriippuvainen joutuu helposti manipuloiduksi tai narsistin uhriksi – tunnista hälytysmerkit

Oletko mielestäsi mieletön multitaskaaja, joka osaa tehdä monta asiaa yhtä aikaa? Pidätkö itseäsi avokonttorin supernaisena, joka keskittyy rautaisesti omaan työtehtäväänsä, vaikka ympärillä huikkailtaisiin työpöytien sermien yli?

Kuvittele vaan. Olet silti väärässä.

Tutkimukset osoittavat, että mitä hälyisämmässä ympäristössä työskentelee, sitä nopeammin aivot väsyvät. Näin kertoo psykologian tohtori ja neuropsykologi Heli Isomäki, joka on kirjoittanut Nina Uusitalon kanssa kirjan Aivotaidot – käytä päätäsi paremmin.

Hälystä stressaantuminen voi olla hyvä merkki

Hälyn keskellä aivot joutuvat blokkaamaan kilpailevia ärsykkeitä pois, mikä heikentää aivojen suorituskykyä. Jotkut kuitenkin kärsivät siitä tunnetasolla enemmän kuin toiset. Erityisesti ikä näyttää vaikuttavan asiaan.

– Kun tutkittiin nuoria ihmisiä, jotka ovat pienestä pitäen tottuneet multitaskaamiseen ja siihen, että informaatiota tulee useammasta eri lähteestä, huomattiin, että he eivät emotionaalisesti koe tilannetta häiritsevänä. Sen sijaan vanhemmat ihmiset, esimerkiksi 1970-luvulla syntyneet, kokivat hälyssä työskentelyn stressaavana. He ovat lapsina eläneet rauhallisemmassa informaatioympäristyössä, jossa tehdään yksi asia kerrallaan, Isomäki sanoo.

Kiinnostavin tutkimuksen löydöksistä oli se, että nuoret eivät pystyneet käsittelemään tietotulvaa sen paremmin kuin vanhemmatkaan ihmiset. Sekä informaatioähkyyn tottuneiden että tottumattomien aivot olivat aivan yhtä häiriintyneessä tilassa. Nuoret eivät vain tunnistaneet sitä.

Isomäki näkee tässä ansan.

– Jotkut nuoret kokevat, että he eivät osaa työskennellä ilman hälyä, esimerkiksi musiikin kuuntelua. He alkavat tarvita sellaista, mistä heille on itse asiassa haittaa.

Hyvä häly ei häiritse aivoja

Kaikki häly ei kuitenkaan ole haitaksi. Esimerkiksi työkseen lukeva tai kirjoittava henkilö voi rauhassa kuunnella instrumentaalimusiikkia.

Tämä johtuu siitä, että musiikki käyttää työmuistissa eri kanavaa kuin kieli. Työmuisti on se, jossa ajattelu tapahtuu.

– Ärsykkeestä tule häiritsevä vasta silloin, kun se tunkeutuu samaa kanavaa pitkin meidän työmuistiimme. Jos työni on kielellistä, puhumista, lukemista tai kirjoittamista, ja viereisessä työpisteessä joku puhuu, silloin nämä eri tiedot kilpailevat samaa piuhaa pitkin, Isomäki selittää.

Älä stressaa aivoja liikaa

Heli Isomäki ja Nina Uusitalo haluavat kirjassaan kritisoida tehokkuusajattelua vastaan. He puhuvat joutenolon puolesta. Jos haluaa kaiken irti omasta aivopotentiaalistaan, on tärkeää muistaa myös levätä kunnolla.

– Juuri tehokkuusajattelua haluamme kritisoida. Tiedostamattaan ihmiset ajattelevat, että kun tekee pidempää päivää ja nukkuu vähemmän, saa enemmän aikaan. Kiireessä karsitaan unesta, hyvästä ravinnosta ja liikunnasta. Juuri tätä meidän ei aivojen näkökulmasta pitäisi tehdä, Isomäki sanoo.

Parisuhteessa raha nousee riidanaiheeksi yleensä silloin, kun olosuhteet muuttuvat.  Yhteenmuutto, perheenlisäys ja puolison työttömyys ovat tästä hyviä esimerkkejä.

Puolihuolimattomasti aloitettu keskustelu rahasta saattaa äityä pahaksi riidaksi. Miksi?

– Koska niin monet asiat tulevat rahan kautta esille, sanoo valtiotieteiden tohtori Anniina Kaittila. Kaittila on  tutkinut väitöskirjassaan parisuhteen rahakonflikteja ja taloudellista väkivaltaa.

– Tarkastellaan vaikkapa perhettä, jossa nainen jää hoitovapaalle, jolloin hänen tulotasonsa tippuu. Aiemmin raha ei ole aiheuttanut parisuhteessa päänvaivaa, mutta lapsen synnyttyä siitä tulee kiistaa – etenkin jos nainen joutuu pyytämään rahaa puolisoltaan. Mitä maksetaan? Pelkästään yhteiset menot vai myös naisen henkilökohtaisia menoja vaatteista kampaajaan? Rahaan liittyy paljon valta- ja tasa-arvo-kysymyksiä. Lisäksi se on arvolatautunutta, sillä se viittaa menestykseen.

Nuoremmilla pariskunnilla riidat saattavat ilmetä yhteenmuuttovaiheessa.

Kaittila sanoo, että yhdessä on saatettu puhua lastenhankinnasta, ulkomaille muutosta tai muista isoista asioista, mutta ei rahasta.

– Raha ei todellakaan ole top 10 -puheenaihe nuorten parien keskuudessa.

Arjen realiteettien jyrätessä rahasta on kuitenkin pakko puhua. Vaikka pariskunta päätyisi nopeasti yhteisen taloustilin perustamiseen, riitaa saattaa tulla siitä, millaista ruokaa rahoilla ostetaan.

– Rahankäyttö ja kulutustottumukset periytyvät usein lapsuudenperheestä. Toiset ovat tottuneet siihen, että syödään terveellistä ruokaa ja käytetään laadukkaita raaka-aineita, mikä tietenkin maksaa. Toisten mielestä ruokaan ei kannata kuluttaa niin paljon rahaa, sillä nuudeleilla ja ranskalaisillakin pärjää.

Näin parisuhteessa pitäisi puhua rahasta

1. Nosta kissa pöydälle mahdollisimman varhain.

– Puolison kanssa kannattaa keskustella siitä, millaisia toiveita ja tulevaisuudenhaaveita hänellä on. Joillekin tärkeintä on taloudellinen riippumattomuus isoine osakesäästöineen, toisille raha ei ole kovin tärkeää vaikkapa sen rinnalla, että lapset hoidetaan kotona mahdollisimman pitkään. Toinen tasa-arvon kannalta tärkeä pohdinta liittyy siihen, kuinka paljon kumpikin maksaa, jos tulotaso on erilainen. Maksetaanko puoliksi vai tulojen mukaan?

2. Käy keskustelu tasaisin väliajoin

– Rahasta kannattaa keskustella säännöllisesti. Näin vältytään ainakin pienemmiltä riidoilta. Jos parisuhteessa tai perheessä ilmenee uusia menoja, kannattaa heti keskustella, miten ne kustannetaan. Myös toive tavoiteltavasta elintasosta saattaa muuttua. Puoliso voi kummastella toisen halua olla hakeutumatta rahakkaampaan pestiin.

3. Riitatilanteessa etsi kompromissiratkaisua

– Kompromissi on esimerkiksi taloustili, johon molemmat laittavat saman summan rahaa. Toiset tykkäävät pyörittää exceliä kotitalouden menoista. Jos puolisoilla on kovin erisuuruiset tulot, pitää myös käydä arvokeskustelu siitä, onko ok, että perheenjäsenillä on eri elintaso.

4. Perusta taloustili, tee perhebudjetti

– Taloustili ehkäisee riitoja siitä, kuka maksoi ja mitä  kaupassa käydessään. Sen sijaan, jos kitkaa aiheuttaa rahan puute, kannattaa tehdä perhebudjetti. Siitä näkee, mihin raha tosiasiassa menee.

Uskaltaako lasta vielä hankkia? Mitä jos työsuhdetta ei jatketa, urakehitys pysähtyy tai työtehtävät katoavat perhevapaan aikana?

Pelko siitä, että raskaaksi tuleminen vaikuttaa työsuhteeseen ja sitä kautta myös toimeentuloon, vaikuttaa monen naisen ajatuksiin perheen perustamisesta. Taustalla on ongelma nimeltä raskaussyrjintä.

– Raskaussyrjintä on ilmiö, joka näkyy yleisimmin määräaikaisten sopimusten uusimatta jättämisenä. Kun henkilö tulee raskaaksi, työsuhde saattaa päättyä siihen. Toiseksi yleisin tapaus on, että kun palataan perhevapaalta töihin, on ongelmia siinä, pääseekö palaamaan samoihin ja yhtä vaativiin ja samalla tavalla palkattuihin tehtäviin, joissa oli ennen raskautta. Lain mukaan näin pitäisi lähtökohtaisesti olla, tasa-arvovaltuutettu Jukka Maarianvaara kertoo.

Raskaussyrjintää voidaan kutsua myös perhevapaasyrjinnäksi.

– Harvoin syrjitään vain siksi, että henkilö on raskaana. Taustalla on ennemminkin se, että pelot perhevapaista ja niiden aiheuttamista kustannuksista tulevat työantajalle mieleen.

Raskaussyrjintä on laitonta, mutta jää usein piiloon

Laki kieltää yksiselitteisesti syrjinnän raskauden tai perhevapaiden vuoksi. Siitä huolimatta on edelleen tavallista, että työntekijän raskaus vaikuttaa työsuhteeseen.

– Meille tulevista työelämäyhteenotoista vuodesta toiseen noin puolet koskee raskaussyrjintää. Se kertoo siitä, että ilmiö on sitkeä ja varsin laaja, Jukka Maarianvaara sanoo.

Myös puolet tasa-arvovaltuutetun kyselyyn vastanneista ammattiliitoista kertoi, että raskaussyrjintään liittyviä kysymyksiä tulee heille vähintään viikoittain. Esimerkiksi Palvelualojen ammattiliitto saa noin tuhatkunta yhteydenottoa vuodessa.

Valtaosa raskaussyrjinnästä ei edes tule tietoon vaan jää piiloon, koska syrjintään liittyy rakenteellinen elementti. Raskaussyrjintä ei tarkoita vain sitä, että nainen tulee raskauden vuoksi syrjityksi, vaan myös sitä, että tietynikäiset naiset joutuvat rekrytointitilanteessa kohtaamaan uteluja perhesuunnitelmista.

– Kuulin juuri, että eräältä naiselta oli kymmenestä työhaastattelusta kahdeksassa kysytty perhevapaasuunnitelmista joko suoraan tai kautta rantain.

Työhaastattelussa ei tarvitse kertoa perhesuunnitelmista

Työnantaja ei saisi käsitellä työhaastattelussa työnhakijan henkilökohtaiseen elämään liittyviä asioita, joilla ei ole tekemistä työn kanssa. Perhesuunnitelmat eivät liity työntekijän pätevyyteen millään tavalla.

– Jos työhaastattelussa kysytään perhesuunnitelmista, kysymykseen ei tarvitse vastata lainkaan tai siihen ei tarvitse vastata totuudenmukaisesti. Ihmisiä ei voi tietenkään kannustaa valehtelemaan, mutta työnantaja ei voi asettaa siitä sanktioita, vaikka työnhakutilanteessa henkilö olisi sanonut, ettei aio kahteen vuoteen hankkia lapsia ja tuleekin puolen vuoden kuluttua raskaaksi.

Työnhakutilanteessa ei tarvitse sitoutua millään tavalla mihinkään ratkaisuihin yksityiselämänsä suhteen – jos työhaastatteluun ylipäätään pääsee.

– Raskaussyrjinnän ulottuvuus on myös se, että tiettyä ikäluokkaa edustava nainen ei välttämättä pääse edes haastatteluun. Ajatellaan, että tuo on sen ikäinen, että hän tulee pian raskaaksi ja jää perhevapaalle.

Miten raskaussyrjintä saadaan loppumaan?

Jotta raskaussyrjintä saataisiin kitkettyä yhteiskunnastamme kokonaan, tarvitaan monenlaista muutosta.

– Ensinnäkin ilmiö kytkeytyy asennekysymyksiin: millä tavalla asennoidutaan lastenhankintaan, joka kuitenkin on luonnollinen osa ihmiselämää.

Perhevapaiden tasa-arvoisempi jakautuminen äitien ja isien kesken on myös tärkeää, sillä raskaussyrjintä liittyy rakenteisiin.

– Jotta ei olisi niin, että vain naiset nähdään tietyllä tavalla riskeinä rekrytointitilanteessa, olennainen asia on se, että perhevapaat jakautuisivat tasaisemmin.

Myös korvausjärjestelmissä voisi olla Maarianvaaran mukaan vielä viilaamista, vaikka yhteiskunta toki jo nyt kompensoi työnantajalle perhevapaista aiheutuvia kustannuksia.

Mutta minkä neuvon tasa-arvovaltuutettu antaisi naiselle, joka tällä hetkellä miettii, uskaltaako lasta hankkia?

– On rajua, jos ihmiset joutuvat tekemään ratkaisuja lastenhankinnan suhteen sen pohjalta, että syrjintä pelottaa. Vaikea sanoa, mitä kannattaisi tehdä, mutta asiat tietysti kannattaa elämässään priorisoida. Lapsen saaminen on todennäköisesti ihmiselämässä suurempi asia kuin yksittäisen työpaikan saaminen. Mutta ymmärrän myös erittäin hyvin sen, että asia mietityttää. Lainsäädäntö on kuitenkin hyvin vahvasti työntekijän puolella ja jos syrjintää kohtaa, voi saada apua viranomaisilta tai vaikkapa omalta ammattiliitolta.

1. Suunnittele ja perehdy

Suunnittele enemmän, miten säästät rahaa kuin miten käytät rahaa. Sijoitusmarkkinoihin kannattaa perehtyä itse. Mieti myös mikä on sijoituskohteesi, sillä se määrää myös sijoitusaikaa.

2. Unohda säästötilit, jos haluat tuottoa

Sijoittaminen on parempi vaihtoehto kuin rahojen jemmaaminen säästötilille, koska pankkitili ei tuota käytännössä mitään ja inflaatio nakertaa rahan arvoa päivä päivältä pienemmäksi. Pankkitilillä kannattaa pitää vain sen verran rahaa, että selviää pakollisista menoista, ja että pahan päivän varalle on jonkinlainen puskuri.

3. Sijoitusrahastolla alkuun?

Sijoitusrahasto on hyvä valinta aloittelevalle sijoittajalle, koska se tarjoaa automaattisesti hajautetun sijoitussalkun, jolloin yhteen yritykseen liittyvä riski pienenee, ja sijoittamisessa voi lähteä liikkeelle pienilläkin summilla. Passiivirahasto on aktiivirahastoa parempi valinta, koska siinä on pienemmät kulut.

4. Mieti sijoittamisen aikaväli

Kannattaa miettiä etukäteen, mikä on oma sijoitushorisontti eli aikaväli, jolla haluaa sijoittaa, ja millaista tuottoa sijoituksille saa. Esimerkiksi: 35-vuotias henkilö aloittaa eläkesäästämisen ja suunnittelee jäävänsä eläkkeelle 65-vuotiaana. Jos hän sijoittaa 10 000 euroa 30 vuodeksi kolmen prosentin vuosituotolla, pääoma kasvaa 24 273 euroon. Kymmenen prosentin vuosituotto kasvattaisi pääoman 174 494 euroon.

5. Millaista riskiä siedät?

Korkeampaan tuottoon liittyy aina suurempi riski, mutta jos pelkää, että häviää rahansa kokonaan, riski ei ole realistinen esimerkiksi rahastoon sijoitettaessa. Jos taas ei kestä pientäkään salkun arvon laskua, silloin rahat kannattaa kyllä pitää pankkitilillä. Jos sijoitushorisontti on pitkä (yli 10 vuotta), silloin riskit tasaantuvat.

Rohkeudella edetään työelämässä. Näin uskoo lääkärikeskus Aavan toimitusjohtaja Raija Tapio, 44. Ainakin niin on tapahtunut hänelle.

Nuorena Raija kouluttautui laboratoriohoitajaksi. Titteleitä hän ei ole ikinä tavoitellut.

– En ole koskaan haaveillut mistään ammatista. Lukiossakaan en tiennyt, mitä haluaisin opiskella. Jos nyt pitäisi valita, hakisin opiskelemaan kauppakorkeakouluun.

Raija kokee olevansa ennen kaikkea suorittaja, joka on uhkarohkeastikin ottanut vastaan tarjotut tehtävät.

– Suhtaudun intohimoisesti haasteisiin. Tartun niihin ja haluan ratkaista ne. Se on vienyt minua eteenpäin.

1. Oivallus: Aseta tavoitteita niin urheilukentällä kuin töissäkin

”Kasvoin nykyisin Seinäjokeen kuuluvassa Ylistarossa. Etelä-Pohjanmaalla yrityskulttuuri on vankka. Isällä oli kaupan alan yrityksiä, ja työnteko oli vahvasti esillä kotonakin. Meillä oli motto ’ensin työ, sitten huvi’.

Kymmenen vanhana minut laitettiin vaativiin tehtäviin, kuten ajamaan traktorilla, ja myöhemmin isän tehtaan hihnalle säkittämään viljaa. Itseluottamus kasvoi, kun totesin selviäväni.

Paras vahvuuteni: Rohkeus ja intohimo tekemiseen niin työssä kuin urheilussa.

Tavoitteellisen urheilun aloitin pituushypystä jo koulun ensimmäisellä luokalla. Harjoittelin isän kotipihalle rakentamalla hyppypaikalla ja merkitsin vihkoon jokaisen tuloksen. Tavoitteeni oli aina hypätä seuraavalla kerralla edelliskertaa pidemmälle.

Samanlainen johdonmukaisuus on tärkeää toimitusjohtajankin tehtävässä. Tavoitteiden on oltava selkeitä kaikille työntekijöille.

Pituushyppy vaihtui pikajuoksuun, jossa etenin SM-tasolle saakka. Silloin tavoitteellisuuden merkitys korostui entisestään.

Olen vasta nyt oivaltanut, kuinka äärettömän suuri merkitys urheilulla on ollut. Se osaltaan kasvatti minusta vastuuntuntoisen, määrätietoisen ja periksiantamattoman. Koin, että vastuuta ottamalla ja omalla tekemisellä voin aina vaikuttaa lopputulokseen.

Minua on joskus epäilty alisuorittajaksi, koska en hakeutunut korkeakouluun. Sellaisena en itseäni tunnista. Suoritin erittäin paljon urheilemalla.

Urheilukentällä tapasin tulevan puolisoni Juhan, kun olin 16-vuotias. Olemme samankaltaisia. Hänkin on ollut urallaan sinnikäs ja perfektionisti, tavoitellut selkeää päämäärää. Ehkä periksiantamattomuus kuvaa suhdettammekin. Emme ole luovuttajia, vaikka sitä ei ole missään vaiheessa tarvinnut testatakaan.

Henkilön Anna (@anna_lehti) jakama julkaisu 24. 10ta 2017 klo 0.56 PDT

Lopetin kilpaurheilun, kun lähdin opiskelemaan. Urheilu on silti yhä tärkeä osa elämääni. Juoksu on ykköslajini. Juhan kanssa harrastamme yhdessä kuntonyrkkeilyä. Lisäksi joogaohjaaja käy kotona aina, kun meillä on siihen aikaa. Keskimäärin joogaamme kerran viikossa astangaa.”

2. Oivallus: Elämä on ihme

”Äiti sairastui kilpirauhassyöpään, kun olin kymmenen. Uutisen kerrottuaan vanhemmat kehottivat jatkamaan elämää samalla tavalla kuin ennenkin. Se kuvaa heidän asennettaan; asiat hoidetaan ja työt jatkuvat. Lähdinkin silloin tavalliseen tapaan pianotunnille.

Äiti parani, mutta sairastui imusolmukesyöpään ollessani abiturientti. Etsiessäni tietoa sairaudesta löysin sillä hetkellä kiinnostavan alan. Päätin kouluttautua laboratoriohoitajaksi. Jo silloin ajattelin, etten ehkä tee hoitotyötä pitkään. Se olisi silti hyvä peruskoulutus, ja voisin myöhemmin jatkaa opiskelua alan opettajaksi.

Äiti parani, kuten myös kymmenen vuotta sitten rintasyövästä.

Äidin sairaudet olivat hyvin traumaattinen mutta myös arvokas kokemus. Näin, että vakavastakin sairaudesta voi selvitä.

Naisen elämän koko kirjon ymmärsin, kun valmistumisen jälkeen olin vuoden töissä Naistenklinikalla.

Ottaessani laboratorionäytteitä näin, miten uusi elämä alkoi yhdessä huoneessa ja toisessa päättyi.

Naistenklinikalla syntyi lapsia, mutta myös lapsettomuus oli läsnä. Vaikeinta oli keskenmenojen lisäksi nähdä , kuinka lapsi syntyy ennenaikaisesti ilman eloonjäämisen mahdollisuutta.

Se oli nuorelle likalle opettavainen vuosi. Välillä tuntui, että olen tekemisissä vain elämän ääripäiden kanssa. Se oli yksi syy, miksi hakeuduin sieltä pois.

Naistenklinikalla viettämäni vuoden aikana mietin, että on ihme, jos joskus saan terveen lapsen.”

3. Oivallus: Rooli esimiehenä on vain otettava

”Siirryin töihin laboratoriohoitajaksi Helsingin Lääkärikeskukseen, nykyiseen Aavaan, vuoden 1998 alussa. Olin ollut töissä vasta vuoden, kun minua pyydettiin tiimini esimieheksi. Se oli valtava yllätys, sillä olin nuorin ja kokemattomin.

Tiimin muut jäsenet olivat ehdottaneet minua. He ehkä arvostivat uusia näkemyksiä, joita vasta taloon tulleena toin, tavoitteellista työtapaani ja vastuunkantoani.

Vapaa-ajastaan Raija tinkii usein töiden takia, mutta poikiaan hän kuljettaa harrastuksiin. ”Siitä en tingi.”

Nousu tiimin esimieheksi on ollut suurin hyppy urallani. Se on myös ainoa kerta, jolloin olen epäillyt kykyjäni ja harkinnut ennen tarttumista tarjottuun tehtävään.

Tultuani Aavaan en ole hakenut yhtään tehtävää, vaan minua on aina pyydetty seuraavaan. Ensimmäisen kerran jälkeen en ole epäröinyt. Minua ja muita naisjohtajia yhdistää hullunrohkeus. Haasteet kiehtovat. Jos työ olisi tasapaksua, se ei antaisi minulle mitään.

Etukäteen minulla ei ollut minkäänlaisia valmiuksia esimieheksi, joten alku oli kova koulu. En halunnut nostaa itseäni muiden yläpuolelle autoritääriseksi määräilijäksi. Siitä huolimatta työkavereiden suhtautuminen minuun muuttui. Rooli esimiehenä oli vain otettava.

Pidin jo silloin yhteishenkeä tärkeänä. Yksi tapani luoda sitä on viljellä huumoria.

Luotan myös luovaan hulluuteen. Tuore esimerkki on meillä juuri lanseerattu Jäärähuolto, lahjakorttina annettava laaja terveystarkastus. Minulla, kuten monella muullakin, on puolisona lääkäriä kartteleva jäärä – ja myönnän olevani sellainen itsekin.

Urheilullisena pidän kyllä huolta itsestäni, mutta laiminlyön terveystarkastukset. En hakeudu helposti lääkärin vastaanotolle enkä tiedä esimerkiksi kolesteroliarvojani. ”

4. Oivallus: Kotiäidilläkin on oltava jokin oma juttu

”Tiesin jo nuorena haluavani lapsia, mutta ajattelin, että niiden aika on vasta myöhemmin. Olin 29-vuotias, kun esikoisemme Mikael syntyi vuonna 2002. Kolme vuotta myöhemmin syntyi Akseli ja jäin lähes neljäksi vuodeksi kotiin. Halusin ehdottomasti käyttää ainutlaatuisen mahdollisuuden olla lasteni kanssa silloin, kun he olivat pieniä.

Oli ihanaa seurata omien lasten kasvamista. Siitä huolimatta kotona oleminen oli todella vaikeaa, koska sieltä puuttuivat kaikki haasteet. Se oli yksitoikkoista. Elämä pyöri ruoanlaiton ja pyykinpesun ympärillä. Huomasin, että aloin osittain elää työtä tekevän ja kiertueilla käyvän Juhan kautta. Odotin häntä kotiin vain kuullakseni, mitä hän oli tehnyt ja kokenut. Oma elinpiirini supistui, ja se oli hirveää.

Onneksi pystyin tekemään satunnaisia keikkatöitä näytteenottajana, koska Juha oli osan viikosta kotona.

Suurin heikoutteni: Kärsimättömyys. Se näkyy, jos asiat eivät edisty. En siedä joutilaisuutta enkä määrätietoisen etenemisen puutetta.

Olen aina tiennyt, että pysyäkseni järkevänä ihmisenä minulla pitää olla jokin oma juttu, missä toteutan itseäni. Sama pätee Juhaan. Tavallaan olemme ne laulun kaksi puuta, jotka seisovat erillään. Se pitää suhteemmekin hyvänä. Kunnioitamme ja kannustamme toisiamme etenemään ja toteuttamaan haaveita.

Uramme eivät ole koskaan kilpailleet keskenään. Viikottaisissa kalenteripalavereissamme on ongelmia, mutta aina olemme ne ratkaisseet. Töiden yhteensovittamista helpottaa se, että Juhan työ painottuu viikonloppuihin.

Kotiäidiksi jäädessäni luulin putoavani urakelkasta. En uskonut palaavani samaan työpaikkaan, vaan aioin miettiä, mitä haluan tehdä hoitovapaan jälkeen. Näin mahdollisuuden uuteen uraan.

Hoitovapaan lähestyessä loppuaan minulle tarjottiin toimipaikkavastuuta Aavassa. Ehkä määrätietoisuuteni oli jäänyt esimiesten mieleen. Otin tehtävän vastaan, koska työnkuva olisi ainakin erilainen kuin edellinen.

Olin ollut tehtävässä vasta reilun kuukauden, kun vastuualueeseeni lisättiin toinen toimipiste. Sen jälkeen uudet tehtävät seurasivat parin vuoden välein.”

5. Oivallus: Työajan rajaaminen on turhaa, jos rakastat sitä, mitä teet

”Kaksi vuotta sitten minut nimitettiin toimitusjohtajaksi. Tullessani Aavaan laboratoriohoitajaksi en voinut kuvitella, että parikymmentä vuotta myöhemmin olen yrityksen toimitusjohtaja.

En pelkää epäonnistua. Vähentää paineita ajatella, etteivät ihan kaikki asiat ole niin vakavia. Tämä on elämää. Mottoni on: ”Varmin tapa epäonnistua on jättää tekemättä.”

Työpäiväni aikana on niin paljon palavereja, että usein käytän illan sähköpostien purkamiseen ja seuraavaan päivään valmistautumiseen. Viikonloppuisin valmistaudun tulevaan viikkoon. En edes halua rajata työ- ja vapaa-aikaa toisistaan. Rakastan sitä, mitä teen.

Kerran poikani kehotti sulkemaan tietokoneen. Se vähän pysäytti. Nyt kaikilta perheenjäseniltä päättyy ruutuaika iltayhdeksältä.

Juhan työn vuoksi meillä ei ole koko perheen kesälomaa, mutta sen sijaan lomailemme yhdessä joulusta loppiaiseen. Lempipaikkojani ovat Havaiji, Bali ja Kalifornian rannikko. Vuoden mittaan teemme pitkien viikonloppujen mittaisia irtiottoja Euroopan kaupunkeihin. Haluamme näyttää pojille maailmaa. Lomillakin luen sähköpostit päivittäin ja tarvittaessa vastaan niihin.

Viihdyn kotona. Meillä on pöydällä aina tuoreita, mieluiten valkoisia kukkia. Lempikukkiani ovat tulppaanit ja isot liljat. Nautin saadessani istahtaa villasukat jalassa sohvalle. En katso televisiota vaan ikkunasta näkyvää peltomaisemaa. Valitettavasti en ehdi sohvalle kovin usein.

Laiminlyön ystäviäni, koska työ vie niin paljon aikaa. Muutamaa luottoystävää tapaan lounailla. Lisäksi kuulun pariin naisverkostoon. On tärkeää jakaa kokemuksia, sillä painimme samojen asioiden parissa toimialoista riippumatta. Vertaistuki voimaannuttaa.

En aio jäädä eläkkeelle tästä työstä. Olen aina avoin uusille haasteille. Haaveitakin tietysti on. Juhan työ mahdollistaisi esimerkiksi muuton ulkomaille sitten, kun pojat eivät enää asu kotona.”

Raija Tapion Tieni huipulle -haastattelu julkaistiin Anna 42/2017 -numerossa.

Onko työelämä mennyt huonompaan suuntaan?

Mikko Jakonen: Kyllä, jos puhutaan pienemmistä ryhmistä. Suomessa on tilastointi- ja esitystavasta riippuen noin 200 000–400 000 työtöntä ja 660 000 köyhää. Samalla poliitikot vaativat avoimesti lisää matalapalkkatöitä. Työelämän hyvinvointi ei siis koske kaikkia. Vaatimustaso työpaikoilla kasvaa, vaikka palkat eivät nouse. Yt-neuvotteluiden pelko lisää paineita säilyttää työpaikka. Huonontumisen piirteitä on silti sitä vähemmän, mitä yleisemmällä tasolla työelämää tarkastelee. Enää ei voidakaan käsitellä palkansaajia yhtenä joukkona.

Armi Mustosmäki: Ei. Työntekijät ovat koulutetumpia kuin koskaan, ja naiset jopa koulutetumpia kuin miehet. Työ on kehittävämpää ja monipuolisempaa. Työntekijät voivat vaikuttaa työhönsä entistä paremmin. Fyysisesti raskaita töitä on myös vähemmän, ja työturvallisuus on kehittynyt parempaan suuntaan.

Miksi työelämästä puhutaan usein kielteiseen sävyyn?

MJ: Koska ihmiset oikeasti kokevat työelämässä kielteisiä asioita. Se näkyy sekä tutkimuksissa että esimerkiksi lisääntyneenä psyykenlääkkeiden käyttönä ja burn-outeina. Työssä jaksaminen ei ole enää itsestäänselvyys. Moni työntekijä itse puhuu työstä liian positiiviseen sävyyn. Ihmiset eivät uskalla kertoa negatiivisia kokemuksiaan, koska pelkäävät menettävänsä työpaikkansa. Toisaalta on myös paljon aitoa työelämän hypetystä: työ on ihanaa ja siinä saa laittaa itsensä peliin.

AM: Kielteisistä ja kriittisistä tutkimustuloksista saadaan helpommin uutisia. Erityisesti yhteiskuntatieteellinen tutkimus on usein luonteeltaan kriittistä, ja sillä halutaan saada kuuluville heikkojen, köyhien ja erilaisissa marginaaleissa olevien ihmisten ääni. Siten myös tieteen näkökulmat ohjaavat yleiskuvan muodostumista.

Onko työstä tullut epävarmempaa?

MJ: Kyllä. Kukaan ei varmaan enää ajattele, että voisi valmistua johonkin tiettyyn ammattiin ja pysytellä siinä lopun ikänsä. Meillä on 41 000 korkeakoulutettua työttöminä, ja myös teollisuudessa on työttömyyttä. Nollatuntisopimuksilla on töissä vähintään 83 000 ihmistä, ja yksinyrittäminen on lisääntynyt. Näiden ihmisten elämä on usein matalapalkkaista ja epävarmaa. Toisaalta nykyään yleinen pelko jäädä työttömäksi on usein aiheeton, sillä työttömyysaste laskee jatkuvasti.

AM: Ei. Useiden mittareiden mukaan työelämä on päinvastoin turvallisempaa ja vakaampaa kuin ikinä aiemmin. Edelleen kaksi kolmasosaa työllisistä on toistaiseksi voimassaolevissa kokoaikaisissa palkkatyösuhteissa, eivätkä määräaikaisuudet ole lisääntyneet. Myös työsuhteet ovat tasaisesti pidentyneet.

Onko sitoutumisemme työpaikkoihin heikentynyt?

MJ: Ei. Sitoutuminen on päinvastoin voimakasta, kun työttömyys on suurta. Ihmiset eivät uskalla vaihtaa työtä tai ryhtyä yrittäjiksi niin rohkeasti kuin olisi tarve, vaan pitävät työpaikoistaan kiinni. Toisaalta ammatillinen motivaatio on voinut heikentyä kiireen ja tehostamisen vuoksi.

AM: Kyllä. Ihmiset saattavat sitoutua enemmän itsensä kehittämiseen kuin omaan organisaatioonsa. On ymmärrettävää, että työntekijät haluavat sitoutua enemmän oman työllistymisensä varmistamiseen ja uraansa kuin yksittäiseen organisaatioon.

Onko työn ja perheen hyvä yhdistäminen mahdotonta?

MJ: Ei. Päivähoitojärjestelmämme on hyvä, ja Suomessa on kahden elättäjän malli. Isät ottavat vastuuta perheestä. Työelämää enemmän ongelmia on vapaa-ajan odotuksissa. Lapset harrastavat valtavasti, ja monta kertaa vuodessa pitäisi tehdä täydellinen loma. Ennen tällaisia vaatimuksia ei ollut.

AM: Ei. Suurin osa kokee työn ja perheen päinvastoin tukevan toisiaan. Lasten kanssa jaksaa paremmin, kun käy myös töissä. Vaikeuksia voi tulla, jos työajat eivät jousta lainkaan. Moni arvostaa sitä, että voi esimerkiksi vastata lapsen puheluun kesken työpäivän.

Pitääkö työntekijän nykyään jatkuvasti vain joustaa?

MJ: Ei. Suomessa on vajaat puoli miljoonaa joustotyöntekijää, kuten osa-aikaiset, määräaikaiset ja yksinyrittäjät. Heidän elämänsä on lähtökohtaisesti joustavaa, mutta se on sellaisen työsuhteen ideakin. Suomalainen työelämä joustaa pääsääntöisesti hyvin. Ongelma on se, että yhteiskunnan erilaiset tukimuodot, joita matalapalkkaista joustotyötä tekevät usein tarvitsevat, eivät jousta riittävästi muuttuvien ja pätkittäisten töiden mukana.

AM: Kyllä ja ei. Työpaikan tai ammatin vaihtaminen ei ole yleistynyt viime vuosikymmeninä. Kuitenkin kiire, paineet, erilaiset keskeytykset ja organisaatiomuutokset ovat lisääntyneet. Työ vaatii yhä useammilta uudelleen oppimista ja mukautumista erilaisiin muutoksiin. Kuitenkin myös työnantajat joustavat. Työntekijällä on oikeuksia esimerkiksi lomiin ja sairaan lapsen hoitamiseen kotona. Monilla on myös liukuva työaika, mahdollisuus opintovapaaseen tai työajan lyhentämiseen.

Miltä näyttää työelämän tulevaisuus?

MJ: Työelämä muuttuu joustavammaksi ja silppuisemmaksi. Robotisaation vuoksi vanhoja työpaikkoja vaikkapa kassoilla katoaa. Myös keskiluokkaisia töitä häviää, kun esimerkiksi insinöörityötä ulkoistetaan muualle kuin Suomeen. Nuoret kasvavat erilaiseen työelämään, jossa vakituinen koulutusta vastaava työ ei enää ole normi.

AM: Työelämä polarisoituu. Jo nyt on havaittavissa, että osalle työntekijöitä kasaantuu liikaa töitä ja aikapaineita, kun taas toisilla ei ole tarpeeksi työtä. Teknologian muutos vahvistaa polarisoitumista: korkeakoulutettujen erikoisosaajien palkat ja työolot kohenevat, mutta lapiomiehille on yhä vähemmän töitä.

Miten sinä parantaisit työelämää?

MJ: Joustavuutta pitäisi lisätä siten, että mahdollisimman monelle löytyisi mielekästä työtä edes osa-aikaisesti mutta kuitenkin elämiseen riittävällä tulotasolla. Nykyään työntekijä voidaan pakottaa ottamaan vastaan työtä huonoilla ehdoilla ja palkalla tai toiselta paikkakunnalta. Tarvittaisiin joustoa ja inhimillisyyttä esimerkiksi perustulon muodossa.

AM: Työelämän pitäisi joustaa enemmän. Työntekijän ei tarvitsisi tehdä töitä vuosikymmeniä 150-prosenttisesti, välillä 10 tai 50 prosenttia voisi riittää. Liikkuminen työmarkkinoiden sisällä ja eri statuksien välillä pitäisi olla helpompaa. Elämään mahtuu erilaisia jaksoja.

Jos olet saanut veronpalautusta viime vuodelta, palautuksen pitäisi saapua tilillesi veronpalautuspäivänä. Mutta mistä voi johtua, jos rahoja ei ala kuulua?

Verohallinnon mukaan asiaan voi olla viisi syytä:

1. Olet unohtanut ilmoittaa uuden tilinumerosi

Onko tilinumerosi muuttunut tänä vuonna? Jos et ole ilmoittanut Verohallinnolle uutta tilinumeroasi 24.11.2017 mennessä, veronpalautus on maksettu vanhalle tilillesi.

Rahasi eivät kuitenkaan ole kadonneet minnekään. Summa palautuu Verohallinnolle, joka lähettää sinulle tilinumerotiedustelun. Ilmoitettuasi verkossa uuden tilinumerosi, saat veronpalautuksen noin viikon kuluessa.

Kannattaa myös tarkistaa, ettei veronpalautus näy käyttötilisi sijaan esimerkiksi säästötililläsi. Verohallinnon tiedoissa voi olla kerrallaan vain yksi tilinumero ja jos olet ilmoittanut tiliksesi säästötilisi numeron, palautus on maksettu sille.

2. Verohallinnolla ei ole ollut tilinumeroasi lainkaan

Jos Verohallinto ei tiedä tilinumeroasi, veronpalautus maksetaan maksuosoituksena eli rahalähetyksenä OP:n välityksellä. Saat tällöin maksuosoituksesta ilmoituksen, jonka jälkeen voit lunastaa veronpalautuksesi OP:n konttorista 28 päivän kuluessa ilmoituksen päiväyksestä.

Maksuosoituksia aletaan maksaa 13.12.2017 alkaen. Osuuspankit perivät maksuosoituksen lunastamisesta palveluhinnastonsa mukaisen maksun.

3. Veronpalautus on mennyt velkojen maksuun

Veronpalautus voidaan käyttää maksamattomiin veroihin tai ulosotossa olevien velkojen maksuun. Asiasta lähetetään aina ilmoitus.

4. Palautettava summa on ollut liian pieni

Alle viiden euron veronpalautuksia ei makseta. Voit tarkistaa veronpalautuksesi määrän esitäytetystä veroilmoituksesta tai myöhemmin lähetetystä korjatusta verotuspäätöksestä.

5. Olet ilmoittanut pikavippiyrityksen tilinumeron

Verohallinto ei toimi yhteistyössä pikalainayritysten kanssa. Jos olet aiemmin ilmoittanut Verohallinnolle pikalainayrityksen tilinumeron, etkä ole sen jälkeen ilmoittanut omaa tilinumeroasi, palautus menee myös jatkossa pikalainayrityksen tilille.

Jokaisen omalla vastuulla on huolehtia, että Verohallinnolle ilmoitettu tilinumero on oikea ja ajantasainen. Verohallinnon tiedoissa olevan tilinumeron voi tarkistaa OmaVerosta ja palvelussa voi myös tarvittaessa ilmoittaa uuden tilinumeronsa.

Lähteet: Nordea, Verohallinto

Artikkelin 5. kohtaa korjattu 5.12. klo 9:20

Ben Kallandin romaani Vien sinut kotiin kertoo sisaruudesta, Jehovan todistajista ja huippulahjakkuudesta.

It-yrittäjä Ben Kalland, 58: ”Isoin juttu oli saada palaute oikealta lukijalta”

”Ihailin kirjailijoita ja olin jo lapsena koko ajan nenä kiinni kirjassa. Ensimmäisen kerran yritin romaania 25-vuotiaana. Huomasin, että en tiedä draaman kaaresta enkä rakenteista yhtään mitään. Kirjoitin paljon, ja sujuvaa tekstiä syntyi helposti, mutta ymmärsin, ettei se kantaisi elämäntyöksi.

Seitsemän vuotta sitten menin kuitenkin novellikurssille, jossa kehittelin ideaa viulua soittavasta tytöstä. Myöhemmin luin Juha Itkosen romaanin mormoninuorista ja ajattelin, että miksi en kuvaisi omaa Jehovan todistaja -lapsuuttani. Olen itse hylännyt liikkeen, mutta en halunnut kirjoittaa uhrin näkökulmasta, vaan otin päähenkilöksi uskon piirissä olevan miehen.

Pian moni asia loksahti paikoilleen – huippulahjakas tyttö, todistajaveli, sisaruus ja salaisuus – ja minä kirjoitin. Syksyllä 2015 annoin käsikirjoituksen muutamalle luottolukijalle ja sain hyvää palautetta. Jätin tekstin laatikkoon, ja palasin siihen vasta puolen vuoden jälkeen. Uskoin tarinaani koko ajan, mutta en kiirehtinyt.

Sitten tiivistin, poistin toisen kertojan ja hioin tekstiä. Olen hyvin itsekriittinen.

Vuosi sitten syksyllä pyysin tietokirjailijaystävääni lukemaan tarinani. Hän innostui siitä ja lähetti sen luvallani kustantamoon. Sen jälkeen kaikki eteni nopeasti, eikä isoja muutoksia enää tarvittu.

En poksauttanut samppanjaa, kun tein kustannussopimuksen, eivätkä ennakkokappaleetkaan herättäneet väristyksiä. Kritiikki ei pelottanut, mutta pelkäsin, että kirja vaietaan kuoliaaksi. Hienoin hetki oli, kun sain ensi kerran palautetta tuntemattomalta henkilöltä. Olin kirjoittanut ja lukenut tekstin varmasti 50 kertaa, ja nyt joku kiinnostui siitä!

Olen oivaltanut, että laskelmointi tai matkiminen ei kannata, tärkeintä on oma ääni. Tiesin, että halusin kirjoittaa kirjan, ja tein työni huolellisesti.”

Saana Katilan Maanalaiset tanssivat aamuisin kuvaa 1990-luvun loppua ja cityn kiihkeää sykettä.

Toimittaja Saana Katila, 36: ”Ammattikirjoittajana tiesin, että kirja on hyvä”

”Asuin lapsena Nummelassa, joka ei ollut kunnon kaupunki eikä idyllinen maaseutu – teininä sieltä halusi vain pois. Ammatinvalintani oli selvä jo kahdeksanvuotiaana: halusin kirjailijaksi.

Opiskelin ensin viestintää, mutta vaihdoin kotimaisen kirjallisuuden puolelle. Kirjani alkoi syntyä vuonna 2006: Minulle tuli tosi voimakas unikuva, jossa näin romaanini päähenkilön. Halusin tietää, miksi mies oli siinä ja mihin hän oli menossa. Siitä alkoi vimmainen kausi, kirjoitin aamuvarhain ennen töihin menoa ja jatkoin illalla töiden jälkeen.

Tienasin elantoni toimittajan pätkätöissä ja säästin rahaa saadakseni vain kirjoittaa. Tein kaksi kirjoitusmatkaa, ensin Itävallan Alpeille ja sitten USA:n Nevadaan.

Välissä oli muutama kuukausi, jolloin epäilin kirjan syntyä, mutta pian usko tarinaani palasi.

Ensimmäinen käsikirjoitus valmistui 2010. Siihen mennessä olin jo oppinut, että kirja kehittyy ajallaan, tarinan ehdoilla.

Seuraava versio valmistui vuonna 2013. Luin sen miesystävälleni – ääneen lukeminen paljastaa paljon – ja lähetin sen useammallekin kustantajalle, turhaan. Olin turhautunut ja pettynyt, sillä olen ammattikirjoittaja ja tiesin, että kirja on hyvä.

Syksyllä 2014 etsin agentin, joka luki kirjani ja innostui siitä. Hän esitteli minut tulevalle kustantajalleni. Tajusin, että meillä oli yhteinen päämäärä.

Hioin tekstiä palautetta kuunnellen. Viimeinen oikolukuvaihe oli tärkein hetki. Korjaukset oli tehty, ja huokasin syvään: nyt se on täysin valmis, kaikki on kunnossa.

Uskoin koko ajan tarinaani enkä suostunut kompromisseihin. Huomasin, että kannattaa käyttää ammattilaisten apua ja pitää löytää oikea kustantaja.”

Pirjo Toivasen omakustanteena julkaiseman Pyhä paha perhe -romaanin päähenkilö on näyttelijä, joka etsii biologista sukuaan.

Pirjo Toivanen, 63: ”Tuntuu, että olen tehnyt jotain tärkeää”

”Vuosien varrella olin kirjoittanut tarinoita, pitänyt ajoittain päiväkirjaa ja laatinut työelämässä raportteja. Tein urani kansainvälisen kaupan alalla, ja kirjoittaminen oli minulle harrastus. Kun päätin jättäytyä kirjoittajaksi seitsemän vuotta sitten, kuvittelin, että kirja syntyisi tuosta noin vain.

Mutta ei se niin mennyt. Draaman kirjoittaminen on vaikeaa, vaikka olisi kuinka hyvä tarina kerrottavana. Päätin harjoitella ja menin kirjailija Mari Mörön verkkokursseille.

Minun onnekseni kursseille osallistui monia hyviä kirjoittajia. Oli poliisi, äidinkielenopettaja ja hyvä organisaattori. Tutustuimme tekstiemme kautta, ja meistä tuli toistemme sparraajia ja editoijia. Päätimme tavata, ja sitä kautta syntyi myös ajatus osuuskunnan perustamisesta.

Kolme vuotta sitten tarjosin käsikirjoitustani muutamille kustantajille. Parilta isolta kustantajalta sain vastauksen melko nopeasti, parissa viikossa: kirjani ei sopinut kustannusohjelmaan. Luultavasti kukaan ei edes lukenut käsikirjoitustani. Yhdeltä pieneltä yritykseltä tuli hyvää palautetta, mutta kävi selväksi, että sopimuksen saaminen olisi todella kiven takana. Asun paljon ulkomailla, en tunne alan ihmisiä enkä ole poliitikko tai muu julkisuuden henkilö, joten oli turhauttavaa jatkaa sillä tiellä.

Niinpä päätin julkaista kirjani itse. Tänä vuonna Stresa-osuuskuntamme julkaisi kuusi kirjaa. Saamme toisiltamme editointi- ja markkinointiapua, mutta jokainen maksaa paino- ja muut kustannukset itse. Se sopii minulle.

Oli hieno hetki, kun pitelin omaa kirjaa ensi kertaa kädessäni. Tuntuu, että olen tehnyt jotain tärkeää, minusta jää joku jälki.

Tämä on ollut hieno matka. Olen saanut paitsi hyviä kirjoittajakavereita myös oikeita lukijoita sekä hyvää palautetta. Uusi kirja on jo tekeillä.

Opin, että kannattaa hakeutua kursseille, opetella kirjoittamaan ja etsiä asiantuntevia esilukijoita. Parasta oli, että liityin yhteen saman mielisten kanssa.”

Pakersitko kuukausia vaativan projektin parissa yhdessä työkaverisi kanssa, ehkä jopa kovemmin kuin kollegasi? Kun työ valmistuu, esimiehenne ylistää kuitenkin vain kollegaasi, eikä hän huomauta, että ilman sinua työ ei olisi edennyt. Tai paljastitko työkaverillesi vuosisadan idean, jota hän esittelee nyt omanaan? Kun työkaveri vie kunnian töistä, jotka sinä olet tehnyt, on harmitus luonnollista, jopa suotavaa. Otimme selvää, miten näissä tilanteissa kannattaa toimia.

Kaikki eivät omi kunniaa tahallisesti

Vaikka näkisit näissä tilanteissa punaista, tärkeintä on rauhoittua ensin. Raivoamisen sijaan itseään kannattaa puolustaa faktoilla ja pohtia, miksi kollega toimii niin kuin toimii.

Näin neuvoo professori Brian Uzzi  Harvard Business Review’ssä. Northwestern’s Kellogg School of Managementissä työskentelevä Uzzi muistuttaa, että ihmiset eivät aina vie toisten kunniaa ilkeyttään. Osa ei edes huomaa asiaa, ja he voivat olla vilpittömästi pahoillaan, kun huomautat heidän käytöksestään. Osa taas ajattelee, että tärkeintä on työn lopputulos, ei se, ketä taputellaan olalle.

Miten työkaverin käytökseen sitten tulisi puuttua? Koska kunnian omiminen ei ole enää ajattelemattomuutta, vaan silkkaa röyhkeyttä? Milloin tarvitaan esimiehen tai jopa asianajajan apua?

Listasimme vinkit, jotka auttavat sinua pitämään puolesi, kun työkaveri vie kunnian ja kerää kehut sinun aherruksestasi.

1. Ole kohtelias, mutta napakka

Vaikka työkaverisi käytös sapettaisi, korjaa hänen puheensa kohteliaasti. Kun hän elvistelee, millaisen urotyön minä olen tehnyt, myönnä, että on hienoa saada iso kauppa maaliin. Korjaa kuitenkin samalla, että me teimme hyvää työtä, minäkin olen ylpeä itsestäni.

Jos kollegasi on fiksu, hän ymmärtää vihjeen ja antaa jatkossa tunnustusta sinullekin. Hän ei välttämättä yritä varastaa kunniaa työstäsi, vaan on ehkä innostunut itselleen tärkeästä asiasta.

Lue myös: Näin selviät työpaikkariidoista vahingoittamatta uraasi – muista 5 asiaa

2. Varmista, että esimiehesi tietää totuuden

Jos huomaat, että esimiehesi kehuu vain kollegaasi, eikä työkaverisi korjaa väärinkäsitystä, hakeudu kahden kesken pomosi seuraan.

Ota muiden aiheiden lomassa puheeksi minun ja Marjan yhteinen projekti, josta taisittekin puhua Marjan kanssa. Kehu kollegasi työpanosta, mutta muistuta, että minä tein suunnittelutyön ja Marja otti yhteyttä asiakkaisiin.

Lue myös: Näyttelijä Saara Kotkaniemi: ”Olin kateellinen muiden saamista töistä tai heidän lahjakkuudestaan”

3. Korjaa väärinkäsitykset heti

Jos kollegaasi kehutaan työstä, jonka sinä olet tehnyt, tilanne kannattaa korjata heti. Mitä kauemmin vaikenet, sitä enemmän vakiintuu käsitys siitä, että kunnia kuuluu työkaverillesi.

4. Toista totuutta sinnikkäästi

Totuus kannattaa ottaa esille useampaan kertaan eri yhteyksissä. Kollegasi on nimittäin saattanut puhua työstäsi omana saavutuksenaan monelle ihmiselle.

Älä kuitenkaan aloita asiaasi haukkumalla, että Marja esittelee täällä minun keksintöäni omanaan. Korjaa väärinkäsitys kohteliaasti sanomalla, että työhön tuli ihan uudenlainen imu, kun keksin sen konseptin, jonka tiedotustyössä Marja on auttanut.

Lue myös: Nämä eleet paljastavat valehtelijan – 10 tunnistettavaa merkkiä

5. Puhu rohkeasti osaamisestasi

Älä odota, että osaamisesi huomataan, vaan puhu siitä. Etenkin isossa organisaatiossa esimiehet eivät voi olla selvillä kaikkien alaistensa tekemisistä.

Ota saavutuksesi esille kehityskeskusteluissa ja palavereissa. Kerro esimiehellesi, miten haluaisit kehittyä työssäsi. Pyydä lisää vastuuta ja palkkaa. Perustele pyyntösi kertomalla konkreettisista saavutuksistasi.

Lue myös: Pitäisikö töissä puurtaa hattu kourassa vai paukutella henkseleitä?

6. Esittele parhaat ideasi palavereissa

Jos pelkäät, että työkaveri vie kunnian sinun ideoistasi, jaa ne vasta palaverissa, älä kahden kesken. Näin esittelystäsi jää muistikuvia ja dokumentteja monelle muullekin kuin vain sinulle ja kollegallesi.

Vuosisadan ideaa ei kannata paljastaa työkaverille kahden kesken. Ole erityisen varovainen, jos olet huomannut hänen omivan muiden oivallukset.

On turvallisempaa esitellä ajatuksensa palaverissa, josta jää muistikuvia ja dokumentteja useille osallistujille. Tällöin sinulla on todennäköisemmin puolustajia, jos joku yrittää omia saavutuksesi.

Lue myös: Työpaikalla kytee kateus

7. Kerää faktoja ja vetoa niihin

Jos kollegasi kahmii häikäilemättä kiitokset urakoinnistasi, hanki konkreettisia todisteita, jotka vahvistavat työpanoksesi. Kerää totuuden paljastavat viestit, kuitit ja asiakirjat.

Pelkkä sana sanaa vastaan voi johtaa umpikujaan, jos vastustajasi on supliikkityyppi. Hän voi saada sinut vaikuttamaan jopa kiusaajalta. Kun perustelet väitteesi faktoilla, annat itsestäsi luotettavamman kuvan kuin palturinpuhuja.

Lue myös: Narsisti työpaikalla – näin tulet toimeen myrkyllisen työkaverin kanssa

7. Vie asia eteenpäin

Jos työkaveri vie kunnian työstäsi ja vielä kaupan päälle varastaa innovaatiosi, vie asia eteenpäin. Kerro tilanteesta esimiehellesi. Esittele hänelle faktat, joilla todistat, mitä olet tehnyt.

Tilanne voi mutkistua, jos idean varastaja on esimies. Jos pomollasi on esimies, voit viedä asian hänelle tai turvautua luottamusmieheen tai ammattiliittoon. Jos tunnet olevasi umpikujassa, harkitse vakavasti työpaikan vaihtoa.

Vaikka ideavarkauden käsittely etenisi oikeuteen, tukeudu edelleen faktoihin ja johdonmukaisuuteen. Jos vastassasi on manipuloija, hän voi yrittää saada sinut hyökkäämään raivon vallassa, jotta hän vaikuttaisi itse uhrilta.

Lue myös: Narsistipomo pompottaa alaisiaan – 7 keinoa pärjätä empatiakyvyttömän johtajan kanssa

8. Torju tilanteen toistuminen

Älä kerro oivalluksistasi tyypille, jolla on taipumus vohkia muiden ideat. Jos joudut työskentelemään hänen kanssaan, varmista, että vastuiden jakaminen ja työn tulokset dokumentoidaan. Jos mahdollista, pyydä neutraalia ulkopuolista henkilöä seuraamaan työtänne ja raportoimaan siitä.

Lue myös: Onko työpaikallasi myrkyllinen ihminen? Testaa, kuinka paha tilanteesi on

Lähteet: Be Leaderly, Forbes, Grammarly

Sanojen voimalla

Elina Hirvonen, kirjailija, elokuvantekijä, kolumnisti

Kirjailijana Minna Canth otti kantaa vähäosaisten puolesta ja kävi ahkeraa kirjeenvaihtoa taiteesta ja yhteiskunnallisista kysymyksistä ulkomaita myöten.

Elina Hirvonen kirjoitti tauluun terveisensä Minna Canthille. – Opin jo vanhemmiltani, että ihmisiä ei ikinä pidä arvottaa heidän taustansa tai olosuhteidensa perusteella, Elina sanoo.

Kirjoitetussa sanassa on voimaa. Niin Elina Hirvonen, 43, on uskonut alakoululaisesta asti. Silloin hän kirjoitti presidentti Mauno Koivistolle huolensa sairaanhoitajien matalista palkoista.

– Olemme saaneet nähdä, miten suuri voima yhteiskunnassa on vihapuheella. Uskon, että sanat voi valjastaa myös hyvän puolustamiseen, Elina sanoo.

Kolmessa romaanissaan Elina on käsitellyt rankkoja aiheita: ilmastonmuutosta, ekoterrorismia, perheväkivaltaa, seksuaalista hyväksikäyttöä. Kirjoja yhdistää perusajatus: se, mikä tapahtuu muille, tapahtuu myös meille.

Taiteellisessa työssä Elinan lähtökohta ei kuitenkaan ole halu vaikuttaa. Tavoite on lähteä etsimään vastausta mieltä polttelevaan kysymykseen. Kirjan ilmestyttyä hän osallistuu mielellään sen aiheuttamaan keskusteluun. Syksyllä julkaistava romaani Punainen myrsky perustuu Irakista pakolaisena Suomeen muuttaneen rauhanneuvottelijan Hussein Al-Taeen lapsuudenperheen tarinaan. Elina toivoo sen herättävän ajatustenvaihtoa hyväksytyksi tulemisesta ja rauhantyöstä.

Elina sanoo olevansa ”rasittava kansalainen”, joka kirjelmöi jatkuvasti päättäjille tärkeiksi katsomistaan aiheista. Viimeksi hän on käynyt kirjeenvaihtoa Postin kanssa vastustaakseen poste restante -palvelun muuttumista maksulliseksi.

– Kirjoittaminen on laaja-alainen kansalaisvaikuttamisen muoto. Ilmoittaudun vapaaehtoiseksi haamukirjoittajaksi kenelle tahansa päättäjälle, joka haluaa puolustaa vaikkapa ihmisoikeuksia ja ympäristönsuojelua.

Erityisesti Elina kantaa huolta lasten ja nuorten yhdenvertaisesta kohtelusta. Hänestä Suomen arvokkain lupaus kansalaisilleen on, että tausta ei määritä sitä, mitä ihmisestä voi tulla. Myös pienituloisten perheiden lapsilla on oltava mahdollisuus menestyä. Siksi laadukkaasta perusopetuksesta ei saa tinkiä.

– Minua raivostuttaa se, että maailmanparantamista pidetään höhlänä idealismina. Typerintä on ajatella, että voimme vain porskuttaa eteenpäin tekemättä mitään. Esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjunnalla rakennetaan vakaata, elinkelpoista tulevaisuutta.

Velvollisuudesta auttaa

Heidi Jaari, lentoemäntä, vapaaehtoistyöntekijä

Minna Canth kävi sitkeää taistelua yhteiskunnallista eriarvoisuutta vastaan paitsi kirjoittamalla myös auttamalla henkilökohtaisesti köyhiä ja sairaita.

– Kaikilla lapsilla on oikeus onnelliseen lapsuuteen. Jotkut vanhemmat tarvitsevat siinä tukea, Heidi Jaari toteaa.

Viime lauantaina, vapaapäivänään, Heidi Jaari, 38, sai viestin perheeltä, jolla ei ollut jääkaapissa ”muuta kuin valo”. Siltä seisomalta Heidi lähti kauppaan hankkimaan aamiaistarpeet, ainekset makaronilaatikkoon sekä kala- ja kana-ateriaan ja tuoreita hedelmiä. Kauppakassit hän kuljetti tarvitsevan perheen kotiovelle.

Korvauksetta.

Lentoemäntänä ja sisustussuunnittelijana työskentelevä Heidi perusti 2016 kahden muun naisen kanssa Apuna ry -järjestön. Sen Facebook-ryhmä saattaa yhteen apua tarvitsevat ja vapaaehtoiset lahjoittajat pääkaupunkiseudulla, yhteensä 5 000 ihmistä.

Heidi on saanut omin silmin todistaa, kuinka hyvinvointi-Suomessa palellaan ja nähdään nälkää.

– Sydämeni muljahti, kun kuulin, että eräs pikkutyttö oli kulkenut koko pakkastalven kumisaappaissa, sillä perheellä ei ollut varaa ostaa hänelle talvikenkiä. On äitejä, jotka joutuvat kaupassa valitsemaan banaanien ja jauhelihan välillä. Molempiin ei ole varaa.

Apuna ry:n kautta yksityiset ihmiset ja yritykset voivat lahjoittaa ruokaa, vaatteita, leluja, harrastusvälineitä, lahjakortteja ja lippuja erilaisiin tapahtumiin. Myös vuokran ja laskujen maksussa autetaan.

– Vaikuttavimpia ovat ne hetket, kun avustettavan perheen lapset saavat jotakin, mitä omat lapseni pitävät itsestäänselvyytenä. Vaikkapa jogurttia.

Auttaminen on Heidillä verissä. Hänen äitinsä ja isoäitinsä ovat olleet mukana erilaisissa hyväntekeväisyysjärjestöissä. Pienten lasten äitinä häntä koskettaa erityisesti lasten hätä.

– En tee tätä siksi, että saisin hyvän mielen. Vaan siksi, että jokaisella on velvollisuus auttaa.

Osa perheistä tarvitsee pitkäaikaista tukea, osalle riittää kerta-avustus. Joskus elämän raiteiltaan meneminen voi olla vain muutamasta kympistä kiinni.

– Nujerrettu ihminen ei jaksa taistella oikeuksistaan. Minulla riittää energiaa ja paloa toimia heidän puolestaan.

Heidistä on ollut mahtavaa huomata, että ihmiset, joita on autettu jaloilleen, haluavat auttaa muita. Hyvä lähtee kiertämään.

Suojaa, ei dogmeja

Rebekka Naatus, kirkollinen viestintäasiantuntija

Minna Canth oli vakaumuksellinen kristitty ja harras epäilijä, joka suhtautui kirkkoon kriittisesti. Hänelle tärkein arvo oli evankeliumin rakkaudenoppi.

Rebekka Naatus sanoo huomaavansa usein epäkohtia, joista vaietaan kollektiivisesti. – Minulle tulee silloin tarve rikkoa hiljaisuus.

”Kirkon pitäisi uskaltaa lopettaa evankelioiva lähetystyö ja siirtyä tekemään puhdasta auttamistyötä niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Jeesus tulee siinä siivellä.”

Näin provosoivasti Rebekka Naatus, 40, kirjoitti jokunen vuosi sitten Kotimaa-lehdessä. Hänen mielestään kirkon tulisi dogmien sijaan tarjota suojaa, ruokaa ja lämpöä.

Kirjoittaja tiesi sohaisevansa arkaan kohtaan. Mutta sitä hän ei arvannut, että kolumni aiheuttaisi kohun, johon ottivat kantaa jopa piispat. Hänen voi sanoa toimineen Minna Canthin hengessä.

– Minna jos kuka edusti modernia diakoniaa. Hän halusi tehdä maailmasta paikan, jossa ei tarvitse nähdä nälkää eikä tulla pahoinpidellyksi siksi, että edustaa ”väärää” sukupuolta. Minna haki aina totuutta ja sanoi asiansa suoraan riippumatta siitä, suututtiko se vaikkapa Juhani Ahon tai jonkun muun arvostetun aikalaisen.

Rebekka kasvoi vanhoillislestadiolaisessa perheessä. Hän kritisoi liikettä voimakkaasti teini-ikäisestä asti, mutta irrottautui siitä pitkän kipuilun jälkeen vasta kolmekymppisenä. Päätöstä edesauttoi avioero.

– Irtautumisen jälkeen vapauduin olemaan se, joka olen, kokonainen ihminen. Siihen asti minun piti aina taiteilla sanomisieni kanssa.

Ihmisellä on Rebekan mukaan velvollisuus pyrkiä parantamaan maailmaa siltä osin kuin se hänelle on mahdollista. Joku tekee politiikkaa, joku osallistuu vapaaehtoistyöhön. Rebekan keino on nostaa esiin epäkohtia – silläkin uhalla, että joku suuttuu.

– Jonkun täytyy uskaltaa lausua ääneen asia, jonka kaikki näkevät. Canth ihmetteli esimerkiksi sitä, miksi vain miehille on luvallista harrastaa esiaviollisia suhteita. Keiden kanssa heidän oletetaan niitä harrastavan, jos ei naisten?

Silmätikuksi joutuminen ei tietenkään ole miellyttävää. Siksi moni vaikenee.

– Ymmärrän sen. Jos Canth eläisi nyt, hän luultavasti saisi tappouhkauksia. Mielipiteidensä takia voi joutua todella pulaan ja jopa vainon kohteeksi. Tarvitaan yhteisvastuuta, jotta samat ihmiset eivät aina joutuisi nostamaan esiin vaikeita aiheita.

Tyttöjen ääni kuuluville

Jenni Pääskysaari, toimittaja, kirjoittaja

Seitsemän lapsen äiti Minna Canth kantoi huolta tyttöjen kasvatuksesta ja koulutuksesta sekä naisen alistetusta asemasta avioliitossa.

Jenni Pääskysaaren keväällä ilmestyvä kirja Hetki ennen kuin maailma muuttui kertoo historiallisista käännekohdista, jotka ovat sysänneet liikkeelle muutoksen.

Mitä teini-iän kynnyksellä oikein tapahtuu? Itsevarma pikkutyttö, joka on pitänyt itseään kauniina ja ihanana, ryhtyy äkkiä vähättelemään ja pienentämään itseään. Ympäristö viestii tytölle, mitä hän saa olla ja mitä ei. Ilmiö alkoi vaivata Jenni Pääskysaarta, 43, hänen työstäessään ensimmäistä teostaan Kompassi – Jennin kirja sinulle.

Pari vuotta sitten Jenniltä ilmestyi kirja Tyttö, sinä olet… Siihen hän sisällytti kaikki ne asiat, jotka jokaisen tytön pitäisi saada kuulla: Sinä kelpaat, sinä riität, sinä määrität, mikä on mahdollista ja mikä ei.

– Kirjoitin osaksi nuorelle itselleni. Usein meidät naiset kasvatetaan ajatukseen, että mielipiteemme ja tekemisemme ovat jotenkin vähempiarvoisia. Meitä ei kannusteta haastamaan auktoriteetteja ja tekemään rohkeita valintoja.

Jenniä kiehtovat Minna Canthin tyyppiset naiset, jotka ovat yhtä aikaa monenlaisia.

– Kenenkään ihmisen, tytönkään, ei tarvitse olla ”joko tai”, vaan hän voi olla ”sekä että”. Toivon, että uusi tyttöys on sallivaa, monimuotoista ja vaikeasti lokeroitavaa.

Nuoria naisia askarruttavat erityisesti ulkonäkökysymykset. Ennen itseä vertailtiin kaveripiiriin ja kenties kaukaisiin filmitähtiin. Nyt teini näkee puhelimestaan joka päivä tuhansia vertailukohtia. Joitakin vuosia sitten Jenni käynnisti viraalin vartalovallankumouksen. Hän kannusti aikuisia olemaan arvostelematta omaa tai muiden ulkonäköä lasten kuullen.

– Vanhempi, joka vakuuttaa lapsensa olevan sopiva ja ihana, mutta puhuu itsestään tai toisista rumasti, ei ole uskottava.

Tyttöjen äänitorveksi Jenni ei halua. Hän haluaa herätellä aikuisia avaamaan korvansa niin, että tyttöjen ääni pääsee kuuluviin.

– Lakataan kertomasta tytöille, mitä he saavat olla, ja keskitytään kuuntelemaan, mitä he itse haluavat.

Sortavat rakenteet rikki

Maryan Abdulkarim, sosionomi, vapaa kirjoittaja

Minna Canthia voidaan kutsua ensimmäiseksi suomalaiseksi feministiksi. Aikalaiset pitivät häntä jopa anarkistina.

– Suomessa on yhä paljon syrjiviä mekanismeja: rasismia ja naisvihaa. Haluan korjata epäkohtia enkä vain odottaa, että joku muu tarttuu toimeen, Maryan Abdulkarim sanoo.

Otti oman tilansa. Ei perääntynyt mielipiteissään. Kykeni unelmoimaan ja ajattelemaan sen kontekstin ulkopuolella, johon oli syntynyt. Näillä määreillä Maryan Abdulkarim, 36, kuvailee esikuvaansa Minna Canthia. Ne sopisivat myös häneen itseensä.

Somaliassa syntynyt Maryan muutti 7-vuotiaana perheineen Suomeen. Kaksikymppisenä hän kiinnostui intersektionaalisesta feminismistä, jonka johtoajatus on, että samat rakenteet sortavat naisten lisäksi muun muassa maahanmuuttajia ja transihmisiä. Vuosi sitten, Minna Canthin päivänä, häneltä ilmestyi Eveliina Talvitien kanssa kirja Noin 10 myyttiä feminismistä.

– Osittain Canthin uraauurtavan työn tuloksena kaltaisellani mustalla naisella on enemmän oikeuksia ja mahdollisuuksia kuin koskaan aiemmin Suomen historiassa.

Suomalainen nainen voi kiistatta paremmin kuin 1800-luvulla. Ei vain siksi, että naisen asema on parantunut, vaan koska maa on vaurastunut. Silti yhteiskunta tuottaa Maryanin mukaan yhä epätasa-arvoa aiheuttavia rakenteita.

– Perinteisillä pukumiesten työpaikoilla on jo naisia. Mutta saavatko he olla omanlaisiaan vai täytyykö heidän koko ajan peitellä erilaisuuttaan? Sellainen vie valtavasti energiaa. Sama pätee muihinkin vähemmistöihin.

Maryan neuvoo jokaista kääntämään katseen hetkeksi itseen: Mikä tekee minusta minut? Miten ominaisuuteni vaikuttavat kohtaamisiini muiden kanssa? Kun antaa itselleen luvan olla sellainen kuin on, sama lupa on helpompi antaa myös muille. Voi kohdata toisen ihmisen ilman ennakkoluuloja.

Joskus Maryan haluaisi pitää vapaapäivän rasismia ja tasa-arvoa polkevista huomioistaan. Se on vaikeaa, sillä hän saa jatkuvasti muistutuksia siitä, että poikkeaa normista.

– Minun ei tarvitse edes poistua kotoani törmätäkseni toiseuteeni. Päivän lehdestä luen, että ”turvapaikanhakijat ovat ongelma Suomelle”. Minun vanhempani tulivat tänne turvapaikanhakijoina!

Maryan haluaa rakentaa yhteiskuntaa, jossa ketään ei rajoiteta sen perusteella, millaiseen kehoon, sosiaaliluokkaan tai uskontokuntaan hän on sattunut syntymään.

– Siinä vaiheessa, kun musta musliminainen on tasaveroinen toimija tässä yhteiskunnassa, aika monta sortavaa rakennetta on purettu.

Kursivoitujen kohtien lähteenä on Suvi Aholan teos Mitä Minna Canth todella sanoi?

Viikonloppu ei tahdo riittää työviikosta toipumiseen. Huomispäivä pelottaa. Väsymys on armotonta. Ruoka ei maistu, tai maistuu liian kanssa. Pinna on kireällä. Mikään ei tunnu miltään.

Kuulostaako tutulta? Uupumus on vähitellen kehittyvä mielen ja kehon toiminnan häiriötilojen vyyhti, johon voi liittyä monenlaisia oireita. Tyypillisesti uupumus kehittyy hitaasti monessa eri vaiheessa. Sopeudumme, kunnes on liian myöhäistä.

Näin kävi myös psykologi ja kouluttajapsykoterapeutti Liisa Uusitalo-Arolalle, joka uupui 2000-luvun vaihteessa. Hän kuvailee tarinaansa tavalliseksi. Esikoinen oli kaksivuotias, kun perheeseen syntyi kaksoset. Perhe- ja työelämän yhdistäminen johti ensin uniongelmiin ja lopulta niin kovaan väsymykseen, ettei hän enää muistanut, mikä on normaali olotila.

Uusitalo-Arola tietää, että ihminen voi olla uupunut, vaikka jonkinlainen toimintakyky säilyisi.

– En koskaan romahtanut kunnolla. En ratkennut itkemään työterveyshoitajan vastaanotolla. Silti elämäni oli sinnittelyä päivästä seuraavaan.

Jokaisella ihmisellä on katkeamispiste – uupuminen uhkaa ennen kaikkea tunnollisia

Uupuminen iskee yleensä silloin, kun ihminen joutuu pitkäaikaisesti kuormittavaan tilanteeseen, johon hänen voimansa eivät riitä.

– Jokaisella ihmisellä on katkeamispiste, jossa voimat loppuvat. Erityisessä vaarassa uupua ovat tunnolliset ja vastuuntuntoiset ihmiset, jotka eivät anna helpolla periksi. Myös liika kiltteys altistaa uupumiselle.

Ihmiset uupuvat tyypillisimmin usein juuri ruuhkavuosien aikaan, kun elämässä on monenlaisia paineita ja vaatimuksia pienten lasten hoidosta sairasteleviin vanhempiin ja asuntolainan maksusta epävarmaan työtilanteeseen.

– Uutena ja melko hälyttävänä piirteenä on lukioikäisten, erityisesti tyttöjen, uupuminen. Monen voimat loppuvat jo nuorena suorituspaineiden keskellä.

Uupumuksesta on mahdollista toipua. Uusitalo-Arola on kirjoittanut kokemuksistaan Uuvuksissa-kirjan, jossa hän kertoo, miten voimat voi saada takaisin.

Toipumisen ensimmäinen vaihe on uupumuksen tunnistaminen ja tunnustaminen.

– En olisi ikinä uskonut, kuinka kova pala minulle oli myöntää olevani uupunut. Tunsin valtavaa häpeää, vaikka olin työskennellyt näiden teemojen parissa vuosia.

Kun Uusitalo-Arola uupui vakavasti, hän ei osannut itse epäillä uupumusta. Asian toi esiin lääkäri, joka oli sitä mieltä, että moninaiset oireet johtuvat loppuun palamisesta.

Voi käydä myös niin, että läheiset huomaavat uupumisen ennen kuin ihminen itse ehtii reagoida siihen. Puoliso, ystävä tai työkaveri saattaa panna merkille läheisen muuttuneen poissaolevaksi, apaattiseksi tai äkäiseksi. Uupuneelle on tyypillistä kieltää tai vähätellä muiden huomioita ja auttamisyrityksiä.

– Omien voimavarojen rajallisuuden myöntäminen on kuitenkin ainoa askel toipumiseen.

Uupuminen eroaa väsymymyksestä – uupuneen voi olla vaikea ylipäätään nukkua

Uupumisen erottaa normaalista väsymyksestä se, että ihminen ei palaudu. Näin on esimerkiksi silloin, kun viikonloppu ei enää riitä työviikosta toipumiseen.

Uusitalo-Arolan mukaan uupumisen merkkien huomaamisen jälkeen olisi aina hyvä käydä lääkärissä. Useimmiten pysähtymisen ja elpymisen alkuunsaaminen tarkoittaa sairauslomaa.

– Kun voimavarat ovat vähissä, ihminen tarvitsee tilaa ja rauhaa oman tilanteensa arvioimiseen.

Sairausloman alkuvaiheessa tärkeintä on lepo ja unirytmin saaminen kuntoon. Lääkärin kanssa saatetaan pohtia erilaisia lääkitys- ja psykoterapiavaihtoehtoja.

Elpyäkseen kehon on opittava jälleen palautumaan. Suuri osa kaikesta palautumisesta tapahtuu unen aikana. Siksi unirytmin varjeleminen on niin tärkeää.

Jos pystyt, nuku sairauslomallasi niin paljon kuin nukuttaa, mutta pyri säilyttämään ainakin jonkinlainen vuorokausirytmi.

Hyvä nukkumiskyky ei ole uupuneelle itsestäänselvyys.

– Unen tarve voi olla sairauslomalle jäädessä valtava, mutta stressi saattaa olla vielä niin voimakasta, että nukkuminen on hankalaa.

Elpymisessä ovat tärkeitä myös muut terveelliset elämäntavat. Kannattaa syödä ravitsevaa ruokaa, pitää kiinni säännöllisestä ruokailurytmistä, ulkoilla ja liikkua. Myös läheisten tuella on suuri merkitys.

Kun uupumuksen synkin ja väsynein vaihe alkaa olla takana, on aika kääntää katse kohti tulevaisuutta. Mikä on sinun unelmasi? Minkälainen on se elämä, jossa et enää uupuisi?

Hyvän elämän pohjana ovat arvot, eli ne asiat, joita pidät tärkeinä ja tavoiteltavina.

Listaa paperille sinulle tärkeitä arvoja. Kirjoita myös ylös, kuka haluat olla omassa elämässäsi, työssäsi, perheessäsi, ystävyyssuhteissasi ja mahdollisessa parisuhteessasi.

– Itsensä ja arvojensa kanssa ristiriidassa eläminen on yksi kuluttavimmista ja uuvuttavimmista asioista. Siksi arvojen selvittäminen on tärkeää.

Kolme tapaa vaikuttaa

Arvojen kirkastamisen jälkeen on aika aloittaa toimintasuunnitelman tekeminen. Jotta ei uupuisi uudelleen, on tunnistettava ne kohdat elämässä, jotka kaipaavat muutosta. Yleensä on muutettava sekä omaa suhtautumista että tapaa tehdä töitä niin, ettei uupumus uusiudu.

Vaikuttamisen mahdollisuuksia on pääsiassa kolmenlaisia.

– Vaikuttaa tilanteeseen, vaikuttaa omiin ajatuksiin, tunteisiin ja toimintaan sekä etsiä sosiaalista tukea. Nämä kaikki keinot ovat tarpeen uupumisesta toipumisessa.

Edessä voi olla pientä hienosäätöä elämäntavoissa tai suuri muutos, kuten esimerkiksi työpaikan vaihdos. Joka tapauksessa muutoksessa kannattaa edetä pienin askelin, yksi asia kerrallaan.

On tärkeää kuunnella omia voimavaroja. Jos toipumisvaiheessa voimasi loppuvat aamukymmeneltä, kannattaa ottaa tavoitteeksi tehdä mielekkäitä asioista siihen asti, ja lopettaa sitten. Se riittää.

– Toipuminen tapahtuu aina vaiheittain, ja on normaalia, että joskus tulee takapakkeja ja jumeja.

Uupumisen positiivinen puoli on se, että se usein pakottaa ihmisen pysähtymään miettimään sitä, mikä elämässä on oikeasti tärkeää. Uupumisesta toipumisen jälkeen elämästä voi tulla entistä merkityksellisempää.

Emma Nissinen, 36, seisoo Prisman kahvihyllyn edessä ja miettii. S-ryhmä on mainostanut, että Kulta Katriina olisi halpuutettu. Sen hinta näyttää kuitenkin olevan vain 44 senttiä vähemmän kuin kalliimman kahvin.

– Meillä juodaan Kulta Katriinaa vain, jos se on tarjouksessa. Joskus sitä on saanut neljäkin pakettia kympillä, sanoo Emma ja poimii ostoskärryyn Juhla Mokka -paketin.

Riisihyllystä hän valitsee Uncle Bensiä.

– Tämä maksaa 2,95 euroa – se on kipurajoilla. Mutta olen huomannut, että halvat riisit puuroutuvat ja jäävät lapsilta syömättä.

Sen sijaan levitteiden suhteen Emma on yrittänyt kääntää päitä, tuloksetta. Margariinit maksaisivat vähemmän, mutta lapsille kelpaa vain Oivariini.

Ostoskärry alkaa täyttyä. Banaania, tomaattia, kanasuikaleita, jauhelihaa, juustoa, leipää, kermaa, makkaraa, leivontatarvikkeita, pyykinpesuaineita ja kahdeksan litraa maitoa. Emma kertoo olevansa merkkiuskollinen ja ostavansa kaupasta aina samat tuotteet.

– Niin ei tule tehtyä huteja eikä heräteostoksia.

Koska tänään on Emman syntymäpäivä, mukaan tarttuu vielä kimppu keltaisia tulppaaneja.

Tytär Sonja, 15, pakkaa, Emma maksaa. Ostoskuitti näyttää 76,10 euroa.

– Ihan normi. Näillä ruoilla pärjäämme pari päivää, sanoo Emma.

Tätä on köyhyysrajalla eläminen: ruokamenot syövät aimo osan Emman tuloista.

Köyhyysrajalla eläminen on Emman perheen arkea

Lappeenrantalainen Emma on kuuden lapsen yksinhuoltaja. Hän työskentelee lähihoitajana kotihoidossa ja opiskelee sairaanhoitajaksi.

Pienituloinen Emma elää perheineen köyhyysrajalla – eikä ole siinä mikään poikkeus. Yksinhuoltajat ovat kärkijoukossa, kun haarukoidaan köyhyysriskissä eläviä kotitalouksia.

Köyhyyttä mitataan niin sanotun suhteellisen köyhyysasteen avulla. Perhe on köyhä silloin, kun käytettävissä olevat tulot jäävät alle 60 prosentin väestön keskimäärin käytettävissä olevista nettotuloista. Tuloihin lasketaan mukaan tuet, kuten asumistuki ja lapsilisät.

Esimerkiksi yhden aikuisen ja kahden lapsen taloudessa köyhyysraja menee 1 966 eurossa kuukaudessa. Nissisten kokoisen perheen, jossa alle 14-vuotiaita lapsia on neljä ja yli 14-vuotiaita kaksi, raja on 3 933 eurossa.

Emman nettopalkka on lisineen 1 600–1 900 euroa kuussa. Kun palkkaan ynnätään lapsilisät, elatusapu ja asumistuki, on Emmalla kuukausittain käytettävissä 3 750–4 050 euroa. Jos Emma siis tekee paljon ilta- ja viikonloppuvuoroja, hän pääsee nipin napin köyhyysrajan yläpuolelle.

”Minulle on kunnia-asia maksaa laskut ensin”

Emma kurvaa autonsa ulko-oven eteen. Perheen isot tytöt kantavat ostoskassit sisään, ja Emma ajaa auton parkkihalliin.

Emma on juuri vaihtanut autonsa uudempaan, sillä edellisessä alkoi olla liuta vikoja. Pakoputkeakin piteli paikoillaan folioviritys. Hän lyhentää autolainaa kuukausittain muutamalla satasella.

– Minulla on pakko olla hyvä ja turvallinen auto, koska tarvitsen sitä työssä ajaessani asiakkaiden luokse.

Ovella vastaan touhottaa kultainennoutaja Dara. Sonja ja Sara, 16, alkavat purkaa ostoskasseja. Saana, 12, tupsahtaa ulos omasta huoneestaan. Joa, 5, näprää olohuoneessa kännykkäänsä. Kohta koulusta kotiin kolistelee Jimi, 13. Julius, 7, tulee myöhemmin, sillä hän on vielä iltapäiväkerhossa.

Emma vaihtaa farkut jumpsuitiin ja alkaa valmistaa kanakastiketta. Vaikka keittiö on ahdas, on muu asunto viihtyisä – paljon valkoista, upeat näkymät yli kauppatorin ja hautausmaan.

– Aiempi asuntomme oli pienempi ja kalliimpi. Nyt kaikilla isoilla lapsilla on omat huoneet, minä nukun pikkupoikien kanssa olohuoneessa.

Lapsille maistuu äidin tekemä kanakastike. Pöydän ääressä Joa, Julius, Jimi ja Sara.

Vuokra, ruoka, sähkö, vakuutukset, lainat, lääkkeet, iltapäiväkerho, autokulut, vaatteet, laajakaista, kännykkälaskut… Miten rahat riittävät?

– Eivät ne oikein riitäkään. Minulle on kunnia-asia maksaa laskut ensin ja sitten kitkutellaan sillä, mitä jää. Yleensä joudutaan venyttämään jokaista senttiä ennen palkkapäivää.

Viimeksi tilillä oli palkkapäivää edeltävänä päivänä 10 euroa. Sillä rahalla Emma osti bensaa päästäkseen töihin.

Emmalla on ex-puolisonsa kanssa virallisesti yhteishuoltajuus, mutta käytännössä hän on yksinhuoltaja. Vain perheen kaksi nuorimmaista on isällään säännöllisesti joka toinen viikko. Kolme vuotta Emma on elänyt ilman elatusapua, mutta nyt siitä on vihdoin päästy sopimukseen.

– Soveltamista ja kikkailua tarvitaan, kun on vaikkapa saatava kaikille koululaisille luistimet ja hiihtovarusteet. Nettikirppiksiltä teen joskus löytöjä. Lasten mummo on iso pelastus, sillä hän kiertää paljon kirppiksiä.

Emma säästää rutkasti siinä, että hän ja isommat tytöt voivat nykyään käyttää samoja vaatteita.

Parhaillaan Emma pohtii, onko hänellä varaa jatkaa sairaanhoitajan opintojaan, sillä hän joutuu ottamaan opintoihin palkattomia vapaita. Emma haluaisi kuitenkin edetä urallaan ja päästä töihin teho-osastolle tai tehostettuun kotihoitoon. Palkkakin olisi vähän parempi.

– Vähän aikaa sitten meidän ainut läppäri meni rikki, enkä pystynyt enää tekemään opiskelutehtäviä. Apuun riensi luokkakaveri, joka antoi minulle ylimääräisen läppärinsä. Pillahdin melkein itkuun, niin hyvä mieli siitä tuli.

Emman lapset ovat omatoimisia. Saana korjaa huoneensa oven lukkoa.

Emma haaveilee leffasta ja Hoplopista

Kanakastike tekee kauppansa. Pöydästä puuttuu Saana, joka on lähtenyt futistreeneihin.

– Saana on tällä hetkellä perheestä ainut, jolla on harrastus. Jos joku lapsista haluaisi alkaa harrastaa, siitä pitäisi keskustella. Mitä se olisi, paljonko maksaisi ja osallistuisiko lasten isä kuluihin? Itse haluaisin ratsastaa, mutta se on aivan liian kallista.

Emma haaveilee siitä, että voisi joskus mennä lasten kanssa leffaan tai Hoplopiin. Paikallisen jääpalloseuran Veiterän otteluita he menevät katsomaan vasta puoliajan jälkeen, jolloin sisäänpääsy on ilmainen.

Etelänlomille lapset pääsevät kavereiden perheiden mukana, jos Emma onnistuu säästämään rahaa. Isommat tytöt ovat ansainneet taskurahaa hankkimalla lastenhoitohommia.

Toissa kesänä Emma kävi yksin Kyproksella lomarahoillaan.

– Voi hitto, mikä morkkis siitä tuli! Kun pääsin kotiin, odottivat kaikki laskut maksamistaan.

Sara alkaa leipoa äidin synttäreiden kunniaksi mokkapaloja. Emma nujuaa Joan kanssa sängyllä, ja Dara-koira hyppää mukaan. Emma myöntää, että Daraan menee paljon rahaa. Hänellä on kuitenkin aina ollut koira, eikä hän osaisi elää ilman. Daran kanssa tehdyt lenkit ovat Emman henkireikä.

Joa, Emma ja Dara-koira lepäilevät olohuoneen sängyllä.

”Jo lapsuudenkotini oli pienituloinen”

Emma miettii, että säästäväiseen elämään olisi vaikeampi tottua, jos rahaa olisi joskus ollut enemmän.

– Mutta jo lapsuudenkotini oli pienituloinen. Kun pääsin työelämään, työskentelin vuosikausia myyjänä ennen kuin aloin opiskella lähihoitajaksi vuonna 2014. Nykyinen palkkani on suurin, mitä olen ikinä saanut.

Avioliittovuosina elämä oli taloudellisesti helpompaa, koska tienaajia oli kaksi. Silloin oli varaa muun muassa kartuttaa Muumi-astiastoa. Niitä kippoja ja kuppeja Emma nyt myy, kun äkillinen rahantarve yllättää.

Usein Emma stressaa raha- asioista, pelkää vaikkapa pyykinpesukoneen rikkoutumista. Silloin hän joutuisi ostamaan uuden osamaksulla tai lainaamaan rahaa. Joskus tiukan paikan tullen Emma on lainannut äidiltään joitakin kymppejä. Ne hän on maksanut takaisin ensi tilassa.

Sara (vas.), Sonja, Julius, Saana ja Jimi valittavat joskus rahanpuutetta, mutta ymmärtävät, kun asiasta keskustellaan. Dara hyppii Emmaa vasten.

Emma pohtii sitä, miten sitten pärjätään, kun lapsilisät ja lasten isän elatusvelvollisuus loppuvat. Silti hän on tyytyväinen omaan ja lastensa elämään.

– On vain otettava se asenne, ettei rahaa ole mihinkään ylimääräiseen. Kyllä lapsetkin siihen oppivat. Ei meitä auta yhtään, jos minä valitan rahanpuutetta. Mieluummin suhtaudun elämään myönteisesti.

Lapsilleen Emma toivoo hyvää elämää ja terveyttä. Sara ja Sonja ovat seuranneet äitiään pienipalkkaiselle alalle – Sara opiskelee perustason ensihoitajaksi ja Sonja on hakenut lähihoitajaopintoihin.

– Minusta on hienoa, että he haluavat hoitoalalle. Ei hoitotyötä tehdä rahasta vaan sydämestä. Tärkeintä on jaksaminen ja viihtyminen työssä.

Isot tytöt jäävät pienempien vahdiksi, kun Emma pukee päälleen ulkovaatteet ja lähtee Daran kanssa ulos. Lenkkiä siivittävät Sanni ja Juha Tapio.

Yksinasuvan köyhyysraja on 1 229 euroa kuukaudessa

Naisten köyhyys koskettaa Suomessa yksinhuoltajien lisäksi pienituloisia eläkeläisiä. Naiset ovat tässä joukossa yliedustettuina siksi, että he elävät miehiä pidempään ja leskeytyvät. Työtä on usein tehty pienipalkkaisilla aloilla, ja eläkkeet ovat sen mukaiset.

Ja vaikka eläke olisi ollut kohtuullinen 65-vuotiaana, kahdessakymmenessä vuodessa eläkkeen taso on ehtinyt laskea suhteessa yleiseen tulotasoon.

Yksinasuvan köyhyysraja on 1 229 euroa kuukaudessa. Tämän rajan alle jää helsinkiläinen eläkeläinen Sisko Salonen, 86, joka tekee parhaillaan maksamakkaravoileipiä keittiössään Kannelmäessä.

54 neliön kaksiossa on kerrostumia vuosikymmenten varrelta: tauluja, valokuvia, muistoesineitä, paperipinoja, kirjoja, viherkasveja. Pitsiverhojen läpi paistaa kirkas kevätaurinko.

Sisko Salonen kuvailee itseään kovapäiseksi. Hän haluaa pärjätä omillaan eikä hakea tukea yhteiskunnalta.

Pieni mutta pippurinen Sisko liikkuu asunnossaan varmoin askelin. Ikä ei häntä paina, vaan teräsmummo harrastaa edelleen lähes joka päivä jotakin. Maanantaisin ja perjantaisin hän ohjaa eläkeläisille jumppaa Kallio-Vallilan eläkekerhossa, senioritanssia on torstaisin, keskiviikkoisin on Kannelmäen eläkeläisten kerhopäivä. Lisäksi ensi kesänä Suomen Työväen Urheiluliitto TUL juhlii satavuotista taivaltaan, ja Sisko on mukana veteraaniryhmän voimisteluesityksessä. Se vaatii paljon harjoittelua.

– Olen aina valmis, jos jossain tarvitaan esiintyjää. Lausun, lähden mukaan sketsiin tai vetäisen tarvittaessa vaikka napatanssin, Sisko nauraa.

Voimistelutossut ovat kovassa käytössä.

”Sossun luukulla en ole käynyt enkä mene”

Siskon nettoeläke on runsaat 1 000 euroa. Siitä summasta hän maksaa kuukausittain 280 euroa yhtiövastiketta ja lyhentää 300 euron lainaa, jonka hän joutui ottamaan taloyhtiön putkiremonttia varten. 54 neliön asunto Kannelmäessä, 1950-luvulla rakennetussa talossa, on sentään kokonaan oma.

Ruokaan Sisko arvelee käyttävänsä pari sataa euroa kuukaudessa. Hän ei juokse tarjousten perässä, mutta katsoo kaupassa hinnat tarkkaan ja vertailee. Harrastukset ovat ilmaisia lukuun ottamatta kaupungin järjestämää senioritanssia, jonka kausimaksu on 30 euroa. Kuukausimenoihin kuuluvat julkisen liikenteen kausilippu, sähkö-, kännykkä- ja laajakaistalaskut. Sisko hankki tietokoneen muutama vuosi sitten ja on hissukseen opetellut käyttämään sitä.

Siskon kaksio Kannelmäessä on oma. Sisko joutui ottamaan lainan, kun taloyhtiöön tuli putkiremontti.

Onneksi Sisko on pysynyt terveenä, joten lääkkeisiin ei mene rahaa. Uusia vaatteita hän ostaa harvoin.

– Tykkään käsitöistä, ompelen ja korjaan mielelläni. Totta kai joskus on pakko ostaa uusi talvitakki tai uudet kengät. Liikuntaihmisiä kun olen, niin jumppa-asuja ostan myös.

Sisko sanoo elävänsä kädestä suuhun. Tallinnassa ja Tukholmassa hän käy risteilyillä.

– Kun elää nuukasti, niin pääsee. Sossun luukulla en ole käynyt enkä mene.

Eläkeläisten kerhossa Sisko vetää taukojumppaa tottuneesti.

”Koko ajan on ollut tiukkaa”

Rahassa Sisko ei ole koskaan rypenyt.

– Koko ajan on ollut tiukkaa. Siitä on tullut elämäntapa – aina on mietittävä, harkittava ja tuumattava. En ole kuitenkaan katkera vaan onnellinen elämääni.

Työläisperheen lapsi Sisko vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Kalliossa ja Sörnäisissä. Rahasta oli tiukkaa, mutta niin oli kaikilla muillakin.

Sisko kouluttautui ompelijaksi, mutta hänen leipäpuunsa oli välinehuoltajan työ Helsingin yliopistollisessa sairaalassa. Kun hän pääsi eläkkeelle 63-vuotiaana, oli työvuosia sairaalassa ehtinyt kertyä jo 38.

Olohuoneen vitriinissä, matkamuistojen joukossa, on kuva kauniista tummahiuksisesta nuoresta naisesta ylioppilaslakki päässään. Sisko sanoo olevansa ylpeä siitä, että hänen tyttärellään oli lukupäätä ja intoa opiskella. Sörkan friidun tytär on päässyt nousemaan yhteiskunnan portaita hyväpalkkaiseen työhön.

– Kun tyttäreni oli 12-vuotias, erosimme mieheni kanssa, ja minusta tuli yksinhuoltaja. Tein paljon ylitöitä ja pyhiä tienatakseni edes vähän enemmän. Harmi vain, että ne lisät eivät vaikuttaneet eläkkeeni suuruuteen mitenkään.

Mitä on hyvä elämä?

On keskiviikko, ja Sisko alkaa tehdä lähtöä kerhoon. Hän pakkaa kassin, vetää jalkaansa kengät ja päälleen takin. Parin kilometrin matka taittuu kävellen ja kesäisin pyöräillen. Autosta Sisko luopui nelisen vuotta sitten.

Sisko liikkuu kävellen, julkisilla ja polkupyörällä.

Kaarelantien kerhohuoneisto alkaa jo täyttyä. Takkeja laitetaan naulakoihin, naiset taputtelevat hiuksiaan peilin edessä. Ensin lauletaan pari yhteislaulua, ja sitten Sisko vetää tottuneesti taukojumpan ryhmän edessä. Pyöritellään hartioita, notkistellaan polvia, kurotellaan käsillä kattoon.

Matkalla kerhoon oli hetki aikaa jutella syvällisiä. Mitä kuuluu hyvään elämään, Sisko?

– Se, että on positiivinen mieli, terveyttä, säännölliset elämäntavat ja omanlaistaan ylpeyttä. Kyllä se rahakin tuo onnea, vähän.

Juttuun on haastateltu myös tutkimusprofessori Pasi Moisiota THL:stä.

Juttu on julkaistu Annassa 12/2019.

Maalaisjärjellä voisi ajatella, että ihmisten korkealle arvostamissa ammateissa maksettaisiin myös korkeaa palkkaa.

Niin ei läheskään aina ole, vaikka ansiot keskimäärin suurenevat, kun arvostus kasvaa.

Tämä kävi ilmi, kun vertasimme 290 ammatin arvostusta ja palkkoja toisiinsa.

Vertailun tulokset on esitetty alla olevassa Annan ammattikoneessa. Siitä voit hakea tietoja syöttämällä ammatin nimen hakukenttään tai valitsemalla jonkin tietyn pisteen kuvasta.

Koneessa näkyy esimerkkinä vanhustenhoitajan arvostus ja palkka.

Eikö ammattiasi löytynyt koneesta? Voit hakea ammattiluokittaista palkkatietoa Tilastokeskuksen tietokannasta tästä linkistä. Valitse ammattiluokkasi, työnantajasektori ja sukupuoli ja hae tietoa kokonaisansioiden mediaani euroa/kk.

Annan ammattikone paljastaa, että myyntiedustaja, palomies ja kätilö tienaavat liki saman verran, vaikka ammattien arvostus on eri. Kätilön arvostus on 7,17 ja palomiehen 6,95 mutta myyntiedustajan vain 4,46.

Trendiviivan alapuolella olevia ammatteja ei arvosteta korkealle, mutta palkka voi olla silti iso. Näin on myyntineuvottelijan laita: ansiot 4975 euroa kuukaudessa, mutta arvostus vain 4,83.

Trendiviivan yläpuolella olevat ammatit ovat arvostettuja, mutta palkkaus on niissä samalla tasolla kuin suoraan niiden alapuolella olevissa ammateissa.

Arvostus ja palkka eivät läheskään aina kohtaa. Esimerkiksi kätilöillä on suuri arvostus, mutta palkkaus samalla tasolla kuin palomiehillä ja myyntiedustajilla.

Arvostusten mittarina käytettiin Suomen Kuvalehden ja markkinatutkimusyritys Kantar TNS:n keväällä 2018 tekemää selvitystä. Palkkatiedot toimitti Tilastokeskus. Palkat ovat kokoaikaisten palkansaajien kokonaisansioiden mediaaneja vuodelta 2017.

Arvostus tuo lisää palkkaa lääkärille muttei hoitajalle

Lääkärit, opettajat, hoitajat ja palomiehet. Niin arvostetuimpien ammattien kärki vähän karkeistaen menee.

”Minä luen tätä sillä tavalla, että ihmiset arvostavat hyvän elämän tai elämän jatkuvuuden kannalta tärkeiden tehtävien hoitamista. Hoivaamista, terveyden hoitamista, sairaudenhoitoa, uusien sukupolvien kouluttamista ja ihmisten pelastamista hädästä. Ja turvaa, sillä poliisit ja oikeuslaitoskin ovat arvostettuja”, sanoo Tampereen yliopiston sosiologian professori Harri Melin, joka tutustui Annan pyynnöstä selvitykseen.

”Lääkärien kohdalla arvostus ja palkka menevät erittäin hyvin yksi yhteen. He ovat kaikkein arvostetuimpia ja kuuluvat myös parhaiten palkattuihin ammattiryhmiin.”

Ammattikoneessa lääkärit komeilevat oikeassa yläkulmassa yhdessä professorin, apteekkarin ja hammaslääkärin kanssa. Tätä porukkaa arvostetaan, ja heille myös maksetaan hyvin.

Arvostetuin on kirurgi. Kirurgin palkka on 6 325 euroa. Muilla erikoislääkäreillä on selvityksessä sama palkka, koska ansiotiedot on tuotettu virallisen Ammattiluokitus 2010 käsikirjan mukaan, joka on ammattinimikkeitä karkeampi luokitus.

Koko vertailun paras palkka on arvostetuimpien ammattien kärkikymmenikköön sijoittuvalla ylilääkärillä, 8 526 euroa.

Hoitaja hoitakoon kutsumuksesta

”Sen sijaan hoitajat eivät ole hyvin palkattuja, vaikka heitä arvostetaankin”, Melin sanoo.

Sairaanhoitajan palkka on lisineen 2 990 euroa, mielisairaanhoitajan 2 778 ja vanhustenhoitajan 2 635 euroa kuussa.

”Alan naisvaltaisuus on suurimpia syitä hoitajien palkkakuoppaan. Lisäksi hoitajien taakkana on se, että heidän työnsä nähdään kutsumusammattina. Ajatellaan, että hoitajien palkalla ei muka ole väliä, koska he tekevät työtään kutsumuksesta”, Melin sanoo.

Ammattikoneessa sairaanhoitaja sijoittuu vasempaan yläkulmaan, kuten muutkin palkkakuopassa olevat ammatit, esimerkiksi mielisairaanhoitaja ja vanhustenhoitaja.

Myöskään palomiehen palkka ei vertailun mukaan vastaa ammatin arvostusta.

Naisvaltaiset alat palkkakuopassa

”Opettajien palkat vaihtelevat paljon. Huonoimmat ne ovat varhaiskasvatuksessa”, kertoo Melin.

Lastentarhanopettajan palkka, 2 602 euroa kuussa, on melkein sama kuin lähihoitajan (2  672 euroa kuussa), vaikka lastentarhanopettajalta vaaditaan kolmivuotinen yliopisto- tai nelivuotinen ammattikorkeakoulututkinto.

”Lastentarhanopettajan huonoa palkkaa selittää se, että koulutusvaatimuksia on korotettu melko hiljattain. Palkat eivät ole vielä seuranneet perässä”, Melin sanoo.

Arvostukseensa nähden lähihoitajat ovat Annan selvityksen mukaan palkkakuopassa ihan niin kuin lastentarhanopettajatkin.

Maksetaan mutta arvostusta ei tipu

Mitkä ammatit ovat arvostuskuopassa?

Ainakin kansanedustaja: arvostuskeskiarvo vain 4,61 mutta ansiot 6 229 euroa.

Paitsi että oikeasti rivikansanedustajankin palkkio on vielä korkeampi: ilman kulukorvausta 6 614–7 109 euroa kuukaudessa. Koneen antamat, todellisuutta pienemmät ansiot kansanedustajalle johtuvat siitä, että kansanedustaja on monen muun ammatin ohella samassa ammattiluokassa ”1111 Lainsäätäjät”.

Myös ministerin ansiot näyttävät koneessa siksi pienemmiltä kuin oikeasti ovat.

Toisin sanoen kansanedustajan ja ministerin kuuluisi olla koneessa oikeammalla kuin ne nyt ovat – siihen suuntaanhan ansiot kuvassa kasvavat. Ministerin palkkio on 10 147 euroa kuukaudessa. Jos ministeri toimii kansanedustajana, hän saa myös puolet kansanedustajan palkkiosta.

Mutta on ministeri kansanedustajan tavoin alhaalla ja oikealla nytkin, muiden arvostuskuoppa-ammattien kanssa.

”Arvostus heijastelee sitä, kuinka paljon ihmiset luottavat niihin instituutioihin, joita ammatit edustavat. Politiikkaan ei luoteta niin kuin ennen”, Harri Melin tulkitsee tuloksia.

Vasemmalla harppauksen muiden alapuolella on yksinäinen sininen piste. Puhelinmyyjä. Ammatissa yhdistyvät vähäinen arvostus (3,5) ja vaatimaton palkka (2 490 euroa).

Vertailun huonoin palkka on sekatyöntekijällä (1 696 euroa). Silläkin on alhainen arvostus (4,99).

Suomalaiset arvostavat eniten kirurgin ammattia, vähiten tubettajaa. Lue Annasta 15/2019, mitä tapahtui, kun kirurgi ja tubettaja kohtasivat – tai tilaa lehden lukuoikeus täältä!

Avioliiton solmiminen, yhteisen kodin ostaminen, ruokakulut, vaatteiden ja vaippojen hankkiminen. Pariskunnan taloutta yhdistää moni eri asia, mutta tiukimmin parisuhteen raha-asiat nivoo yhteen usein yhteisen lapsen saaminen.

Säröä muuten toimivaan suhteeseen voikin tuoda esimerkiksi se, että toinen tienaa huomattavasti enemmän kuin toinen tai se, että yhteiset kulut eivät jakaudu reilusti.

Listasimme Raija Mattilan ja Julia Thurénin kirjoittamasta Lapsiperheen parisuhde -kirjasta neljä erilaista mallia, joiden avulla parisuhteen raha-asiat voi yrittää jakaa jouhevammin.

1. Enemmän tienaava maksaa yhteiset menot

”Hoida sinä vakuutusmaksut, niin minä ostan kuukauden ruoat.” Mattila ja Thurén nostavat kirjassaan esille kuluttajatutkimuskeskuksen tutkimuspäällikkö Anu Raijaan ja professori Terhi-Anna Wilskan tutkimuksen, jossa huomattiin, että yleisin suomalaisten parien tapa hoitaa yhteistä taloutta on vastuualueiden määrittäminen.

Osalle pareista keino voi olla toimiva, mutta tavassa löytyy myös muutama epäkohta, jotka kannattaa tiedostaa.

Yhteisten kulujen merkkaaminen muistiin auttaa sinua ja kumppaniasi pysymään kärryillä siitä, mitä kukin on maksanut. Esimerkiksi ruokaan käytetty summa voi tuntua aluksi pieneltä verrattuna vaikkapa asuntolainan hoitamiseen, mutta ruokakulut nousevat helposti kuukauden aikana yllättävänkin suuriksi.

Myös yhteisesti maksettu omaisuus tulisi olla molempien nimissä. Näin vältytään ikäviltä yllätyksiltä, jos parisuhde päättyykin – etenkin, jos pari ei ole solminut avioliitoa.

2. Molemmat maksavat euromääräisesti yhtä paljon

Osalla pareista saattaa olla yhteinen tili, johon molemmat siirtävät tietyn summan rahaa kuukausittain. Tapa toimii hyvin etenkin silloin, jos pariskunnan tulot ovat samaa tasoa.

Tämän tavan ongelmaksi saattaa muodostua kuitenkin erilaiset kulutustottumukset. Jos toinen omaa rennon asenteen tuhlailuun, mutta toinen suosii säästämistä, kannattaa pohtia, onko tämä malli sittenkään järkevin tapa jakaa kulut.

3. Kaikki rahat laitetaan yhteiselle tilille

Jos luotat kumppaniisi ja hänen rahankäyttöönsä täysin, voi pariskunnan yhteisesti jaettu tili olla teidän ratkaisunne – etenkin, jos olette lapsiperhe. Näin suhteen suurempituloisen palkasta hyötyy varmasti koko perhe.

4. Molemmat laittavat yhteiselle tilille nettotuloistaan suhteessa saman osuuden

Tämä tapa jakaa kulut on hyvä erityisesti silloin, kun pariskunnan tulot poikkeavat selvästi toisistaan.

Käytännössä malli toimii siten, että joka kuukausi kumpikin laittaa palkastaan tietyn osuuden, esimerkiksi 30 prosenttia, yhteiselle tilille.

Rahojen jakaminen suhteellisella tavalla tekee yhteisen talouden hoitamisesta usein huomattavasti reilumpaa.

Palkka kiinnostaa jokaista, mutta omasta ja kollegoiden palkoista ei Suomessa juuri puhuta. Aihe on lähes tabu – toisen palkkaa ei ole kohteliasta kysyä eikä omalla palkalla varsinkaan leveillä. Palkka on kaiken kaikkiaan hyvin yksityinen asia.

Palkkakysymyksellä on kuitenkin myös yhteiskunnallinen puolensa. Viime vuosina tuloerot ja niihin liittyvä eriarvoisuus ovat Tilastokeskuksen mukaan kasvaneet. Palkkaero kietoutuu eri alojen arvostukseen, ja naisen euro ei ole juurikaan lähentynyt miehen euroa vaan on yhä 83 senttiä. Sukupuolen perusteella tapahtuvaan palkkasyrjintään liittyvät kysymykset ovat kolmanneksi yleisimpiä syitä ottaa yhteyttä tasa-arvovaltuutettuun työelämän syrjintään liittyen.

Auttaisiko julkisuus palkkojen tasa-arvokehitystä?

Julkisen sektorin työntekijöiden palkat ovat julkisia jo nyt. Nimikirjalain mukaan kaikkien valtion, kuntien ja seurakuntien palveluksessa työskentelevien palkkatiedot sekä palkkojen lisäosat ovat jokaisen saatavilla.

Yksityisellä puolella palkka katsotaan työnantajan ja työntekijän väliseksi sopimukseksi. Tietoja yksittäisten työntekijöiden palkoista ei luovuteta edes pääluottamusmiehille, ellei työntekijä tee sitä itse.

Auttaisiko palkkojen tasa-arvokehitystä se, että palkkatiedot määrättäisiin lailla julkisiksi myös yksityisellä puolella? Kysymys on suuresta yhteiskunnallisesta kiistakapulasta, jota on yritetty ratkoa viimeksi tämän vuoden alussa.

Maaliskuussa sosiaali- ja terveysministeriö julkisti Palkka-avoimuustyöryhmän loppuraportin, jossa tarkastellaan palkka-avoimuuteen liittyviä muutostarpeita ja sen vahvistamiseen liittyviä keinoja. Asian vaikeudesta kertoo se, että työryhmä ei päässyt yksimielisyyteen siitä, pitäisikö palkka-avoimuutta edistää vai ei.

Kysymys on kinkkinen, koska työnantaja- ja työntekijäosapuolten edut risteävät siinä monin paikoin. Kyse on taloudellisten seikkojen lisäksi myös arvoista ja politiikasta. Toisille palkkaerojen kasvu merkitsee epäsuotuisaa yhteiskuntakehitystä, toisille taas muita korkeammat palkat ovat itsestäänselvä tapa palkita yksilön parempaa suoriutumista.

Erilaisia tuloksia

Myös asian tiimoilta tehdyt kyselyt ja tutkimukset antavat kovin erilaisia tuloksia.

Ammattiliittoja edustava STTK teetti vuonna 2016 selvityksen, jonka mukaan enemmistö suomalaisista eli 58 prosenttia olisi valmis poistamaan palkkasalaisuuden, jotta palkkatasa-arvo etenee.

Työantajapuolta edustavan Elinkeinoelämän keskusliiton helmikuussa 2019 tekemässä palkka-avoimuuskyselyssä tulokset olivat päinvastaisia. Sen mukaan kaksi kolmasosaa suomalaisista ei halua palkkatietojaan työkavereidensa nähtäville ilman omaa suostumusta.

Erot eri tutkimusten välillä selittyvät kysymystenasettelulla. Kukapa ei haluaisi edistää tasa-arvoa tai toisaalta kauhistuisi sitä, että oma palkka kerrotaan kollegoille ilman lupaa?

Annan lukijapaneelissa tehdyssä kyselyssä ilman minkäänlaista ehto- tai johtolausetta 56 prosenttia vastaajista oli valmis kertomaan oman palkkansa kollegoilleen.

Palkka-avoimuus puhuttaa monelta eri kantilta

Listasimme palkka-avoimuuteen liittyviä väitteitä ja näkemyksiä perusteluineen. Palkka-avoimuutta kannattavat on merkitty plussalla, vastustavat miinuksella.

+ Palkka-avoimuus edistää palkkatasa-arvoa

Säännöllistä työaikaa tekevien naisten ja miesten välinen palkkaero Suomessa on keskimäärin noin 17 prosenttia. Sukupuolten välinen palkkaero on lisäksi kaventunut hyvin hitaasti. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2017 naispalkansaajien keskiansio oli 3 089 euroa ja miesten 3 710 euroa.

Nykyvauhdilla miehen ja naisen eurojen tasoittumiseen menee vähintään kymmeniä, ehkä jopa satoja vuosia. Siksi tarvitaan uusia keinoja, jotka nopeuttaisivat tasa-arvokehitystä.

– Kun palkkojen taso on tiedossa, jokainen osaa myös pyytää itselleen oikeansuuruista palkkaa, sanoo tasa-arvovaltuutettu Jukka Maarianvaara.

+ Palkka-avoimuus on tärkeä keino palkkasyrjinnän torjumisessa

Tasa-arvolain mukaan työnantajan on kohdeltava työntekijöitään tasapuolisesti. Lähtökohtana on se, että samasta työstä maksetaan sama palkka sekä miehelle että naiselle. Jos palkkojen erisuuruisuus perustuu sukupuoleen, on kysymyksessä laissa säädetty palkkasyrjintä.

– Ongelmia syntyy tilanteissa, joissa yksityisen puolen työntekijä alkaa epäillä joutuneensa palkkasyrjinnän kohteeksi, Maarianvaara sanoo.

Kun palkkatiedot eivät ole julkisia, epäilyä on vaikea todistaa. Palkkatietoja ei saa välttämättä muuten kuin tasa-arvovaltuutetun kautta, ja silloinkin vain jos epäily palkkasyrjinnästä arvioidaan perustelluksi.

Palkka-avoimuus edistäisi myös syrjinnän havaitsemista.

– Jos työpaikan palkoista ei ole tietoa, mahdollista palkkasyrjintää on mahdoton havaita, Maarianvaara sanoo.

Muusta kuin sukupuolesta johtuvia palkkaeroja palkka-avoimuus ei poistaisi tai estäisi. Jo nykyisen lainsäädännön perusteella työnantajan täytyy pystyä perustelemaan, miksi hän maksaa samasta työstä toiselle enemmän kuin toiselle.

– Kaikkien palkanosien pitää olla syrjimättömiä. Tätäkin mystifioidaan – työnantaja voi nytkin maksaa jollekin työntekijälle parempaa palkkaa, kunhan se on perusteltua, Maarianvaara sanoo.

Tasa-arvolain mukaan hyväksyttäviä syitä palkkaeroille voivat olla muun muassa koulutus, ammattitaito, aloitteellisuus ja sopivuus vaativampiin tehtäviin.

– Palkassa pitää näkyä, kuinka hyvin työnsä tekee – hyvä työntekijä ansaitsee paremman palkan kuin keskinkertainen suoriutuja

Yksityisellä sektorilla henkilökohtaisen työn tuottavuus on yhä useammin palkan peruste etenkin niissä ammateissa, joissa sitä on helppo mitata.

– Keskeinen kysymys palkan muodostumisessa yksityisellä puolella on työstä suoriutuminen – se, kuinka ihminen työnsä tekee ja millaista lisäarvoa hän työnantajalleen tuottaa, sanoo Handelsbankenin henkilöstöjohtaja Kristiina Markelin.

– Omassa työpaikassani palkkakeskusteluissa nimenomaan lähdetään siitä, että palkat saavat ja niiden pitää eriytyä suhteessa henkilön suoriutumiseen.

Palkkakeskustelut antavat Markelinin mukaan työntekijälle mahdollisuuden tuoda esiin oman panoksensa työnantajansa menestykselle.

– Palkkakeskustelun pitäisi olla osa työntekijän ammattilaisprofiilia. Työntekijän pitäisi tietää, mitä hänen työstään maksetaan, mitä siitä pitäisi maksaa ja millä edellytyksillä hän voisi saada siitä lisää palkkaa.

Ongelmaksi tässä voi nousta juuri palkkasalaisuus. Kuinka neuvotella palkastaan, jos ei tiedä niiden tasoa omalla työpaikallaan? Työntekijöillä ei ole myöskään aina tietoa siitä, kuinka palkitseminen tai palkan lisät ylipäätään määräytyvät .

– Tässä ei olla valmiita, siinä on vielä opittavaa, myöntää Markelin.

– Avoin keskustelu yrityksen palkanmaksun perusteista on tärkeää. Tässä työnantajilla on syytä katsoa peiliin: meidän pitää entistä enemmän ja tarkemmin kertoa siitä, mistä maksamme ja miten palkat määräytyvät. Näin kaikilla olisi tasavertaiset mahdollisuudet uralla etenemiseen ja sen ymmärtämiseen, mistä oma palkka muodostuu.

Palkka-avoimuuden tilalle tarjotaankin usein palkkausjärjestelmän avoimuutta: sitä, että palkkojen ja lisien perusteet olisivat kaikkein tiedossa.

– Toki sekin on tärkeää, mutta jos ei ole tietoa palkoista tai palkkatasoista, voiko silloin aidosti syntyä ymmärrystä myöskään palkkausjärjestelmän toiminnasta? Maarianvaara kysyy.

Riitoja voisi syntyä siltikin, koska käsitykset työn vaativuudesta ja laadusta saattavat vaihdella työntekijöidenkin kesken.

– Palkkojen listaaminen toisi työpaikoille vain kyräilyä ja pahaa mieltä

– Jos palkat tuotaisiin jonkinlaisena luettelona esille ja kaikkien saataville, se tuottaisi vain itkua, parkua ja pahaa mieltä, uskoo Markelin.

– Niiden rinnalle pitäisi tuoda tieto työntekijöiden henkilökohtaisesta suoriutumisesta sekä heidän työhistoriansa. Se olisi nähdäkseni hyvin hankala toteuttaa, Markelin sanoo.

Tasa-arvovaltuutettu Maarianvaara on samaa mieltä siitä, että työpaikan ilmapiiriä pelkät palkkalistat tuskin parantaisivat.

– Jos kaikkien palkat lätkäistään työpaikalla pöydälle, se ei välttämättä luo työpaikoille hyvää ilmapiiriä. Ellei sitten avata perusteita: mistä palkat muodostuvat ja miksi.

Malleja siitä, kuinka palkka-avoimuus toteutettaisiin, on mietitty monella taholla. STTK:n mallissa henkilöstön edustajilla olisi oikeus saada edustamiensa työntekijöiden yksilöidyt palkkatiedot. Nykyisin pääluottamusmiehilläkään ei ole lain mukaan oikeutta saada palkkatietoja käyttöönsä.

Maarianvaara pitää STTK:n mallin lähtökohtaa hyvänä mutta puutteellisena.

– Kaikilla työpaikoilla ei ole henkilöstön edustajia, joille palkkatiedot voitaisiin antaa. Niilläkin työpaikoilla, joilla edustaja on, hän edustaa vain liittoihin kuuluvia työntekijöitä.

Ja vaikka tieto palkkaeroista olisikin työntekijöiden edustajien saatavilla, se ei Maarianvaaran mukaan välttämättä muuttaisi asioiden tilaa.

– Voi olla, että henkilöstön edustaja ei aina halua puuttua havaittuihin palkkaeroavaisuuksiin. Ne ovat herkkiä kysymyksiä, ja aina henkilöstön edustajalla ei ole halua lähteä niistä matsaamaan.

+ Jos palkoista sovitaan jatkossa yhä enemmän paikallisesti, palkka-avoimuus edistäisi työntekijän asemaa neuvotteluissa

Työanantajajärjestöt ajavat voimakkaasti mallia, jossa palkoista voitaisiin tulevaisuudessa sopia yhä enemmän paikallisesti. Politiikassa puolueista voimakkaimmin asiaa ajavat Kokoomus, Rkp ja Keskusta.

Samaan aikaan työnantajatahot vastustavat palkka-avoimuuden kirjaamista lakiin.

Paikallisen sopimisen ja palkkasalaisuuden yhdistelmä ei vaikuta työntekijän kannalta hyvältä diililtä, koska käytännössä se tarkoittaa yksin ja omin voimin palkkaneuvotteluista selviämistä. Toteutuuko oikeudenmukaisuus silloin myös ujoimpien, kilteimpien tai vaikkapa kielitaidottomien kohdalla?

Markelin puolustaa paikallista sopimista.

– Toki palkkaneuvottelut tulee käydä niin, että molemmilla osapuolilla pitäisi olla nykyistä paremmat eväät tilastoinnin ja muun tiedon näkökulmasta. Palkka-avoimuus olisi siis työntekijälle valtti parempana tilastotietona, ei kollegoiden palkkaluettelona.

– Palkka-asioissa työntekijä voi aina äänestää jaloillaan

Yhtenä syynä miesten ja naisten palkkaeroihin pidetään naisten uskollisuutta työnantajilleen. He pysyvät työpaikoissaan keskimäärin pidempään kuin miehet, vaikka työpaikkaa vaihtamalla palkkaa on usein helpointa hilata ylöspäin.

Markelin tunnistaa tämän: etenkin vaativiin tehtäviin hakevien joukossa naiset ovat aina aliedustettuina. Hän kannustaa naisia tarttumaan haasteisiin.

– Ottakaa asiat omiin käsiinne, älkää tyytykö istumaan takapenkillä tai pelkääjän paikalla. Tehkää kotiläksyt, tarjotkaa itseänne haastaviin tehtäviin ja käykää palkkakeskustelut tyylikkäästi ja sinnikkäästi – sillä tavalla pääsee keskustelemaan korkeammista palkoista.

Huonon työantajan palvelukseen ei Markelinin mukaan kannata jäädä.

– Lähtekää, jos siihen on syytä, jos olosuhteet eivät miellytä eikä asioissa päästä eteenpäin.

– Palkka on jokaisen yksityisasia, jota ei ole pakko paljastaa kenellekään

Maarianvaaran mukaan palkan kertomiseen liittyy kahdenlaista häpeää.

– Erään luonnehdinnan mukaan suomalaisia hävettää kertoa, jos he tienaavat mielestään liikaa, mutta myös, jos he kokevat tienaavansa liian vähän. Verotietoja kertovat lehdet ovat vuoden myydyimpiä, niitä taivastellaan ja niistä jupistaan.

Handelsbankenin Markelinin kokemusten mukaan korkeaan palkkaan liittyy myös arvoasetelma, joka pitää osata perustella.

– Muita korkeammasta palkasta saattaa tulla tunne, että sitä pitää jotenkin selittää. Huonompaa palkkaa saava taas voi miettiä, miksi toista arvostetaan enemmän kuin minua.

Lopuksi Markelin muistuttaa, että jo nykyinen lainsäädäntö kieltää palkkasyrjinnän.

– Meidän alamme näkokulmasta katsottuna täytyy olla niin, että samasta suoriutumisesta täytyy maksaa sama palkka, siitä ei ole puolta sanaa. Yksityisellä puolella esimiehen täytyy pystyä vastaamaan, jos alainen kysyy miksi minun palkkani on tällainen ja mitä minun pitäisi tehdä, että se nousisi.

Palkoista keskustelua Markelin pitää tervetulleena.

– Toivoisin, että se olisi nykyistä letkeämpää niin, että siitä häviäisi tietty mystifiointi, salakähmäisyys ja häpeä.

Lähteet: STTK:n naistenpäivän paneeli, Eurostat 2018, Tilastokeskus, Palkka-avoimuustyöryhmän loppuraportti 2019.

Kaikella ihmiset rahaa tekevätkin!

– Tunnustan, että olen joskus ajatellut niin ammattitubettajista, Sikri Tukiainen sanoo.

Siis ihmisistä, jotka tekevät Youtubeen videoita ja elättävät itsensä sillä.

– Olin nähnyt hurjapäisiä hölmöilyvideoita. Ammattini takia katson niitä sillä silmällä, että minkä takia jonkun pitää ehdoin tahdoin koettaa murtaa itseltään mahdollisimman monta luuta.

Sikri on kirurgi – ortopedi ja traumatologi – joka työkseen hoitaa luuston ja muiden tukikudosten vammoja ja sairauksia. Toimiessaan esimerkiksi Suomen alppi- ja freestylemaajoukkueen ja ennen sitä lumilautamaajoukkueen lääkärinä hän on hoitanut aika paljon murtuneita luita.

Suomalaiset arvostavat Sikrin työtä. Kun Suomen Kuvalehti selvitti seitsemättä kertaa viime keväänä, kuinka paljon mitäkin ammattia arvostetaan, eniten arvostetuksi paljastui – taas – kirurgi.

Vähiten arvostetaan tubettajaa. Miksi joitakin ammatteja arvostetaan enemmän kuin toisia? Sitä Sikri nyt pohtii yhdessä Maria Kangaskortetin kanssa, joka istuu häntä vastapäätä neuvotteluhuoneen pöydän ääressä keväisenä tiistaiaamuna.

Maria on tubettaja.

Tubettaja: ”Törmään usein vääriin ennakkokäsityksiin”

Keittiön allas pursuaa tiskejä. Makuuhuoneessa petivaatteet ovat ryntyssä pitkin lattiaa. Sitten lastenhuoneeseen. Lattia on lelujen peitossa.

Ruutuun ilmestyvät Marian kasvot. ”Täällä on niin törkyistä tällä hetkellä!” ne sanovat.

– Ihanaa arjen realismia! kommentoi Sikri Marian videota, joka käsittelee siivoamista lapsiperheessä.

Katsomme videota neuvotteluhuoneen seinän isolta ruudulta. Videon nimi on Lapsiperheen koti ennen ja jälkeen siivouksen. Se tulee Youtube-kanavalta, jonka nimi on The Realm of Maria ja joka käsittelee Marian ja hänen puolisonsa Tommin, lastensa Islan ja Tomaksen sekä perheen kissan Käpyn elämää. Kun kamera tarkentaa televisioon, joka on täynnä klähmäisiä sormen- ja kämmenenjälkiä, Sikri purskahtaa nauruun.

– Ai tällaisiakin tehdään! Ihanaa arjen realismia! Tätä voisin itsekin kuvitella seuraavani, hän sanoo.

Maria hymyilee ja pysäyttää videon hetkeksi.

– Törmään usein vääriin ennakkokäsityksiin, jotka koskevat tubettamista. Aika yleistä on esimerkiksi luulla, että Youtube on vain teinien paikka, vaikka siellä on sisältöä aikuisille vaikka kuinka paljon, hän sanoo.

Maria on 28-vuotias. Hän alkoi tubettaa kolme vuotta sitten, esikoisensa syntymän jälkeen.

– Meitä tubettajia on laaja kirjo, hän sanoo.

Kirurgi: ”En halua tulla nostetuksi jalustalle”

Kumpikaan ei mielellään kerro ammattiaan vieraassa seurassa.

– Jos kerron, ihmiset huokaisevat: Ai sä oot kirurgi! En halua tulla nostetuksi jalustalle, Sikri sanoo.

– Kirurgin ammattia vähän mystifioidaan. On kirurgin työstä kertovia saippuasarjojakin. Se tuntuu hassulta, kun itse olen kirurgi ja isänikin on kirurgi, olen elänyt kirurgian kanssa koko elämäni.

Maria kertoo yleensä olevansa media-alan yrittäjä.

Hän ymmärtää hyvin, miksi kirurgeja arvostetaan niin paljon.

– Vastuu on suuri. Ei ole kovin vakavaa, jos minä mokaan. Mutta kirurgin työssä ei olisi varaa yhteenkään mokaan, Maria sanoo.

Sikri nyökkää. Joskus moka silti sattuu kirurgillekin.

– Silloin asia täytyy vain pystyä henkisesti käsittelemään itsensä ja sen ihmisen kanssa, jota se on kohdannut, Sikri sanoo.

Kirurgin koulutus on pitkä: lääkäriksi kuusi vuotta ja kirurgiselle erikoisalalle kuusi vuotta lisää – ja kädentaitojen oppiminen jatkuu sen jälkeenkin.

Leikkaaminen sinänsä ei Sikrin mukaan ole niin vaikeaa kuin ajatellaan.

– Työssäni vaikeinta on osata arvioida, milloin kannattaa leikata ja milloin ei.

Tubettajaksi voi ryhtyä millä koulutuksella tahansa. Kuka tahansa ei kuitenkaan menesty. Marian kanavalla on 48 000 tilaajaa. Hänellä on oma manageri.

– Aloitin oikeaan aikaan. Silloin ei vielä ollut paljon muita perheellisten kanavia, Maria sanoo.

Voisiko Sikri kuvitella tubettavansa? Ajatus huvittaa Sikriä. – Mieheni nauraisi, jos sanoisin, että rupeanpa tässä editoimaan videota. Hermoni eivät kestä sitä, jos jokin laite ei heti toimi.

Tavoitteena merkityksellinen työ

Takaisin videoon, jolla nyt taapero tepastelee sotkuisessa keittiössä ja Maria kertoo arkensa hankaluuksista. Siitä, kun siivoamiseen ei vain kerta kaikkiaan ole aikaa eikä voimia. Siitäkin, kuinka hän tavallisesti jättää videoilla näyttämättä, kuinka sekaista kotona oikeasti on.

Tämä ei ole ainoa herkkä aihe, josta hän on videoillaan avautunut. Hän on puhunut endometrioosistaan, masennuksestaankin.

– Tubettaminen ei ole minulle vain työ. Kanava on myös videopäiväkirja, jolla käyn läpi tunteitani ja kokemuksiani, Maria kertoo.

Hän toivoo, että katsojat – joista useimmat ovat nuoria naisia – voimaantuvat hänen videoistaan.

– Minulle on tärkeää tehdä merkityksellistä työtä.

Se on tärkeää Sikrillekin.

– Minun apuni vaikuttaa ihmisen fyysiseen terveyteen, sinä taas voit auttaa katsojiasi nostamalla esiin vaikeitakin asioita, Sikri sanoo Marialle.

Maria on ollut leikattavana endometrioosin takia. Hänen mielestään parhaat kirurgit ovat niitä, jotka kohtaavat potilaan empaattisesti.

Sikri antaa potilailleen henkilökohtaisen kännykkänumeronsa. Hänelle saa ja tulee soittaa, jos leikkauksen jälkeen ilmaantuu ongelmia, oli sitten aamu tai ilta.

– Kirurgin työ on varmaan aika hektistä? Maria kysyy.

– Ajoittain!

Sikrillä on kahdenlaisia työpäiviä: vastaanottopäiviä ja leikkauspäiviä. Omia menoja uskaltaa sopia vastaanottopäivien illoiksi – joskin kiireellisiä leikkauksia voi tulla aina.

Juuri Sikrin kiireisen leikkausaikataulun takia me nyt tapaamme lääkärikeskus Mehiläisen Töölön-toimipisteessä.

Ja nyt Sikrin täytyy poistua hetkeksi, sillä aamun ensimmäinen leikkauspotilas on kuulemma saapunut osastolle. Sikri keskustelee hänen kanssaan ennen kuin potilas viedään saliin.

Professori: ”Kirkon ja politiikan arvostus on romahtanut”

Tubettajan ammatin alhainen arvostus ei välttämättä ole pysyvää. Arvostukset muuttuvat.

Suomen ensimmäinen ammattien arvostamista käsittelevä tutkimus on vuonna 1966 julkaistu Urho Rauhalan Suomalaisen yhteiskunnan sosiaalinen kerrostuneisuus.

Siinä ammatit asetti järjestykseen arviomiespaneeli, joka koostui kunnanvaltuutetuista. Heidän näkemyksensä ei ehkä täysin heijasta silloista keskivertokansalaista eikä ole täysin vertailukelpoinen Suomen Kuvalehden viimevuotisen tutkimuksen kanssa. Saa siitä kuitenkin osviittaa, mikä on muuttunut. Sitä mieltä on Annan haastattelema Tampereen yliopiston sosiologian professori Harri Melin.

– Runsaat 50 vuotta sitten arvostettiin tuomareita, piispoja ja professoreja. Poliitikkojakin. Arvokkuus painoi, hän analysoi Rauhalan tutkimusta puhelimitse.

Nyt korkeimmilla sijoilla on lääkäreitä, opettajia ja hoitajia. Palomiehiä ja poliiseja.

– Siis ammatteja, jotka ovat elämän jatkumisen ja hyvän elämän kannalta tärkeitä.

Piispa oli vuonna 1966 sijalla 4. Nyt piispa on sijalla 222. Entäs kansanedustaja? Aiemmin sijalla 16, nyt sijalla 351.

– Kirkon ja politiikan arvostus on romahtanut, Melin sanoo.

Arvostus heijastelee sitä, kuinka paljon ihmiset luottavat niihin instituutioihin, joita ammatit edustavat. Politiikkaan ja kirkkoon ei luoteta niin kuin ennen. Niin Melin tuloksia tulkitsee.

Tubettaja on niin uusi ammatti, että se oli Suomen Kuvalehden selvityksessä mukana ensimmäistä kertaa.

– Tubettajan alhaista arvostusta selittää se, että ihmiset eivät edes tiedä, mitä tubettaja tekee. Sama pätee webmasteriin, joka sekin on vähiten arvostettujen ammattien joukossa.

Kahdeksan minuutin videon tekemiseen meni kaksi työpäivää

Myös Sikri ja Maria uskovat, että tubettamista arvostetaan niin vähän siksi, ettei tiedetä, mistä on kyse.

– Olihan tubettaminen ennen tätä minullekin vieras maailma, Sikri sanoo.

Hän on juuri palannut potilaan luota. Muu hoitohenkilökunta on jäänyt valmistelemaan potilasta leikkaukseen. Sikrillä on vielä hetki aikaa ennen kuin leikkaus alkaa.

– Tubettamista pidetään työnä, johon kuka tahansa pystyisi. Oikeasti työvaiheet ovat pitkälti samat kuin tv-tuotannossa, mutta toisin kuin siinä, minä teen kaiken yksin, Maria sanoo.

Ennen kuin kameraa on edes käynnistetty, Maria on myynyt idean yhteistyöstä yritykselle ja testannut tuotetta tai palvelua – mikäli tekeillä on kaupallinen yhteistyövideo. Hän tekee myös videoita, joilla ei myydä mitään.

– Ja kun teen sisältöyhteistyötä, on tärkeää, että se tulee katsojille selväksi, Maria sanoo.

Nyt katselemamme videon alussa ilmoitetaan sekä kirjoitettuna että Marian suulla, että video on tehty kaupallisessa yhteistyössä kotisiivouspalvelu-yrityksen kanssa.

– Läpinäkyvyys on kunnioitettavaa. Samoin kuin vaiva, jonka olet nähnyt, Sikri sanoo.

Videon suunnittelu, kuvaaminen, editoiminen, kansikuvan teko. Julkaisu, kommentteihin vastaaminen ja analyysiraportti katsojaluvuista.

Marialta meni kahdeksan minuutin pituisen videon tekemiseen kaksi työpäivää.

Mitä palkka kertoo ammatin arvostuksesta?

Nyt puhutaan palkasta. Se ainakin jossain määrin kertoo ammatin arvostuksesta. Niin Sikri ajattelee.

– Jos niin on, jotkut yhteistyöntarjoajat arvostavat minua paljon ja toiset vähän. Joskus minulle saatetaan tarjota yhteistyövideosta 50 euron arvoista tuotetta palkkioksi! Silloin kyllä tuntuu, että arvostus työtäni kohtaan ei ole kovin korkea, Maria sanoo.

Marian tulot kertyvät monesta lähteestä: sisältöyhteistöistä, puhujakeikoista ja hänen muihin kuin omiin kanaviinsa tekemistään videoista.

Maria, paljonko arvelet Sikrin tienaavan kuukaudessa?

Marian arvio on 15 000 euroa.

– Kuntatyönantajalla palkkani ei yltäisi lähellekään, vaikka laskettaisiin mukaan ikälisät ja päivystykset, sanoo 43-vuotias Sikri.

Hän on nykyään yksityinen ammatinharjoittaja ja työskentelee Mehiläisen lääkärinä oman yrityksensä kautta.

– Yksityisellä korvaukset ovat jonkin verran suurempia – tosin maksan lomat ja koulutukset omasta pussistani.

Hän ei osaa sanoa, paljonko täsmälleen tienaa, mutta:

– Maksan itselleni palkkaa 5 000–7 000 euroa kuukaudessa.

Mariakin on yrittäjä.

– Laskutan kuussa noin 8 000 euroa, bruttona, hän sanoo.

Marian tulot kertyvät monesta lähteestä, pian myös hänen leikki-ikäisille kirjoittamastaan puuhakirjasta Ruutuvapaata, joka julkaistaan tässä kuussa.

Hän ei saa kertoa, paljonko kotisiivouspalveluyritys videoyhteistyöstä maksoi.

Lue myös: Näin työsi arvostus näkyy palkassa – katso tästä, mitä ammattikone paljastaa 290 eri ammatista

”Tuskin Youtube on suosittu enää 10 vuoden päästä”

Sikri pitää työstään niin paljon, että jäänee siitä eläkkeelle. On hänellä unelmakin. Hän teki taannoin puolisoineen Brasiliassa vapaaehtoistyötä slummeissa ja kaduilla elävien tyttöjen ja naisten hyväksi. Siellä hän ei ollut kirurgi vaan rinnallakulkija.

– Toivon, että voisin yhdistää kirurgin hommat ja vapaaehtoistyön siellä. Lääkärinoikeuksien saaminen Brasiliaan ei kuitenkaan ole ihan helppoa.

Maria ei usko, että tubettaa loppuikäänsä. Hän opiskelee Muotoiluinstituutissa Lahdessa sisustusarkkitehdiksi, mutta se on vain varasuunnitelma.

– Haluan jatkaa media-alalla, mutta tuskin Youtube on suosittu enää 10 vuoden päästä. Silloin tilalla on jotain muuta.

Juttu on julkaistu Annassa 15/2019.