”Freelancerina tuloni ovat epäsäännölliset. Välillä on kuivia kausia, mutta melko hyvin olen pärjännyt. En ole koskaan pitänyt tarkkaa kirjanpitoa, mutta jonkinlainen vuositason suunnitelma minulla on. Huolehdin, että koko ajan on pieni puskurirahasto äkillisten menojen varalle.

Teen näyttelemisen lisäksi töitä vuorovaikutuskouluttajana ja kirjoitan myös näytelmiä, joten minulla on aina ollut varasuunnitelma ja mielellään useampikin.

Opin jo lapsena, että rahaa ei tuhlata. Viikkorahoilla ostettiin karkkeja, mutta ei mitään nykylasten jättipusseja vaan esimerkiksi yksi Suffeli ja muutama pennin nalle.”

Lue myös: Julkkismuuttuja: Näyttelijä Sari Havas, 57, lumoaa naisellisen pehmeässä tyylissään – katso, miten raikkaalta uusi look näyttääkään!

Kakkoskoti Rivieralla

”Lukioaikana tein siivous- ja muita hanttitöitä ja säästin rahaa, että pääsin Riminille. Ylioppilaaksi kirjoitettuani olin au pairina Pariisissa. Rakkaus Ranskaan on säilynyt siitä asti, ja ostin ensimmäisen asunnon läheltä Nizzaa yhdessä ex-mieheni, näyttelijä Pertti Sveholmin kanssa. Nyt minulla on Rivieralla oma asunto, jossa pyrin käymään aina, kun on vapaata.

Kieltämättä omaatuntoa vähän kirpaisee, kun ostan lentolipun, mutta lohduttelen itseäni sillä, että kaukomatkoja harrastan todella vähän.

Minulla on myös auto, koska teen työtä ympäri Suomea. Nykyinen kulkuvälineeni on kuusi vuotta vanha, pieni ja turvallinen. Se on näppärä työkalu, ei mikään statussymboli.”

Eniten rahaa hyvään ruokaan

”En ole koskaan ollut himoshoppailija, ja esimerkiksi vaatteita hankin aika vähän. Eniten käytän rahaa hyvään ruokaan ja varsinkin Ranskassa syön aika usein ravintolassa.

Viimeisin muu kuin ruokaostos taisivat olla uudet erikoislamput vanhaan kirpparilta löydettyyn kattokruunuun. Nyt se valaisee entistä kauniimmin minun ja kihlattuni Riston yhteistä kotia Espoossa.

Ajattelemme talousjutuista aika lailla samoin, eikä meille ole tullut kolmen yhteisen vuotemme aikana kertaakaan riitaa rahasta.

Välillä mietin, olisiko pitänyt jo nuorena rakentaa taloutta tietoisesti. Lottoan silloin tällöin. Ehkä minä sittenkin jossain sieluni sopukassa haaveilen helpommasta elämästä.”

Arvovalintoja-sarjassa tutut ihmiset kertovat, millaisia kuluttajia he ovat ja mikä on heidän suhteensa rahaan.

Kysyimme Annan lukijoilta, arvostetaanko heidän ammattiaan tarpeeksi. Vastauksista paljastuu, että varsinkin terveyden- ja sairaanhoidossa sekä lasten- ja vanhustenhoidossa työskentelevät ovat käärmeissään. He kokevat, että heille maksetaan aivan liian vähän vastuullisesta työstä.

”Kerroin äidille haluavani hoitajaksi”, eräs Annan lukija kirjoittaa. ”Tajusin työn arvostuksen puutteen, kun äiti sanoi, että olen hullu: vaativasta työstä saa huonoa palkkaa.”

Suomen Kuvalehden ammattien arvostus -tutkimuksen mukaan suomalaiset arvostavat eniten eri alojen lääkäreitä. Kärkisijalla on kirurgi. Neljänneksi arvostetuin ammatti on kätilö, joka on listalla ensimmäinen ammatti lääkärikunnan ulkopuolelta.

Mutta näkyykö työn työn arvostus palkassa? Maalaisjärjellä ajateltuna korkealle arvostetuissa ammateissa maksettaisiin myös korkeaa palkkaa. Näin ei läheskään aina ole. Tämä käy ilmi Annan selvityksessä, jossa vertasimme 290 ammatin arvostusta ja palkkoja toisiinsa. Selvityksemme tulokset näet tästä linkistä.

”Kaikki hoito-alat ovat kautta aikojen olleet alipalkattuja”

Ammattien arvostusta tutkittiin ensimmäisen kerran vuonna 1966, jolloin ammatit asetti järjestykseen erityinen arviomiespaneeli.

– Runsaat 50 vuotta sitten arvostettiin tuomareita, piispoja ja professoreja. Poliitikkojakin. Arvokkuus painoi, kertoo Annalle Tampereen yliopiston sosiologian professori Harri Melin.

Suomen Kuvalehden ammattien arvostus -tutkimus vuodelta 2018 kertoo, että nyt korkeimmilla sijoilla on lääkäreitä, opettajia ja hoitajia sekä palomiehiä ja poliiseja.

– Siis ammatteja, jotka ovat elämän jatkumisen ja hyvän elämän kannalta tärkeitä, Melin tulkitsee.

Sairaanhoitaja löytyy Suomen Kuvalehden ammattitutkimuksessa arvostussijalta 19, terveydenhoitaja sijalta 37 ja lähihoitaja sijalta 50. Ammatteja oli mukana kaikkiaan 379.

Palkoissa arvostus ei kuitenkaan näy.

Tilastokeskuksen mukaan sairaanhoitajan mediaaniansio on 2 990 euroa kuukaudessa, terveydenhoitajan 2 729 euroa kuukaudessa ja lähihoitajan 2 672 euroa kuukaudessa. Mediaani tarkoittaa, että puolet kyseisestä ryhmästä ansaitsi sitä euromäärää vähemmän, puolet enemmän.

Ristiriita arvostuksen ja palkan välillä kismittää Annan lukijoita.

”Tuntuu, että kaikki muut vaihtavat autoa uudempaan, matkustelevat ja nauttivat elämästä sillä aikaa, kun terveydenhoitajat puurtavat ja uupuvat”, kirjoittaa eräs Annan lukija.

Palaute hoivatyöstä on masentavaa: ”Haukkuvat ja arvostelevat omaiset saavat minut tuntemaan arvottomaksi ja huonoksi”, toteaa eräs lukija.

”Omaiset, jotka seuraavat työtämme useammin, osaavat arvostaa meitä lähihoitajia. Valittavat omaiset eivät ymmärrä ammatistamme mitään. Luulen, että heillä on huono omatunto.”

”Julkisella puolella työskentelevät eivät ole minkään arvoisia”

Lastenhoitajan ammatti on 42. arvostetuin ammatti. Mediaaniansio on 2 249 euroa.

”Kaikki hoito-alat ovat kautta aikojen olleet alipalkattuja”, eräs Annan lukija kirjoittaa. ”Tietyt ihmiset tuntuvat edelleen ajattelevan, että lapsia voi hoitaa kuka vaan muun työn ohella.”

”Olen lastenhoitaja. Olen tuntenut itseni arvottomaksi, ensimmäistä kertaa 30-vuotisen urani aikana”, toteaa toinen lukija.

”Joidenkin mielestä me vain leikimme päivät pitkät. Käsitys suututtaa itseäni mielettömästi. Yritän kertoa mahdollisimman avoimesti kaikesta, mitä teemme päivän aikana.”

Poliisi on 16. arvostetuin ammatti Suomen Kuvalehden tutkimuksessa. Siinäkään ammatissa arvostus ei näy palkassa, kirjoittaa eräs Annan lukija: ”Viimeinen pisara oli lomarahojen leikkaus. Miksei lomarahoja leikattu kaikilta suomalaisilta, myös hyvätuloisilta?”

Juha Sipilän hallitus saa muutenkin sapiskaa Annan lukijoilta: ”Me julkisella puolella työskentelevät emme ole minkään arvoisia. Tajusin sen, kun Sipilän hallitus antoi meille kikyn ja pienensi palkkaamme entisestään.”

”En halua kertoa ihmisille olevani postinjakaja”

Postinkantaja on Suomen Kuvalehden ammattien arvostus -tutkimuksessa sijalla 204. Edes työnantaja ei arvosta postinkantajia, väittää eräs Annan lukija:

”Arvostuksen puute tuli ilmi Postin ylimitotetuissa yt-neuvotteluissa. Siitä alkoi alamäki, joka jatkuu edelleen. Yleensä en halua kertoa ihmisille olevani postinjakaja.”

Kirjastonhoitaja on arvostuslistalla sijalla 175. Annan lukijan mielestä pieni palkka kertoo, ”miten vähän päättäjät työtämme arvostavat”: ”Teemme tärkeää työtä, joka on myös ennalta ehkäisevää. Jos kirjastot menisivät yhtäkkiä kiinni, niin yhteiskunnalle tulisi hurjia lisälaskuja.”

Pomojen puhe vaikuttaa paljon siihen, miten ihminen kokee oman työnsä ja sen arvostuksen. Siitä kertoo erään lukijan kokemus: ”’Näitä asioita ei puhelunvälittäjä päätä!’ sanoi johtoporras, kun tuli esiin uuden vaihteen hankinta ja olisin halunnut osallistua prosessiin.”

”Kukaan ei ole kiinnostunut minusta, kun minulla ei ole hienoa ammattia”

Moni Annalle kirjoittanut haluaa vaihtaa työtä ja siirtyä alalle, jossa saa arvostusta ja ”asiallisen korvauksen”, kuten eräs lukija kirjoittaa: ”Parempaa palkkaa saa vähemmällä työllä, eikä kukaan sylje silmille.”

Kaikki eivät kuitenkaan voi saada uutta työtä, ja se masentaa: ”Kukaan ei ole kiinnostunut minusta, kun minulla ei ole hienoa ammattia tai nimikettä. Tunnen olevani muita huonompi.”

Millaisia kokemuksia sinulla on ammattisi arvostuksesta? Kerro kommentissa!

Lähde: Annan lukijapaneeli.

Laitetaan kello muistuttamaan kesken työpäivän, pidetään silloin tauko ja tehdään sata haarahyppyä! Kukapa olisi uskonut, että tästä kahden nuoren työharjoittelijan hassusta ideasta syntyy yritys, jolle Business Finland viiden vuoden kuluttua antaa 1,25 miljoonan euron kasvurahoituksen.

Siksi toimitusjohtaja Veera Lehmonen, 29, ostaa tänään töihin samppanjaa. Helsingin kantakaupungissa Cuckoo Workoutin toimistolla seitsemän hengen tiimi juhlii myös sitä, että työntekijöistä on samana päivänä leivottu yhtiön osakkaita.

Cuckoo Workout on taukoliikuntasovellus, jolla pyritään parantamaan työhyvinvointia. Pelinomainen nettisovellus kannustaa pitämään työpäivän aikana liikunnallisia taukoja, joita vauhditetaan lyhyillä jumppavideoilla ja firmojen leikkimielisellä keskinäisellä kilpailulla. Sovellusta käyttää jo 15 000 työntekijää 120 yrityksessä 15 maassa. Työterveyslaitos tutki vastikään Cuckoon käyttäjiä ja sai positiivisia tuloksia.

Vaikka yritys ei vielä tuota voittoa, sen menestykseen ovat uskoneet niin sijoittajat kuin asiakkaat. Kasvuhalu on kova.

– Olin aloittaessani tosi nuori ja naiivi, ja se oli varmaan minun onneni, Veera Lehmonen sanoo nyt.

Uskoa on koeteltu monet kerrat, mutta sellaisina hetkinä ovat auttaneet rohkeus ja usko tehdä mahdottomasta mahdollista.

”Tasapainon löytäminen elämään yrittäjyyden ja vapaa-ajan välillä on ollut vaikeaa.”

Rankimpia hetkiä oli se, kun ensimmäinen Cuckoo Workoutiin palkattu työntekijä, lahjakas koodari menehtyi kesken Helsinki City Marathonin. Toinen kova paikka oli, kun tiet erkanivat alkuperäisen yhtiökumppanin kanssa. Ensimmäiset irtisanomiset, joita Veera toimitusjohtajana joutui tekemään, saivat hänet voimaan niin huonosti, että hän oksensi kadulle kotiin palatessaan.

Vaikka innostus vie mukaan, on myös muistettava elää

Stressi vei Veeralta jossain vaiheessa yöunet kokonaan, ja hän hakeutui lääkärille, joka sattui olemaan ymmärtäväinen Helena Miranda. Kipulääkärinäkin hyvin tunnettu Miranda auttoi Veeraa saamaan taas unen päästä kiinni, mutta hän myös innostui Cuckoon ideasta niin paljon, että lähti sen yhdeksi rahoittajaksi.

– Tasapainon löytäminen elämään yrittäjyyden ja vapaa-ajan välillä on ollut vaikeaa, mutta onneksi ystävät ovat olleet tukena ja välillä väkisinkin repineet mukaan rientoihin, Veera sanoo.

Nykyisin hän osaa nauttia vapaa-ajasta ja painottaa, että vaikka innostus vie mukaan, on myös muistettava elää.

Pelkästään huoletonta nuoruutta hän ei koe elävänsä, vaikka tarinat San Franciscon tai Slushin sijoittajatapaamisista kuulostavat monen yrittäjän-alun unelmalta.

– Samaan aikaan kun yritys ja ilo sen kehityksestä antavat minulle hurjasti energiaa, olen myös koko ajan vastuussa siitä, Veera pohtii.

Hän sanoo olleensa tähän asti pääosin ”parisuhteessa Cuckoon kanssa”. Juuri nyt kun yrityksellä on kasvu käynnissä, hänen mielessään eivät pyöri sulhasehdokkaat.

– Tosin jos täydellinen match osuu kohdalle, niin silloinhan se ei kysy aikaa tai paikkaa! En kuitenkaan halua, että rakastuminen saisi minut luopumaan itselleni tärkeistä asioista tai että suhde tulisi minun ja yrityksen väliin. Haluan parisuhteen, joka tukee molempien unelmia, Veera sanoo.

Hän on, ehkä ainakin puoliksi tosissaan, ilmoittanut menevänsä naimisiin elokuussa 2020. Kumppani tosin on vielä haussa.

Kahvilayrittäjä Victoria Nuottanen: ”Lapseni ovat kasvaneet kahviloissa”

Victoria Nuottanen unelmoi omasta kahvilasta jo yläkouluikäisenä.

Kahvila on juuri sellainen, josta Victoria Nuottanen, 31, on aina unelmoinut. Kahvi Charlotassa Helsingin Kampissa puhua pälpätetään vapautuneesti, sen kalusteet ovat kodikkaasti eri paria ja mikä tärkeintä, siellä tuoksuu hyvä kahvi.

– Tiesin jo 14-vuotiaana, että haluan oman kahvilan, Victoria sanoo. Tuota unelmaa hän lähti jahtaamaan tekemällä kaikkia ravintola-alan töitä tiskaamisesta yökerhossa tarjoilemiseen. Neljä vuotta Norjassa ja työpaikat tunnelmallisissa kaféissa vahvistivat yritysideaa.

Nyt Kahvi Charlotta täyttää viisi vuotta ja toimii Kampin lisäksi kahdessa osoitteessa Tikkurilassa. Henkilökuntaa on reilut kymmenen. Kahvilaketjun idea on kahvin alkuperän tunteminen: se tiedetään jopa tilan tarkkuudella.

– Olemme käyneet Kolumbiassa tiloilla, joilta tuodaan meille kahvia. Käyttämämme paahtimo ostaa käsin poimitut pavut suoraan näiltä tiloilta. Maksamme viljelijäperheelle noin 25 prosenttia enemmän kuin markkinahinnan, Victoria kertoo. Seuraavaksi hän aikoo matkustaa kahvitiloille Ecuadoriin ja Peruun.

Hän on nähnyt, mihin kahvin hinnan polkeminen johtaa: nuoret eivät enää usko saavansa elantoa vanhempien kahviplantaasilta. He lähtevät työnhakuun suuriin kaupunkeihin, jolloin kylät kuihtuvat ja vanhemmat eivät löydä työlleen jatkajaa.

”Tässä kahvilassa on kiinni kaikki, mitä minulla on”

Oman yrityksen perustaminen on opettanut kantapään kautta, miten vaativaa ja vastuullista on työllistää toisia. Lähes ilman lainaa, omien säästöjensä turvin ja yksin yrityksen perustanut Victoria on venyttänyt penniä ja kolunnut kierrätyskeskuksia kahviloita kalustaessaan.

– Ostin kahvilan ensimmäiset koneet tuhannella eurolla, ja isä teki kahvilaan baaritiskin ja pöytiä. Olen tarkka taloudesta, sillä tässä kahvilassa on kiinni kaikki, mitä minulla on, Victoria sanoo.

Vaikeimpien päätösten eteen hän on joutunut, kun asiat eivät ole sujuneet suunnitelmien mukaan. Työntekijän irtisanominen tai toimipaikan sulkeminen ovat ottaneet koville.

Yksi- ja kolmivuotiaiden lasten äitinä Victoria joutuu venymään sekä kotona että töissä. Ja kun työntekijä sairastuu, se on viime kädessä Victoria, joka tulee paikkaamaan. Ja kun omat lapset sairastuvat, sitten ”sumplitaan miehen kanssa”.

– Yhden lapsen kanssa oli vielä helppoa, mutta kahta lasta ei niin vain napata kainaloon ja jatketa töitä. Mutta kyllä molempien tyttöjeni voi sanoa kasvaneen kahviloissa! Victoria sanoo.

Suvi Haimi: ”Koira on paras stressinpoistaja”

Suvi Haimin yritysidea käynnistyi omasta ärsyyntymisestä kosmetiikkapakkausten epäekologisuuteen.

Yksitoistaviikkoinen toimistokoira Helli kirmailee vihreällä matolla. Suvi Haimi, 37, kyykistyy sen viereen lattialle kirjoittamaan sähköpostia ja selittää samalla, miksei hänellä ole työpöytää: Sulapacin väkimäärä kasvaa vauhdilla, ja tilat ovat käymässä pieneksi parillekymmenelle hengelle.

Sulapac on biohajoavia pakkausmateriaaleja kehittävä yritys, jonka asiakkaita ovat esimerkiksi Lumene, Fazer ja Stora Enso. Uudenlaista materiaalia kaivataan niin juomapilleihin kuin kosmetiikkapakkauksiin. Suvi Haimi hyppäsi biokemistin tutkijanuralta start up -yrittäjäksi – miten siinä niin kävi?

– Olin vähän turhautunut jatkuvaan apuraha-anomusten tehtailuun, jota akateeminen työ vaatii. Olin väitöskirjan jälkeen tutkijana Hollannissa, kun professori Dirk Grijpma tartutti minuun kipinän yrittäjyydestä. Hän uskoi minuun niin paljon, että sijoitti rahaa yritykseeni, vaikka meillä ei vielä ollut edes valmista tuoteideaa, Suvi kertoo.

Hän perusti Sulapacin yhdessä toisen tutkijan, Laura Kyllösen kanssa. Molempia ärsytti näky kylpyhuoneessa: kosmetiikka saattoi olla ekologista, mutta pakkaukset eivät. Siitä lähti idea biohajoavasta pakkausmateriaalista.

– Minun vahvuuteni on se, että uskallan ajatella isosti. Olen ollut onnekas saadessani siihen myös tukea; esimerkiksi professorini Riitta Seppänen-Kaijansinkko sanoi kerran, että lennä sinä vaan, kyllä me sua kannatellaan! Omaan ajatteluun luottaminen on tärkeää niin akateemisessa kuin yritysmaailmassa, Suvi sanoo.

Sulapacissa pyritään pitämään huolta työn ja muun elämän tasapainosta

Sulapac on saanut rahoittajilta – joiden joukossa on muun muassa Chanel – useamman miljoonan ja hakee parhaillaan lisää pääomaa. Kasvusuunta on maailmanmarkkina, erityisesti USA. Kuluttajien ekologisen tiedostavuuden kasvu saa globaalit brändit etsimään muoville korvikkeita, ja siinä on Sulapacin sauma.

– Meidän vaistomme näyttää osuneen oikeaan: ekologisuus, alkuperäisyys, pohjoismaisuus ja luonnollisuus ovat monen kuluttajan toivelistan kärjessä, Suvi sanoo.

Yrityksen kasvukausi vaatii paljon, ja Suvin epävarmuudensietokyky on kehittynyt viime vuosina entisestään. Päiväkoti-ikäisen pojan äiti myöntää, että perhe joutuu venymään. Ymmärtäväinen mies, lojaalit ystävät ja kärsivälliset vanhemmat ovat aarteita. Suvin yhtiökumppani Laura on parhaillaan äitiyslomalla. Sulapacissa pyritään pitämään huolta työn ja muun elämän tasapainosta, vaikka vauhti on kova.

– Paras stressinpoistaja on kuitenkin tuo musta möykky, sanoo Suvi ja osoittaa Helli-koiraa. Kun edellinen koira kuoli, hän tuli yhdeksän kuukauden ajan testanneeksi elämää ilman koiraa, mutta ei siitä mitään tullut: kaipuu oli valtava, ja heti kun sopiva koiranpentu löytyi, muutti Helli Suvin perheeseen.

Kun koiran ja lapsen kanssa painelee metsään, puhtaaseen suomalaiseen luontoon, saa pään nollattua. Samalla vahvistuu myös usko siihen, mitä tekee: parempaa huomista, jossa pakkausmateriaalit eivät kuormita luontoa.

”Lähettivät tänne hobitin”, trukkia kuljettanut mies sanoi ja katsoi 160-senttistä naista, joka viime keväänä tuli rekallaan hakemaan paperirullia sellutehtaasta. Yli kaksi metriä korkeat rullat piti sitoa liinoilla paikoilleen rekan sisällä.

Viisikymppinen Aila Myllysaari ei hätkähtänyt. Hän on ajanut ja lastannut rekkaa parikymppisestä asti.

Lopulta mies tuli auttamaan.

Työpäivä alkaa Vuosaaren sataman portilta. Takana on yö, jonka Aila vietti sataman taukopaikalla.

”Ole sinä lortto hiljaa”

– Ihan pienestä huulenheitosta ei tällä alalla kannata hermostua, Aila sanoo.

On kesäkuun aamu, ja Aila on lähdössä Helsingin Vuosaaren satamasta Kouvolaan, kun hän riitaantuu heti työkaverinsa kanssa. ”Vuosaaren satamatie on suljettu”, miesääninen navigaattori ilmoittaa ja kehottaa valitsemaan toisen reitin.

– Ole sinä lortto hiljaa, kun et mitään tiedä, Aila murjaisee ja kääntää rattia päinvastaiseen suuntaan.

Lortolla (tarkoittaa prostituoitua) ja Ailalla on viha-rakkaussuhde. Aila tarvitsee navigaattorin ohjeita, mutta sen neuvot eivät aina ole sataprosenttisen varmoja. Usein ammattikuski tietää navigaattoria nopeammin, miten tietyöt vaikuttavat liikennejärjestelyihin.

Vuosaaren sataman portilla Aila antaa peräkärryn rekisterinumeron virkailijalle, joka kertoo, missä päin satamaa hänen perävaununsa sijaitsee.

Tämä lortto on jokseenkin uusi. Aila osti sen Jumbosta. Edellisen hän heitti suutuspäissään ikkunasta.

– Meni vähän hermo huonoon kuntoon, hän toteaa.

Aila ajaa kohti Kouvolaa tasaisella 80 kilometrin tuntinopeudella. Siellä on marjatukku, jonne viedään muovisia marjarasioita.

Rekkakuski voi olla tien päällä viikkoja

Rekan korkeuksista näkee kauas. Tuuli huojuttaa autoa, joka keinuu melkein kuin laiva. Tämä vetoauto on lainassa, koska Ailan oma auto on korjattavana. Sen ohjaustehostin hajosi, ja hän joutui kääntämään rattia seisaaltaan, niin raskasta se oli.

Lainarekkaa piti vähän siistiä ennen kuin sen pystyi ottamaan käyttöön. Ensin mäkeen lensi tissikalenteri, jonka ”pojat olivat vitsillä jättäneet”. Seuraavaksi sai mennä Wunderbaum-kuusi. Silti sen pehmeänmakea tuoksu leijuu vielä ilmassa. Siihen sekoittuu tupakanhaju, sillä aina välillä Aila sytyttää mentolisavukkeen.

Ensin mäkeen lensi tissikalenteri, jonka ”pojat olivat vitsillä jättäneet”.

Oman ”tyttöautonsa” Aila on sisustanut punamustilla väreillä. Mustista pimennysverhoista hän maksoi 400 euroa. Niissä on punakultaiset tupsukoristeet. Edes kotona ei ole niin kalliita verhoja, mutta hän on halunnut satsata autoonsa, koska viettää siellä paljon aikaa. Yöt hän nukkuu sängyssä, joka on istuinpenkkien takana.

– Tämä työ on sellaista, että ihmissuhteiden täytyy olla kunnossa. Onneksi on puhelin, kaikki ihmissuhteeni ovat siinä laitteessa, Aila sanoo.

Työvuoro on rajattu tarkasti. Jos ajotunnit ovat täynnä, tauko on pidettävä siellä, missä sattuu olemaan. Ei silloin ajella kotiin, siksi Aila voi olla tien päällä viikkoja. Poliisit ratsaavat rekkakuskeja ja tulostavat auton sisällä olevasta piirturista ajotunnit. Jos ne paukkuvat, kortti voi mennä hyllylle.

Aila mulkaisee yläpuolellaan otsapaneelissa olevaa pientä digitaalista laitetta.

– Tuon mukaan minä elän.

Piirturi laskee kilometrit ja ajotunnit.

”Naiset eivät aja rekkoja”

Naiset eivät aja rekkoja, naiset ajavat linja-autoja, Ailalle ilmoitettiin Rajamäen työtehoseurassa vuonna 1984.

”Paitsi minä”, hän vastasi.

Aila oli kiinnostunut autoista. Isä ajoi rekkaa ja eno linja-autoa. Aila oli ajanut pari vuotta sora-autoa ABC-kortilla, mutta nyt hän halusi yhdistelmäajoneuvokuljettajan kortin. Töitä oli tarjolla ja palkka oli parempi kuin siivoojan hommissa, joita hän oli myös tehnyt.

Häntä viehätti ajatus työstä, jossa saisi olla liikkeessä. Ailalla on aina ollut levoton luonne. Diagnosoimaton adhd, sanoo äiti.

Aikaisemman työkokemuksen ansiosta opiskelupaikka heltisi, ja puoli vuotta myöhemmin Aila oli rekkakuski.

Aila lastaushommissa Hammaslahden lähettyvillä sijaitsevan Kaivospuun pihalla. Työ vaatii fyysistä voimaa. Talvisin pressu jäätyy, ja se on niin kova, että sen käsitteleminen on vielä raskaampaa kuin kesällä. – Talvella minulta lähtee 5–6 kiloa.

Alku ei ollut helppo. Taukopaikan pöydässä vanhemmat työmiehet ottivat kuppinsa ja lähtivät pois, kun Aila yritti liittyä seuraan. Jos lastissa oli painavia sementtisäkkejä, jotka yleensä olisi nosteltu yhteistuumin, miehet katsoivat sivusta, että miten ”se nainen” pärjää.

Joskus joku tuli auttamaan säälistä.

– Piti tehdä paljon töitä, jotta sain ansaittua oman paikkani. Lopulta miehet luovuttivat. Kai he sitten huomasivat, että eivät pääse minusta eroon.

Aila ei muista, että hänellä olisi uransa alussa ollut yhtään naista työkaverina. Vasta 1980-luvun loppupuolella yhdistelmäajoneuvokuskeiksi alkoi tulla naisia, 1990-luvulla heitä tuli enemmän. Tekniikka kehittyi lastauslaitureilla, eikä lastien purkamisessa tarvittu enää niin paljon fyysistä voimaa kuin aikaisemmin. Silti naiset ovat edelleen alalla pienen pieni vähemmistö.

”Rekkakuskit ovat minulle kuin toinen perhe”

Se on liian korkea. Aila, Virva Lavikka ja Tuomo Koivula katsovat harmistuneina pahvilaatikkotornia, joka ei mahdu sisälle Plusmarjat Oy:n ovesta. Ei auta muu kuin repiä muovia pahvilaatikoiden ympäriltä ja nostaa ylimmät laatikot pois, vaikka siihen menee aikaa.

Kolmikko rupeaa hommaan. Aila hyppii, jotta ylettyisi repimään kelmua ylimpien laatikoiden ympäriltä.

– Olen kuin apina leipäpuussa, hän kommentoi liikkeitään.

Aila purkamassa lastia marjatukun lastauslaiturilla Kouvolassa.

Tilanne on Ailalle tuttu. Kollegat ovat kiusoitelleet, että Ailan olisi parempi alkaa ajaa konttirekkaa, jota ei tarvitse lastata itse. Mutta Aila on keksinyt keinoja, joilla hän kompensoi puuttuvia senttejään. Autossa hänellä on tikkaat ja maitolaatikko, joita hän käyttää välillä apunaan. Ja vaikka työkaverit kiusoittelevat, he tulevat aina lopulta hätiin: ”Painu vittuun hobitti. Me autetaan sua.”

Kun rekkamiehet olivat hyväksyneet naisen ympyröihinsä, monesta tuli Ailan ystävä. Edelleen hän pitää yhteyttä kuskeihin, joihin tutustui 80-luvulla. Hän tuntee isiä ja poikia, ja melkein joka kylässä on joku tuttu. Ja aika monella rekkakuskilla on jalassaan Ailan kutomat villasukat.

– Rekkakuskit ovat minulle kuin toinen perhe. Kaikki auttavat toisiaan, ja ilot ja surut jaetaan, Aila sanoo, kun istumme taas rekassa.

Aila on vetänyt tiukat rajat, joita miehet eivät saa ylittää

Matka jatkuu kohti Joensuun lähettyvillä sijaitsevaa Hammaslahtea. Siellä on saha, josta haetaan lankkuja. Sitä ennen vietetään kuitenkin lounastauko Utin ABC:llä.

Monilla bensa-asemilla on kuskeille tarkoitettuja rahtisaunoja. Silloin kun Aila aloitti, niiden suunnittelussa ei ollut yhtään ajateltu naisia. Edelleen on paikkoja, joissa suihkuhuoneen ovea ei saa lukkoon, ja oveen täytyy laittaa vain lappu. Niitä ei välttämättä kukaan huomaa, ja sen takia Aila menee vain suihkuhuoneisiin, jotka saa lukkoon.

– En halua, että sisään pölähtää yhtäkkiä lauma karvaperseitä. Nuori polvi on vapaamielisempää, mutta siinä saattaa jonkun vaimo kotona hermostua, hän tuumaa.

Aila on aina vetänyt tiukat rajat, joita miehet eivät saa ylittää. Hän sanoo sen takia tulleensa toimeen työkavereiden vaimojenkin kanssa. Jokin aika sitten työkavereiden WhatsApp-ryhmään alkoi ilmestyä ”vähän liian rumia kuvia”.

– Kirjoitin sinne, että nyt nulikat, jotain rajaa, ja nehän poistettiin. Pojat kommentoivat, että meidän muori hermostui taas, Aila naureskelee.

Nuorena hän sai kyllä tosissaan pitää puoliaan.

– Olihan sitä tissin sivusta nipistämistä ja perseestä puristamista. Tällä nykymenolla en olisi muuta ehtinytkään kuin käräjöidä.

Aila on kova suustaan, kuten rekkamiehetkin. – Kun ei nuo pojat kaunistele, eikä meikäläisen läsnäolo vaikuta siihen, miten he puhuvat. Akkalaumassa olen aika pihalla ja mietin, mitä voin sanoa.

Eräällä lastauspaikalla sattui olemaan kaveri, joka oli aina takamuksessa kiinni. Aila oli käskenyt miestä monta kertaa pitämään näppinsä kurissa.

– Lopulta annoin lapiolla avaria perään. Huusin, että jumalauta se on mun perse. Lopeta!

Siihen loppui lääppiminen.

Kuolemanvaara vaanii tiellä

Käänny oikealle kuutostielle, lortto neuvoo. Matka jatkuu itään.

– Minähän seuraan, kun kerran käsketään, Aila sanoo, tällä kertaa sovinnollisesti.

Aila on nukkunut huonosti viime yönä. Hän yöpyi rekassaan Vuosaaren poikakodissa. Sillä nimellä kutsutaan sataman kupeessa olevaa kuskien taukopaikkaa, jonne mahtuu toistasataa rekkaa.

Yö oli kuuma, piti nousta avaamaan ikkuna. Sitä hän ei yleensä mielellään tee, koska ulkona voi olla hiippareita.

Yleensä hän parkkeeraa rekkansa yöksi huoltoasemien tai satamien taukopaikoille. Yksinäisiä metsäpaikkoja hän välttelee. Jos auton akku hyytyisi talviyön pimeinä tunteina, hän olisi lirissä.

– Ja pojat varoittelevat, sanovat että älä mene muutenkaan. Tosin Suomi on vielä lintukoto, mutta ulkomailla tapahtuu kaikenlaista, kuskeja on ryöstetty öisin.

Varmuuden vuoksi Aila säilyttää penkin alla sorkkarautaa.

Onneksi mitään ei ole sattunut, paitsi silloin yhtenä yönä hautausmaan lähellä. Mielikuvitus lähti lentoon ja haamut hiippailivat rekan ympärillä. Se oli viimeinen kerta kuolleiden vieressä, Aila päätti yön jälkeen.

– Aamulla pojat sanoivat, että sinähän olet kirjaimellisesti kuin nukkuneen rukous!

Moottoritien levikkeellä voi tarkistaa, että kärry on kunnossa.

Oikeasti kuolemanvaara vaanii teillä, varsinkin talvisin. Tiet ovat liukkaita tai liian lumisia. Joillakin alueilla tiehuolto ei pelaa ollenkaan.

– Talvisin minunkin kainalot kostuvat, ja lasken päiviä kevääseen.

Aluksi hän ajatteli ikääntymisen lisäävän pelkoja, mutta ei enää. Sen sijaan keliolosuhteet ovat muuttuneet huonommiksi.

– Ennen tiet olivat talvisin pitkään kuivia, mutta nykyisin sataa vettä ja pakastaa yhtä aikaa. Kevät- ja syysmyrskyt ovat ihan älyttömiä. Ja tuulee usein.

– Täällä aitiopaikalla kun vahtaan, niin näen kaikenlaista. Mitä ihmettä maailmassa on tapahtumassa? Aikaisemmin en uskonut ilmastonmuutokseen, mutta nyt on pakko alkaa uskoa siihen ilmiöön. Ei ennen ollut tällaista rimpuilua.

Pelottavinta teillä ovat kuitenkin itsemurhakuskit. Kun heistä puhutaan, Ailan ääni hiljenee.

”Täällä aitiopaikalla kun vahtaan, niin näen kaikenlaista.”

– Se rampauttaa, ketä sen osuman ottaa, hän sanoo.

Rekka rullaa yli Saimaan kanavan, ohittaa Imatran. Tien vieressä kasvaa koivuja. Alkukesän lehdet ovat vielä heleän vihreitä.

”Lapset ovat minulle henki ja elämä”

Viime viikonloppu meni kotona. Ailalla on miehensä Arin kanssa talo Parkanossa: neljäsataa neliötä ja piha.

Kotona hän saunoo, pyykkää ja valmistaa seuraavan viikon ruoat valmiiksi auton pakastimeen. Joskus hän käy kävelyllä. Kerran hän löysi tienpientareelta hyväkuntoisen rasvalukon ja vei sen kotiin.

– Isäntä sanoi, että on se kumma, kun muut naiset poimivat kävelyllä kukkia, mutta sinä poimit auton varaosia.

Kyllä Ailakin pitää kukista, erityisesti hortensioista. Mutta kuka niitä kastelee, kun hän ja niin ikään rekkakuskina työskentelevä mies ovat aina poissa? Ei hän kehtaa aina naapuriakaan vaivata.

Ari ajaa sora-autoa Etelä-Suomessa, ja myös hän nukkuu öitä autossaan.

– Tällä tavalla suhteessa ei tule arki vastaan. Jos pitäisi koko ajan toljottaa toista, niin hermohan siinä menisi, Aila tuumaa.

Heinäkuussa hän ja Ari muuttavat Riihimäelle. Syy on selvä: Aila haluaa olla lähempänä kolmea aikuista lastaan, Sannaa, Nikoa ja Meriä.

– Lapset ovat minulle henki ja elämä, hän sanoo.

Bensa-asemat ovat kuin pieniä tavarataloja. Kutomisesta pitävä Aila katsomassa lankarullia.

Aila sai lapset alle 30-vuotiaana silloisen miehensä Markun kanssa.

– Olin tohkeissani äitiydestä, mutta ei se tasoittanut luonnettani. Kotiäitiys ei ollut vaihtoehto.

Perhe asui Riihimäellä, ja Aila alkoi ajaa sora-autoa, koska silloin pääsi yöksi kotiin. Toki päivät olivat pitkiä: hän lähti kotoa aamuyöllä ja tuli seitsemän kahdeksan aikaan illalla kotiin. Miehellä oli säännöllinen työ sahalla.

– Hän otti ihan alusta loppuun täyden vetovastuun lapsista.

1990-luvun puolivälissä tuli ero, liki parinkymmenen yhteisen vuoden jälkeen. Ailan äiti tuli hätiin ja alkoi hoitaa lapsia.

– Ilman äitiä en olisi selvinnyt. Mutta välillä soimasin itseäni ja mietin omaa kelpoisuuttani äitinä.

Aila näkee lapsiaan jouluna ja kerran vuodessa yhteisellä viikon lomalla. Riihimäen ABC:tä lapset kutsuvat ”äidin kotipihaksi”, koska sinne hän sopii Nikon ja Merin kanssa treffejä ohi ajaessaan. Sannaa hän tapaa Renkomäen ABC:llä.

Ja onhan kännykkä keksitty.

– Tiedän, missä lasten elämässä mennään, koska me puhutaan paljon puhelimessa ja lähetetään WhatsApp-viestejä, hän sanoo.

Rekkakuskin työ on välillä yksinäistä ja puuduttavaa

Kello on kahdeksan illalla. Aila on käynyt hakemassa lankut Hammaslahdessa sijaitsevalta sahalta ja ajaa takaisin Helsinkiä kohti. Samat maisemat vilahtavat ohi.

– Joskus työ on yksinäistä ja puuduttavaa. Ja välillä rekassa on vain liikaa aikaa ajatella. Joskus on ihan helvetillinen koti-ikävä.

Aila ajaa puoliperävaunuyhdistelmää, joka on 17 metriä pitkä ja painaa täydessä lastissa 47 000 kiloa.

Vaikeinta työssä on sen ennakoimattomuus. Aila ei välttämättä tänään tiedä, missä hän on huomenna.

– Joka toinen viikko mietin, että helvetin helvetti, miksi synnyin, miksi valitsin tämän työn.

– Tai ei tämä ole ammatti. Tämä on elämäntapa.

Varsinkin talvisin tekisi mieli vain lopettaa. Pari kertaa hän on tehnyt irtioton ja vaihtanut ajojärjestelijän hommiin.

– Mutta sitten tulee kevät ja haluan takaisin tien päälle. Eteenpäin on elävän mieli.

”Tämä ei ole ammatti. Tämä on elämäntapa.”

Sitä paitsi hän on mielestään jo liian vanha vaihtamaan alaa. Kerran kun Ailaa alkoi sapettaa ja hän mietti alan vaihtoa, eläköitynyt kollega toppuutteli:

”Onko vanhan ämmän pakko riehua? Mitä sinä haihattelet?”

Aila kaartaa Särkisalmen ABC:n pihaan, jossa hän nukkuu seuraavan yön. Hän käy ostamassa Oreo-keksejä. Niiden kanssa hän juo maitoa ja katsoo telkkaria tabletilta.

Illallinen grillaantuu Särkisalmen ABC:n pihalla.

Aila haaveilee lapsenlapsista. Hän on sanonut lapsilleen lopettavansa rekkahommat sitten, jos hänestä tulee mummu. ”Sitten saat ajaa hautaan asti”, kuopus kuittasi.

Eläkkeellä hän aikoo hankkia leonberginkoiran.

– Se on niin iso, että se ankkuroisi minut kotiin.

Yksi pelko piinaa rekkakuskia

Ohitetaan Lappeenranta. Mennään yli Saimaan kanavan. Aamuaurinko nousee korkeammalle. Kohta on juhannus.

Kesällä 1986 Aila oli ajanut rekkaa vasta vajaan vuoden, kun hän ajoi yöllä Vanhaa Turuntietä. Vastaan tuli auto, Honda Civic, Aila sai tietää myöhemmin. Kuski väläytti pitkät valot päälle, käänsi auton kohti ja nosti käden tervehdykseen. Aila yritti väistää ja osui kallioon. Henkilöauto seurasi perässä.

Seuraava muistikuva Ailalla on, että hän on ojassa. ”Se tuli vaan alle, en mahtanut mitään”, hän toisteli sokissa kerta toisensa perään poliisille ja ambulanssinkuljettajille.

– Vaikka onnettomuudesta ei jäänyt fyysisiä vammoja, siitä jäi elämänikäinen trauma, Aila sanoo.

Hän päätti lopettaa ajamisen, mutta silloin rekkamiehet tulivat apuun. Aina kun jollakulla oli vapaata, he lähtivät Ailan kanssa harjoitusajolle. Jos alkoi ahdistaa ratin takana, vaihdettiin työkaverin kanssa paikkaa. Ajoja tehtiin niin monta kertaa, että kaksi kuukautta kestäneen sairausloman jälkeen Aila alkoi taas ajaa yksin. Mutta kesti pitkään ennen kuin hän alkoi luottaa siihen, ettei vastaan tuleva auto yhtäkkiä käänny kohti.

Eikä se pelko ole vieläkään kadonnut kokonaan.

Reportaasi julkaistiin Anna-lehdessä 27/19.

Onko tuo seita? Katoppa, ihan kuin tuolla olisi silimät ja nokka. Onkohan se kullan jumala?

Kullankaivaja Kari Merenluoto viittoo kohti Lemmenjoesta jyrkästi nousevaa rakkaa, pakkasjään lohkareiksi rikkomaa kalliota ja sen suurimpia kivikasoja. Inarin Njurgulahdesta aamukymmeneltä lähtenyt jokivene putputtaa jokea pitkin sylissään parikymmentä kulkijaa, kullankaivajaa ja ELY-keskuksen virkamiestä rinkkoineen ja kantamuksineen.

Lemmenjoen kansallispuiston kesäkuinen kauneus hiljentää veneessä istujat. Vain silloin tällöin joku kommentoi näkemäänsä: joen rannoilta korkealle nousevien metsien vanhuutta, joen ylle kaartuvia, juuriltaan irtoamassa olevia puita, poromies Kaapin Jounin vanhaa tilaa, jonne joku on tuonut kesäksi lampaita turistien kaitsettavaksi.

Matkaa syvemmällä kansallispuistossa sijaitsevaan Kultahaminaan on Njurgulahdesta 21 kilometriä. Paikat ovat osa Metsähallituksen Luontopalvelujen rakentamaa, viime vuonna avattua retkeilyreittiä, jonka teemana on kullankaivu.

Venekyydin navakoittama tuuli alkaa nopeasti hiipiä kylmyytenä jäseniin. Onneksi vesi on korkealla eikä matkustajien tarvitse kosken eikä kapeikkojen kohdilla nousta veneestä rannoille kävelemään.

Tie päättyy Inarin Njurgulahteen. Siitä eteenpäin pääsee vain kävellen tai jokiveneellä.

Maastossa liikutaan kesäaikaan jalan tai mönkijöillä

Vajaa tunti lähdön jälkeen puuvene lipuu Kultahaminan laituriin. 73-vuotias Kari nousee veneestä ketterästi ylös ja hakee rinteeseen parkkeeratun mönkijänsä lähemmäs tavaroiden pakkausta varten. Edessä on vielä lähes 10 kilometrin matka Merenluotojen kaivospiirille Pusku- ja Ruittuojien vedenjakajalle.

Maasto on täällä vaativaa suurten korkeuserojen takia. Mönkijä on omien jalkojen lisäksi ainoa väline, jolla kansallispuistossa pääsee kesäaikaan liikkumaan. Nytkin se nousee ketterästi ylös nimensä veroista Hengenahdistuksenmäkeä, joka kohoaa Kultahaminasta jyrkästi tuntureita kohti. Se pysyy pystyssä kuhmuraisessa maastossa ja kivenlohkereita täynnä olevilla mönkijäpoluilla, ylittää vesiesteet ja kiipeää vaivatta tuntureiden laelle.

Mitä korkeammalle noustaan, sitä karummaksi käy luonto: männyt harvenevat, tunturikoivut käpristyvät ja mataloituvat. Katajat voivat olla jopa satoja vuosia vanhoja. Niiden puu on kuolleenakin niin kovaa, ettei se haperru juuri lainkaan. Martin Iskon palo -tunturin laella on enää varpuja, sammalia ja vaivaiskoivuja sekä tunturin kukkaa, vaaleanviolettia kurjenkanervaa.

On avaraa, tilaa alla ja yllä. Kauimpana siintävät siniset huiput sijaitsevat jo Norjan puolella. Poroja ei näy, mutta jäkälä näyttää monin paikoin kalutulta. Poikueellinen kapustarintoja lehahtaa varvikosta lentoon.

Kapustarinta viihtyy tunturissa.

Läntisellä taivaalla aurinko ja pilvet saavat aikaan erikoisen valoilmiön, jota Kari jää hetkeksi ihmettelemään. Martin Iskon palon laelta näkyy jo Merenluotojen kaivospiiri Pusku mökkeineen, saunoineen ja kaivauksineen.

Koneellisen kullankaivun lopettavaan kaivoslakiin ei olla tyytyväisiä

Keltamustan huivin päähänsä kietaissut Sirkka Merenluoto, 71, tervehtii tulijoita iloisesti harmaan, vaatimattoman hirsimökin edustalla. Vuonna 1993 rakennetun mökin ulkoseinällä roikkuu Etelänristi, Australian kullankaivajien sinivalkea kapinalippu merkkinä siitä, että koneellisen kullankaivun ensi vuonna lopettavaan kaivoslakiin ei täällä olla tyytyväisiä.

Kari ja Sirkka Merenluoto ovat olleet naimisissa 51 vuotta. Kultaa he ovat etsineet 1980-luvun alusta lähtien.

Pihapiirissä on sauna ja sen edessä pikkuruinen lampi sekä toinen mökki, jossa työmiehet ja vieraat nukkuvat. Ulkohuussi on kauempana rinteessä.

Pihalta näkee esteettä joka suuntaan, myös parinsadan metrin päässä alkaville kaivauksille. Kauempana kaivinkone tasoittelee jo kaivettua maata, lähempänä näkyy aktiivinen kaivausalue ränneineen ja pumppuineen.

Kaivospiirit on myönnetty alueille, joiden maaperässä on todettu olevan tietty määrä kultaa. Usein hyvin pieninä hitusina esiintyvä irtokulta erotellaan maasta veden ja täristimien avulla. Koska kulta on painavaa, se tippuu rännien pohjalle. Lopuksi rännit pestään ja pienistä kivistä ja hiekasta koostuva viimeinen maa-aines vaskataan käsin. Siitä löytyy kultaa, jos löytyy.

Suurin osa kesän ruuasta tuodaan talvisin moottorikelkalla

Sirkka alkaa touhuta Karin tuomisten kanssa.

– Unohdin sanoa, että tuo leipää, toitko, Sirkka kysyy kantaessaan ruokia kylmäkellariin, maahan kaivettuun ja veden ympäröimään katettuun tynnyrinpuolikkaaseen.

Lähimmälle tielle on yli 30 kilometriä ja siksi suurin osa kesän aikana syötävästä ruuasta tuodaan tänne talvisin moottorikelkalla. Sen täytyy olla hyvin säilyvää purkki- ja kuivaruokaa: hernekeittoa, makaronia, näkkileipää. Moottorikelkalla tuodaan talvisin kaikki muukin kaivauksilla tarvittava, muun muassa 150 tynnyrillistä dieselöljyä kaivinkoneiden ja vesipumpuille sähköä tuottavien aggregaattien käyttöön.

Kesäisin matka ”maalikylille” on vaivalloinen eikä sitä tehdä turhan takia.

– Käymme Inarissa ehkä kerran kuussa, joskus olemme tunturissa parikin kuukautta yhteen menoon, Sirkka kertoo.

Aika ei käy pitkäksi, sillä töitä riittää ympäri vuorokauden ja ne kaikki täytyy tehdä itse. Kaivaukset ovat Karin vastuulla huoltoineen ja korjaamisineen, Sirkka hoitaa muonituksen ja asumisen lisäksi hienoimman kiviaineksen vaskaamisen pihalammen vedellä.

Puskun mökki on ollut Merenluotojen koti yli 25 kesän ajan, usein huhtikuusta syksyn pakkasiin asti. Iltaruualla mukana on myös avuksi tullut Markku Arrela (kesk.).

Mökissä aika pysähtyy

Sisällä mökissä aika pysähtyy. Kalusteena on vain neljän hengen ruokapöytä, kahden levyn liesi uuneineen, muutama keittiönhylly, Karin ja Sirkan kahden maattava sänky ja sen yläpuolella säilytystila, joka toimii myös varavuoteena. Kaikki tarpeellinen on esillä seiniä kiertävillä hyllyillä, kankaisissa taskuissa, nauloissa ja naulakoissa pannulapuista ja laastareista pinsetteihin, joilla kultahiekan seasta noukitaan loputkin epäpuhtaudet pois.

Sirkka ja Kari istahtavat pöydän ääreen ja alkavat muistella vuosiaan kullankaivajina.

– Kerran, vuosia sitten, Kari putosi moottorikelkan, reen ja koko kesän kultalöytöjen kanssa mustan jään läpi Lemmenjokeen heti sen jälkeen, kun itse olin päässyt yli kepillä jäätä edessäni koputellen, Sirkka kertoo.

– Erään talven huoltoreissulla normaalisti puolentoista tunnin kelkkamatkaa tehtiin huonon sään takia seitsemän tuntia, ja kerran kesällä pelastauduimme lumi- ja raemyrskyltä tunturin laen puhelinkoppiin.

”Kun tänne tullaan ja täältä lähdetään, pyydän luojalta apua”

Matkat saavat yhä Sirkan sydämen syrjälleen.

– Joka kerta, kun tänne tullaan ja täältä lähdetään, pyydän luojalta apua siihen, että pääsemme turvassa perille.

Luonto on ollut ankara, mutta myös antanut paljon.

– Täällä taivas on lähellä, on tilaa hengittää ja näkee kauas. Luonto alkaa kotipihasta, tässä on käynyt hirviä vasoineen ja 14 riekon poikuekin. Jänkällä on ihana kävellä pitkiä matkoja keräämässä hilloja, mustikoita ja puolukoita. Ja kuinka kauniisti sinirinta, Lapin satakieli laulaa!

Kulta erotellaan maasta veden ja tärinän avulla. isot kivet pomppivat pois ja kulta painuu rännien pohjalle.

Parhaimpana kesänä Sirkka ja Kari löysivät 10 kiloa kultaa

Mökkinsä edustan Sirkka on koristanut jängältä löytämillään poronsarvilla ja luonnon korukivillä. Kivet ovat Sirkan kukkia, joiden värit kuupallinen vettä kirkastaa.

Muistoista monet liittyvät isomusten, yli kymmengrammaisten kultahippujen, löytymiseen. Ne ovat harvinaisia ja sykähdyttävät aina; niitä juhlitaan ja ne saavat usein oman nimenkin.

– 45-vuotishääpäivänämme sain Karilta lahjaksi hänen juuri löytämänsä, 50-grammaisen, sydämen muotoisen isohipun, Sirkka kertoo.

Isomusten hinta muodostuu myyjän ja ostajan neuvottelussa. Mitä painavampi ja kauniimpi hippu, sitä korkeampi on hinta.

Parhaimpana kesänä 1980-luvulla Sirkka ja Kari löysivät 10 kiloa kultaa, puolen maitopurkillisen verran.

– Sillä olisi saanut uuden kaivinkoneen. Nyt niitä saisi kaksikin, niin paljon on kullan hinta noussut, Kari kertoo.

Viime vuosina Lemmenjoelta on löydetty vuosittain 20–30 kiloa kultaa, joka vastaa tilavuudessa noin puoltatoista maitopurkillista.

Kaivoslaki on vienyt työn ilon

Kulta on perimmäinen syy siihen, että Kari ja Sirkka tänne vuosi vuodelta, vielä seitsenkymppisinäkin tulevat.

– Mutta työn ilon on kaivoslaki vienyt, Kari sanoo ja alkaa lausua matalalla äänellä Arvo Ruonaniemen runoa: Tämä jäkäläpartako viimeinen / joka kuunteli kutsua vapauden…

Karille kyse on paitsi kullasta myös työstä, elämäntavasta, vapaudesta ja itsemääräämisoikeudesta.

Kauan Pusku ei Sirkalle ja Karille enää kuulu. Ensi vuoden heinäkuussa kullan konekaivu Lemmenjoella päättyy ja seuraavien kahden vuoden aikana kullankaivajien täytyy maisemoida kaivamansa alueet, purkaa rakentamansa mökit ja rännit ja kuljettaa kaikki tänne tuomansa tavara pois kansallispuiston alueelta. Samalla loppuu osa Lemmenjoen historiaa.

– Kyllähän tätä tulee ikävä, Sirkka sanoo ja katsoo kaukaisuuteen sumuisin silmin.

Lähimmälle tielle on Puskulta 33–34 kilometriä. Ympäristöluvan jälkitoimiin kuuluu myös rakennusten purkaminen ja kuljettaminen kansallispuistosta pois.

”Tuntuu epäoikeudenmukaiselta ja kurjalta”

Myös Jäkälä-äytsin maisemissa, Terhi ja Mika Telilän kaivospiirissä kullankaivun loppuminen herättää tunteita. Nokialla talvet asuvat Telilät ovat kaivaneet kultaa Lemmenjoella 1990-luvulta lähtien. Kotiin Hämeeseen on palattu usein vasta lasten koulujen alkaessa.

Kaksi kaivinkonetta kaivaa yhä maata aamusta iltaan. Toisen puikoissa on Mika, toista ohjaa perheen 14-vuotias poika Ukko. Terhi vuorottelee kaivamisessa Ukon kanssa; kaivinkoneen lisäksi hän on opetellut ajamaan myös moottorikelkkaa.

Terhi Telilä purkaa mukanaan tuomia kesän ruokavarastoja maakellariin.

Perheyritys on investoinut koneisiin, kalustoon ja komeaan hirsihuvilaansa paljon sekä rahaa että työtä. Siksi kaiken tämän menettäminen tuntuu katkeralta vielä kahdeksan vuoden siirtymäajan jälkeenkin.

– Se tuntuu epäoikeudenmukaiselta ja kurjalta. Lakia perusteltiin aikoinaan luonnonsuojelulla, mutta kyllähän kaikki elinkeinot – myös matkailu ja poronhoito – kuluttavat Lapin luontoa, Terhi, 45, sanoo ja muistuttaa, että kaivualueiden pinta-ala on vain muutama promille koko Lemmenjoen kansallispuiston pinta-alasta.

Mönkijäpolut viivoittavat tunturimaisemaa. Maisemasta vaaleana erottuu kuvassa oikealla sijaitseva aktiivinen kaivausalue.

Terhi myöntää auliisti, että kaivinkoneiden tekemät hiekkakasat ja -kuopat eivät ole erämaassa kaunis näky.

– Esteettinen haitta on kuitenkin hetkellinen. Kun alue on kaivettu loppuun, se tasoitetaan ja päälle kasataan siitä ensimmäisenä sivuun otettu humuspitoinen maa. Monilla alueilla kaivun jäljet häviävät jo muutamassa vuodessa, karummilla tietysti hitaammin, Terhi selittää.

Hän näyttää valokuvia, joissa heinä- ja suokasvit peittävät vanhoja, maisemoituja kaivualueita.

Martin Iskon palo -tunturin laelta eteen avautui luonnon upea valoshow.

Terhi ei vielä tiedä, mitä perhe aikoo seuraavaksi tehdä. Lapiokaivun mahdollistavan kullanhuuhdontaluvan hakeminen ei innosta, koska käsin kultaa kaivamalla ei perhettä elätetä.

– Joku hurraa jossain, kun konekaivu päättyy, mutta en ymmärrä, miksi. Tätä ammattia kadehditaan muutenkin turhaan. Tämä sopii vain harvoille sinnikkäille ja työteliäille. Tänne ei ole koskaan ollut tunkua.

Terhi Telilä tuli Lemmenjoelle 1990-luvulla. Hänen miehensä sai kullankaivu-oppinsa jo 1970-luvulla vanhoilta kaivajilta.

Helille ja Karille kullankaivuu ei ole pääelinkeino

Lakka kukkii ja riekko lehahtaa lentoon Heli Rapakon, 57, ja Kari Koiviston, 60, pihamaalta. Ollaan Telilöiden naapurissa, Gaskoaivin tunturin kupeessa.

Rovaniemeläiset Heli ja Kari ovat saapuneet Karikuru-nimiselle kaivospiirilleen vain muutamaa tuntia aiemmin. Noin 12 kilometrin matkan Kultahaminan venesatamasta he taittoivat jalan rinkat selässään.

Heli on jo asettanut keltamuoviset sadevesirännit paikoilleen – sadevedestä talous saa pesuvetensä – ja purkanut mukana tuomiaan tavaroita pikkuruiseen, kierrätysmateriaaleista koottuun mökkiin. Talvella lumien aikaan tuodut tavarat odottavat jo valmiina, erityisen hyväksi tiedettyä nötköttiäkin on keittiössä kokonainen hyllyllinen.

Ensimmäisen kerran Heli saapui Lemmenjoelle Karin vieraaksi yli 20 vuotta sitten. Kari oli silloin kullankaivajana vielä untuvikko ja asui pelkässä kamiinan lämmittämässä puolijoukkueteltassa.

– Ajattelin heti, että tänne pitää rakentaa jonkinlainen suoja tai mökki, rakennusmestariksi opiskellut Heli kertoo.

Seuraavan talven aikana hän suunnitteli ja toteutti veljensä autotallissa muutaman neliön kokoisen, kuormalavojen päälle kasattavan mökin, jonka osat kuljetettiin perille moottorikelkalla.

– Rakoja ei saanut olla, etteivät sääsket päässeet sisään. Mökin katon piti olla lisäksi sellainen, että sen sai talveksi laskettua 120 sentin korkeuteen – sitä Metsähallitus silloin näiltä majoilta edellytti.

Myöhemmin, kun valtaus muuttui kaivospiiriksi, sen tukikohta sai rakennusluvan eikä mökkiä tarvinnut enää talveksi mataloittaa. Vuosien varrella Heli paranteli rakennusta, rakensi sinne liukuoven, alas laskettavan pöydän ja kerrossängyn kahdelle pojalleen.

Heli ja Kari ovat aina kaivaneet kultaa käsin, pelkällä lapiolla ja lihasvoimalla. Heille tämä ei ole pääelinkeino, vaan harrastus tai ”kesäduuni”, kuten he itse elämäntapaansa kutsuvat. Päätyökseen Heli myy syväjätesäiliöitä ja Karilla on oma sähköfirma.

Kultaa hartiavoimin, pelkällä lapiolla kaivavat Heli Rapakko ja Kari Koivisto viettävät kesän valoisat illat laavullaan.

Vaatimaton elämäntapa on molempien mieleen

Kuinka kesäpäivät tästä eteenpäin kulkevat, sen Heli ja Kari tietävät tarkkaan. Aamupuuron jälkeen Kari menee rinteeseen kaivamaan ja Heli lähtee ”tekemään toimistohommia” eli kapuaa 20 minuutin matkan Gaskoaivi-tunturin laelle. Siellä kännykkä toimii ja sähköpostit tulevat perille.

– Tarkistan molempien viestit ja vastaan kiireellisimpiin sähköposteihin ja soittopyyntöihin, Heli kertoo.

Mökille palattuaan Heli tekee eväät ja menee rinnettä alas Karin avuksi kaivauksille.

– Lounaan jälkeen otamme torkut. Iltaisin jatkamme kaivamista kuuteen-seitsemään.

Iltaruuan jälkeen Heli ja Kari siirtyvät usein mökin viereiselle laavulle, jossa he viettävät loppuillan.

– Juomme teetä, katselemme maisemaa ja kuuntelemme Radio Suomea. Kun aurinko menee hetkeksi piiloon, menemme nukkumaan, Heli kertoo.

Vaatimaton elämäntapa on molempien mieleen.

Tunturin päällä olevassa varvikossa vastaan tuli pudonnut poronsarvi.

Ensimmäisen hipun löytäminen synnytti kultakuumeen

– Kulta oli tietysti ensimmäinen tärppi tulla tänne. Ensimmäisen hipun löytäminen synnytti kultakuumeen, jonka jälkeen ei enää osannut ajatella muuta. Myöhemmin kullasta tuli jotain, minkä avulla voisi toteuttaa talvella tehtyjä unelmia, Kari kertoo.

Kullan myyminen on vaikeampaa kuin luulisi.

– Kun sen on omalla työllä, känsäisillä käsillä maasta kaivanut ja löytänyt, siitä ei halua luopua, Kari sanoo.

– Niin, eipä niitä ole pahemmin myyty, Heli kommentoi.

– Mutta me löysimme täältä myös toisenlaista kultaa. Meillä on samat elämänarvot: viihdymme luonnossa, vihaamme kaikkea haaskausta ja osaamme tulla vähällä toimeen. Tämä on meille vuoden tärkeintä aikaa.

Kurjenkanerva kukkii tunturin laen karuissa oloissa.

”Ilmassa on viimeisten aikojen fiilistä”

Heli näyttää kahta, yli parikymmentä vuotta palvellutta puista kuksaa, joista pariskunta juo yhä iltateensä.

– Ostimme nämä joskus tahoillamme eri aikaan, mutta katso, miten hyvin ne sopivat yhteen.

Ja toden totta, kuksat ovat kuin tarkoituksella toistensa lomaan veistetyt.

Heli ja Kari muistelevat aikoja, jolloin tuntureilla oli vielä väkeä ja esimerkiksi syntymäpäiville vieraita tuli kaukaakin.

– Nyt väki on hävinnyt eikä enää juhlita eikä käydä tapaamassa naapureita, tehdään vain töitä. Ilmassa on viimeisten aikojen fiilistä.

Laavulla istuva pariskunta hiljenee ja tuijottaa illallakin ihmeellisen korkealla helottavaa aurinkoa, joka kultaa Karikurun rinteen. Tähän kesään mahtuu vielä monta työteliästä päivää ja hiljaista, yötöntä yötä.

Juttu on julkaistu Anna-lehden numerossa 28/19.

Tiedätkö ihmistyypin, joka tuntuu valittavan aina, kun saa siihen mahdollisuuden? Todennäköisesti olet kohdannut ammattivalittajan.

Toimittaja Anna Perho määrittää ammattivalittajan henkilöksi, joka löytää jokaisesta asiasta valittamisen aiheen. Valittajalle hänen omat tarpeensa ovat aina tärkeämpiä kuin muiden. Tästä syystä ammattivalittaja uskoo lähtökohtaisesti aina olevansa oikeutettu tunteenpurkauksiinsa.

Listasimme Anna Perhon Suorat sanat -kirjasta kolme vinkkiä, joiden avulla opit asennoitumaan ammattivalittajan huomionhakuiseen luonteeseen.

1. Anna valittajalle sitä, mitä hän haluaa

Ammattivalittajat pyrkivät saamaan huomiota keinolla millä hyvänsä. Näitä voivat olla Perhon mukaan muun muassa marttyyriksi heittäytyminen, suuttuminen, selittäminen tai passiivis-aggressivisuus.

Ammattivalittaja ei itse yleensä näe käytöksessään mitään vikaa, vaikka hänen ympärillään olevat ihmiset suhtautuvatkin häneen usein kyllästyneesti.

Toimi näin: Kun kohtaat ammattivalittajan, anna valittajalle sitä, mitä hän hakee: huomiota. Kiinnostu valittajan ongelmasta, esitä hänelle kysymyksiä ja tarjoa hänelle apuasi. Todennäköisesti ammattivalittaja lopulta kyllästyy alati käytäviin keskusteluihin.

2. Varo ammattivalittajan hierarkiametodia…

Hierarkiametodi saattaa kuulostaa vieraalta, vaikka se on monelle tuttu tilanne tosielämästä. Hierarkiametodilla tarkoitetaan sitä, että henkilö käyttää omaa asemaansa painostuksen välineenä – silloinkin, kun asemalla ei ole varsinaisesti mitään tekemistä itse asian kanssa.

Perho huomauttaa, että usein juuri ammattivalittajat ovat taitavia hierarkiametodin käyttäjiä. Perinteisesti ajatellaan, että tilanteessa asemaansa hyödyntää se, kenellä on enemmän valtaa, mutta yhtä hyvin manipulointi onnistuu käyttämällä välineenä alempaa statusta. Näissä tilanteissa ammattivalittaja voi vedota esimerkiksi sellaisiin seikkoihin, joilla hän voi osoittaa olevansa selkeästi altavastaajana tilanteessa.

Toimi näin: Koska hierarkiametodia hyödyntävät ammattivalittajat käyttävät statustaan painostuksen välineenä, paras keino suodattaa valittajan sanomisia on erottaa valittajan asema hänen sanojensa sisällöstä. Valittajalle on osoitettava, ettei hänen asemallaan ole mitään tekemistä itse asian kanssa. Aina tämä ei ole helppoa, sillä esimerkiksi korkeamman statuksen omaavan ihmisen sanomisia voi olla vaikea kyseenalaistaa.

3. …tai marttyyrimetodia

Ammattivalittajat hakevat toiminnallaan mahdollisimman paljon huomiota. Joskus huomionhakuisuus saattaa ajaa heidät ammattivalittajasta marttyyrin puolelle. Perhon mukaan marttyyrin ero valittajaan on kuitenkin se, ettei marttyyri välttämättä kerro suoraan, mikä häntä ärsyttää. Sen sijaan marttyyri sortuu syyllistämiseen ja uhriutumiseen, kun ihmiset eivät toimi hänen mielensä mukaan.

Toimi näin: Kun marttyyri uhriutuu tai suurentelee sanojasi, älä pehmennä omaa kantaasi. Toista sen sijaan marttyyrin väittämät asiat kysyvästi ääneen. Erota marttyyrin syytökset ja oletukset itse asiasta. Muista, että sinä et ole syy marttyyrin kärsimykseen.

Lähde: Anna Perhon Suorat sanat -kirja 

Lue myös: 

Näistä 10 merkistä tunnistat parisuhdemarttyyrin

Tunnistatko herruustekniikat? Vääränlainen vallankäyttö pyrkii alentamaan ja nöyryyttämään

1. Ota tavaksi suunnitella viikon ruoat

Suunnittelu helpottaa arkea, kun ei tarvitse joka päivä miettiä, mitä tänään syötäisiin. Samalla voit miettiä, minkä hintaisia raaka- aineita haluat hankkia.

2. Suunnittele ruokalista satokauden mukaan

Säästä ruokakuluissa suunnittelemalla viikon ruokalista satokauden mukaan. Kesällä kasvikset ovat edullisia, syksymmällä kannattaa ostaa juureksia.

Lue myös: Elokuun satokausituotteet: herkuttele omenalla, viinimarjoilla ja luumuilla

3. Tee kauppalappu

Valmiiksi tehty kauppalista karsii heräteostoksia.

Lue myös: Suunnitteletko terveellisempää elämäntapaa? Aloita elämäntapamuutos ostoskärrystäsi

4. Panosta tavalliseen kotiruokaan

Panosta tavalliseen kotiruokaan ja tee ruokaa kerralla isompi satsi. Yli jääneen ruoan voi pakastaa annoksina.

5. Käy kaappien sisältö läpi

Käy jääkaapin ja kuiva-ainevaraston sisältö läpi säännöllisesti. Siirrä vanhentumassa olevat tuotteet etualalle ja asettele tuoreimmat taakse. Nahistuneitakin kasviksia voi käyttää vielä esim. sosekeittoon.

6. Vertaile kilohintoja

Vertaile ruokien kilohintoja. Suosikkituote on helppo napata mukaan miettimättä, onko se järkevin valinta.

7. Suosi aletuotteita

Suosi oranssi- laputettuja tuotteita, jos aiot käyttää ne heti. Esimerkiksi lihaa ei kuitenkaan kannata hamstrata pakastimeen, jos sen käyttöön ei ole suunnitelmaa. Muista, että ”parasta ennen” tarkoittaa eri asiaa kuin viimeinen käyttöpäivä -merkintä. Esimerkiksi hapanmaitotuotteita voi usein huoletta käyttää vielä päiväyksen jälkeen.

Vinkit antoi koordinaattori Katariina Silanen Marttaliitosta.

Ilmatieteen laitoksella Helsingin Kumpulassa puhutaan yhä Kiirasta ja Aapelista, kahdesta nimipäiväsankarista, jotka sotkivat normaalin päiväjärjestyksen ja saivat vipinää kinttuihin.

– Kun Kiira iski, esimiehetkin tulivat sääpäivystykseen seuraamaan tilannetta, muistelee meteorologi Pauli Jokinen.

Kiira oli voimakkaan ukkosrintaman aiheuttama rajuilma, joka iski Suomeen elokuun 12. päivänä kaksi vuotta sitten. Ilmatieteen laitokselta annettiin vaaratiedote, kun Suvilahdessa Helsingissä oli paraikaa meneillään kymmeniä tuhansia ihmisiä yhteen koonnut Flow-musiikkifestivaali.

”Tunnelma oli paniikinomainen”, otsikoi Ilta-Sanomat, kun taivasta ravisteli ukkonen ja voimakas syöksyvirtaus iski festivaalialueelle. Päälavan tukirakenteet siirtyivät, ja tuuli repi teltan rikki. Festivaalin ohjelma keskeytettiin ja Ilmatieteen laitoksella seurattiin ukkosmyrskyn kehitystä, kunnes pelastusviranomaiset parin tunnin kuluttua antoivat luvan jatkaa ohjelmaa.

Aapeli riehui puolestaan viime tammikuussa. Uudenvuoden vietosta oli juuri selvitty, kun myrsky nousi merialueilla vuoden toisen päivän vastaisena yönä. Kökarin Bogskärissä mitattiin tuulen nopeudeksi 32,5 metriä sekunnissa. Se jäi puoli metriä hirmumyrskyn rajasta, mutta löi alueella aiemmin mitatut ennätykset ja vaati Ahvenanmaalla yhden kuolonuhrin. Laajoilla alueilla Suomessa syntyi isoja tuhoja, kun tuuli kaatoi puita ja repi kattoja.

Ilmatieteen laitoksella molempia myrskyjä tiedettiin odottaa. Aapelista varoitettiin kansalaisia viisi vuorokautta ennen myrsky-yötä, Kiirasta kaksi vuorokautta ennen ukkosen saapumista.

Pauli Jokinen tutkii säätilastoja. Myös niiden perusteella voi tehdä arvioita tulevasta säästä.

Meteorologia on fysiikkaa ja matematiikkaa

Heinäkuun kolmannella viikolla Ilmatieteen laitoksen sääpäivystyksessä on hyvin rauhallista. Isoista ikkunoista näkyy harmaa, pilvinen taivas, ja ilman lämpötila ulkona on 15 ja 19 asteen välillä.

Asiakaspalvelun meteorologit Pyry Poutanen ja Oskari Rockas nojaavat molemmat työpöytäänsä ja seuraavat säämalleja ja tutkakuvia monelta eri näytöltä.

Oskari on keskeyttänyt viiden vuorokauden iltapäiväennusteiden laatimisen ja puhuu puhelimeen. Toisessa päässä on Ylen oma meteorologi, ja langalla on myös Ilmatieteen laitoksen turvallisuussääpäivystyksen Iiris Viljamaa. Kaikki kolme vertailevat havaintojaan Ylen ennusteen tueksi.

Pyry Poutanen näyttää omalta näytöltään säätutkakuvaa.

– Tulossa on sadekuuroja Kotka–Helsinki-akselilla.

Koska olemme vasta tavanneet, en kehtaa millään heti udella hänen nimestään. Onneksi Pyry ottaa asian pian itse puheeksi.

– Opiskelin maantiedettä. Kaipasin siihen rinnalle lisää matematiikkaa ja fysiikkaa, joten otin sivuaineeksi meteorologian. Kohta vaihdoin sen pääaineeksi. Ehkä nimellänikin oli vaikutusta, Pyry virnistää.

Meteorologia on pitkälle juuri fysiikkaa ja matematiikkaa. Sään ennustaminen pohjautuu matemaattisesti laskettuihin säämalleihin, jotka englantilainen matemaatikko Lewis Fry Richardson kehitti 1920-luvun alussa. Hän ratkoi yhtälöitä kynällä ja paperilla eikä mitenkään ehtinyt ratkaista niitä kaikkia niin nopeasti kuin sään vaihtelu olisi edellyttänyt.

Vasta tietokoneiden kyky ratkaista laskutoimituksia on mahdollistanut sääennusteiden kehittymisen ja nykyisen tarkkuuden.

Puheluita tulee, jos sää on huono

Asiakaspalvelussa Pyry ja Oskari vastaavat myös yleisöpuhelimeen. Nyt puhelin on poikkeuksellisen hiljaa. Missä ovat kaikki maanviljelijät, jotka kesällä usein kysyvät seuraavien vuorokausien säätietoja suunnitellessaan peltotöitään? Entä golfkierroksiaan ja venematkojaan suunnittelevat lomailijat?

– Ilmeisesti ihmiset ovat tyytyväisiä säähän, sillä yleensä puheluita tulee sitä enemmän mitä huonompi sää on. Samoin, jos ennuste ei pidä, soittoja tulee paljon, Pyry ja Oskari sanovat.

Toimittajille ja medialle sääpäivystyksessä on oma kuumalinjansa. Suomalaisia kiinnostaa sää, ja iltapäivälehdet ovat viime aikoina tehneet sääjutuistaan lähes sanataidetta. Ne lupaavat seksihelteitä, lumi-infernoa ja käristyskupolia. Odotettavissa olevaa säätä hehkutetaan joko ylenmääräisenä ilona ja nautintona tai uhkaavana vaarana. Otsikot ja jutut tihkuvat dramatiikkaa.

Meteorologit ovat mediaa pidättyväisempiä ja varovaisempia sanoissaan. Tapaamishetkellämme Pyry Poutanen, Oskari Rockas tai Pauli Jokinen eivät kukaan lupaa tai hehkuta hellettä, vaikka jo kahden päivän kuluttua tapaamisestamme sää lämpeni. Kolmantena päivänä helleraja rikkoutui ja kesän toinen helleaalto pyyhkäisi lähes koko Suomeen. He puhuvat maltillisesti juuri hellerajan eli 25 asteen alle jäävistä lämpötiloista.

– 25 astetta taitaa olla meille jonkinlainen psykologinen raja. Ennustetta pohtii aika pitkään ennen kuin hellerajan lupaa menevän rikki, Oskari sanoo.

Jääkö todellinen viesti hehkuttamisen alle?

Miksi sää sitten on niin suomalaisia kiinnostava puheenaihe?

– Kyllä se varmasti johtuu olosuhteistamme, Pauli Jokinen vastaa.

– Suomi sijaitsee manner- ja meri-ilmaston välimaastossa, ja siksi säässä on meillä luonnollisesti paljon vaihtelua. Esimerkiksi päivälämpötilojen ero yhden vuodenajan sisällä voi olla suuri. Niihin on pakko kiinnittää huomiota monestakin eri syystä. Tilanne on aivan toinen jossakin Samoalla tai Fidžillä. Siellä sääolosuhteissa ei tapahdu mitään muutosta pitkään aikaan. Päivittäisillä säätiedotuksilla ei ole ihmisille silloin samanlaista merkitystä kuin meillä.

Meteorologeista on tietysti mukavaa, että heidän työnsä kiinnostaa yleisöä. Ammattilainen kuitenkin toivoo, ettei todellinen viesti jäisi hehkuttamisen alle.

– Kun suhteellisen normaaleja säätiloja ja säiden vaihteluita kuvaillaan ylisanoin, ihmiset tottuvat värikkäisiin ilmaisuihin. Sitten kun säästä on todella syytä varoittaa kansalaisia, riittäviä termejä ei enää ehkä olekaan, Pauli pohtii ja muistuttaa, että Ilmatieteen laitos on turvallisuusviranomainen, joka tarpeen vaatiessa antaa myös vaaratiedotteita.

Ilmatieteen laitoksen laboratorioissa tutkitaan ilman laatua laajalta kerätyistä näytteistä.

Vienanmereltä tulevia säätiloja on vaikea ennustaa

Sääennusteen tekeminen on harvoin yksiselitteistä. Pyry uskoo säätutkaan, josta näkee esimerkiksi sadepilvien etenemisen, mutta muun sään ennustamiseen kuuluu todennäköisten vaikuttajien huomioon ottaminen ja jonkinasteinen ennakoimattomuus. Säätilojen raja-alueet eivät ole tarkkoja.

– Esimerkiksi Vienanmereltä tulevia säätiloja on vaikea ennustaa. Alueella on tavallista harvemmassa säähavaintoasemia, ja kostea tuuli tuo sieltä usein matalaa pilveä, jonka etenemistä säämallit eivät tulkitse. On vaikea arvioida, miten pitkälle pilvet ulottuvat. Matalat pilvet vaikuttavat kuitenkin paljon lämpötilaan, Oskari selittää.

Heinäkuun helteiden alla oli pitkään epävarmaa, ulottuvatko ne ollenkaan Suomeen asti. Meteorologit eivät halua antaa kymmentä vuorokautta pidempää ennustetta, vaikka tieto elokuun säästä kiinnostaisi monia. Sitä voisi tutkia myös tilastoista, mutta niiden ekspertti Pauli ei hänkään sano juuta eikä jaata.

– Heinä-elokuun vaihde on usein aika yllättävä, hän vain toteaa ja muistuttaa, että Suomen lämpöennätys on yhdeksän vuoden takaa heinäkuun 29. päivältä.

– Joensuussa mitattiin silloin 37,2 astetta.

– Meille voivat kaikki lähettää säähavaintojaan, sanoo Kumpulan sääasemaa esittelevä Juhana Hyrkkänen.

Kansalaisten havaintoja toivotaan

Pieni sisilisko lähtee liikkeelle jalkaterän vierestä, kun havaintopalvelut-yksikön päällikkö Juhana Hyrkkänen avaa verkkoaidan oven Ilmatieteen laitoksen pihamaalla. Noin 20 x 20 metrin kokoisella nurmialueella on kymmenkunta erilaista metallihärveliä. Olemme säähavaintoasemalla, ja ”härvelit” ovat tarkkoja mittareita, jollaisia Suomessa on yhteensä noin 400 vastaavanlaisella havaintoasemalla.

– Mittarit tykittävät tietoa ilmakehän tilasta kymmenen minuutin välein. Ne kertovat muun muassa pilvien korkeudesta, tuulista, sademääristä, näkyvyydestä, ilman lämpötilasta ja kosteudesta, Juhana luettelee ja osoittaa mittaria, joka on ympäröity muovinurmella. Se mittaa lumen korkeutta ja reagoisi kasvavaan nurmeen turhaan.

Meteorologit tarvitsevat mittareiden ilmakehästä välittämää dataa sääkarttojen laatimiseen ja sään ennustamiseen. Havaintoja käytetään myös muun muassa lentoliikenteen turvallisuuspalvelussa ja maantieliikenteen sääpalveluissa. Tietoja hyödynnetään myös tilastoinnissa. Suomessa on tehty tarkkoja säähavaintoja jo vuodesta 1844.

– Tänä aikana keskilämpötila on noussut meillä pari astetta, Juhana sanoo.

Hän kannustaa kansalaisia tekemään säähavaintoja ja raportoimaan niistä Ilmatieteen laitokselle. Älypuhelimeen voi ladata sovelluksen, jolla säähavaintojaan voi välittää.

– Havaintoja ei voi tulla meille liikaa. Kun niitä on paljon, yksittäiset väärät huomiot karsiutuvat ja saamme entistä kattavammin tietoa koko maasta. Kansalaisten havainnot tulevat heti päivystävien meteorologien käyttöön.

Juhana innostuu muistelemaan poikkeuksellisia havaintoja lähiajoilta.

– Viime lokakuussa Pohjanmaalla oli yli 20 asteen päivälämpötiloja ja syyskuussa mitattiin 22 astetta puolen yön jälkeen.

Mustaa hiiltä Sodankylän luminäytteistä. Tutkijoina Enna Heikkilä (vasemmalla) ja Hannele Korhonen.

Tietoa tarvitaan ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi

Vielä on pakko kysyä ilmastonmuutoksesta. Ovatko talon tutkijat huolestuneita?

Kyllä ovat. Kukaan talossa vastaan tulleista ei aseta ilmastonmuutosta kyseenalaiseksi.

– Ilmastonmuutos on tieteellinen fakta, se ei ole uskon tai mielipiteen asia, sanoo laitoksen ilmastontutkimusohjelmasta vastaava Hannele Korhonen.

– Keskilämpötilan nousu, jäätiköiden sulaminen, muutokset ikiroudassa, lintujen muuton aikaistuminen sekä entistä rajummat sääilmiöt ovat ilmastonmuutoksen jo näkyviä seurauksia.

Laitoksella tehdään työtä, jonka tavoitteena on saada tarkkaa, tutkittua tietoa ilmastojärjestelmästä, sen toiminnasta ja tulevaisuuden ilmastosta. Tietoa tarvitaan, kun ihmiskunta yrittää sopeutua jo tapahtuneisiin muutoksiin, ja se on oleellista ilmastonmuutoksen hillitsemisessä.

– Vaaditaan ripeitä toimia, mutta on myös tärkeää todentaa, että valituilla toimilla on vaikutusta.

Voiko sadetta kylvää? Miksi Marsia tutkitaan?

Sään ennustamisen lisäksi Ilmatieteen laitoksella tehdään jatkuvasti korkeatasoista avaruuden ja ilmakehän tutkimusta. Vertaamalla esimerkiksi Mars-planeetan olosuhteita ja kehitystä Maahan saadaan uutta tietoa omasta elinympäristöstämme.

Ilmakehätutkimuksissa taas pohditaan esimerkiksi mahdollisuutta kylvää sadetta kuivuudesta kärsiville alueille.

Uupumus ei ole leikin asia: se rampauttaa henkisesti, aiheuttaa ahdistusta ja sumentaa asioiden vaikutussuhteita. Uupunut ihminen ei voi hyvin.

Ohjelmistoyritys Basecampin perustajat Jason Fried ja David Heinemeier Hanson tunnetaan menestysteoksesta ReWork – Tee työsi toisin (Atena, 2011), joka käsitteli menestymistä. Vastikään julkaistussa uutuuskirjassaan Kesytä töiden hullunmylly (Atena, 2019) kaksikko pureutuu nykypäivän stressaavan työkulttuuriin ja siihen, miten työt saa tehtyä keskeytyksettä ja riittävän hyvin. Näin työnteosta tulee vähemmän uuvuttavaa.

Poimimme kirjasta 4 konkreettista vinkkiä tyynempään työntekoon.

1. Käytä chatteja säästeliäästi

On uuvuttavaa seurata jatkuvasti työpäivän aikana ryhmä-chatteja. Silti niiltä kokonaan silmänsä ummistaminen ei luultavasti ole järkevä ratkaisu. Käytä chatteja silloin, kun asialla on oikeasti kiire. Jos asia sen sijaan voi odottaa tai se on hyvin tärkeä ja ajattelua vaativa, älä aloita sen puimista chatissa.

2. Luovu epärealistisista aikatauluista

Oletko pohtinut, että sinun pitäisi kenties määritellä aikataulujasi realistisemmiksi? Tiedät, että aikataulusi eivät ole kunnossa, jos työ vaatii sinulta lyhyessä ajassa kohtuutonta työmäärää tai työn odotettu laatu on räikeässä epäsuhdassa työlle varattuun aikaan ja resursseihin nähden.

Ahdistusta, ylitöitä ja uupumusta on tiedossa myös silloin, jos työn määrä kasvaa alkuperäisestä, mutta aikataulu pysyy ennallaan.

Uupumus on usein kiireen kaveri – kiinnitä siis huomiota aikatauluihisi.

3. Älä pyri kaikessa täydellisyyteen

On täysi mahdottomuus panostaa kaikkeen täysillä. Pohdi, missä asioissa tarpeeksi hyvä lopputulos riittää. Näin onnistut hahmottamaan myös ne asiat, joihin haluat panostaa täysillä.

4. Karsi tehtäviä

”Tehtävälistan supistaminen on ainoa tapa saada enemmän tehdyksi” ja ”Aikaa saa lisää vain sanomalla ’ei’”, kirjassa todetaan. Tunnista siis turhat työtehtävät ja poista ne tehtävälistaltasi sekä opettele sanomaan ei, kun siihen on tarve.

Lue myös:

Näin elämäsi muuttuu, kun opettelet sanomaan ”ei”

Oudot oireet olivatkin työuupumusta – lopulta Riitta Mähönen, 49, irtisanoutui

Uupuminen yllättää monet salakavalasti keskellä ruuhkavuosia – toipuminen vaatii kolmenlaisia muutoksia

Sunrise Avenue -yhtyeen nokkamies Samu Haber, 43, on yksi niistä kahdeksasta artistista, jotka nähdään Vain elämää -ohjelman pian alkavalla 10. tuotantokaudella. Samu oli aiemmin mukana ohjelman 6. tuotantokaudella, joka kuvattiin Espanjassa. Siksi Samu oli ohjelman juhlakauden artisteista ainoa, jolle Hirvensalmen Satulinna ei ollut tuttu paikka.

– Jengi näytti minulle, missä saunat ovat ja niin edelleen. Olin tosi otettu, että pääsin tälle kaudelle messiin, Samu kertoo Annalle ohjelman tiedotustilaisuudessa Kalastajatorpalla.

Vain elämää -ohjelman 10. kauden artistit ovat Maija Vilkkumaa, VilleGalle, Vesala, Erin, Samu Haber, Lauri Tähkä, Elastinen ja Antti Tuisku.

Elämäntapa edellä

Talouselämä uutisoi vastikään, että Samun muun muassa äänitetuotantoon keskittyneen yrityksen Get Nasty Oy:n viime vuoden tulos oli erinomainen. Yrityksen liikevaihto oli 2,46 miljoonaa euroa, kun esimerkiksi Cheekin  eli Jare Tiihosen yrityksen Liiga Musicin liikevaihto oli viime vuonna 2,3 miljoonaa euroa.

Vaikka yrityksellä menee hyvin, Samu ei ole lähtenyt musiikkimaailmaan bisnes edellä.

– Lähdin musiikkimaailmaan elämäntapa edellä. Halusin tehdä musiikkia ja esittää sitä ihmisille. En ole ikinä miettinyt mitään rahan kautta. Olen enemmänkin miettinyt, mitä haluan tehdä, Samu sanoo.

Esimerkiksi Vain elämää -ohjelmaan mukaan lähtemisen motiivi oli aivan muu kuin raha.

– Vain elämästä ei käytännössä makseta mitään. Pääsemme nautiskelemaan toisten artistien kanssa makeasta jutusta. Mutta Voice of Germany -ohjelmaan en mene puoleksi vuodeksi ilmaiseksi, kyseisen ohjelman tuomarinakin tunnettu Samu linjaa.

Samppanja ei kuohu

Samu arvioi, että todella suurten hankintojen jälkeen yksittäiset asiat, joihin hän on kuluttanut eniten rahaa, ovat vintage-kitarat. Niiden hintoja hän ei kuitenkaan suostu paljastamaan.

– Ne ovat aina vähän ostajan ja myyjän välisiä juttuja, Samu sanoo.

Samulla ei ole aina elämässään ollut varaa ylellisyyksiin.

– Olen kolmen lapsen yh-perheestä. Meillä ei ollut ikinä mitään ekstraa. Ei minulta ole silti koskaan mitään puuttunut. Totta kai on kiva ajaa hyvällä autolla ja lomailla kivassa hotellissa, mutta ei minun elämässäni samppanja kuohu. En kaipaa sellaista ollenkaan. Jossain vaiheessa vaihdoin autoa kahden viikon välein. Mutta huomasin, että se ei tuo enempää onnea, Samu sanoo.

Mitä maito maksaa?

Nykyään Samu ei juuri harrasta tuhlailua, vaikka saattaakin silloin tällöin ostaa itselleen uuden kellon tai takin. Vain elämää -ohjelman kuvauksiin Samu ei hankkinut silti yhtään uutta vaatetta.

– Puku, joka minulla on nytkin päällä, on ollut jo Emma-gaalassa ja ties missä. En hirveästi shoppaile mitään. Minulla on oikeastaan kaikki, mitä tarvitsen, Samu sanoo.

Ruokakaupassa käydessään Samu ei katso tuotteiden hintoja.

– Ostan sen, mitä tarvitsen. Minulla ei ole mitään hajua, mitä maitolitra maksaa. Onko se euron vai kaksi? En mene toiseen kauppaan siksi, että siellä on halvempi kauramaito. Onneksi olen niin onnekkaassa asemassa, ettei tarvitse mennä.

Hartiahierontaa ja tukemista

Samun onnea on kuitenkin lisännyt tietynlainen rahan käyttäminen.

– Joka kevät olen vienyt kymmenen parasta frendiä plus faijan viikoksi Alpeille ja kustantanut heille reissut sinne. Saatan tehdä tuollaisia juttuja. Ne tuovat onnea, kun saa viettää ihmisten kanssa aikaa yhdessä, Samu sanoo.

Samu kertoo muutenkin käyttävänsä rahaa muihin ihmisiin.

– Olen ostanut varmaan kymmenen Rolexia lahjaksi viimeisen kolmen vuoden aikana. Että kyllä minä turhamainenkin olen. Mutta Rolex on varmaan jotain sellaista, joka pysyy ihmisellä pitkään.

Jos tutut saavat lahjaksi Rolexeja, niin miten Samu hemmottelee naisystäväänsä?

– Todella tärkeitä ihmisiä yritän hemmotella ihan muilla kuin Rolexeilla: muistamalla, kuuntelemalla ja tukemalla silloin, kun tukea tarvitaan, lähtemällä yhdessä kävelylle tai hartioita hieromalla… Samu luettelee.

Vain elämää Nelosella 30.8. klo 20 alkaen.

Puolison kuolema voi olla kova paikka paitsi henkisesti myös taloudellisesti.

– Leskeneläkkeen tarkoitus on tukea leskeä muutoksessa ja taata, ettei leski jää taloudellisesti heikoille. Leskeneläke on keskimäärin noin 570–580 euroa kuukaudessa. Siihen vaikuttavat lesken omat tulot ja eläkkeet. Myös lasten lukumäärä vaikuttaa, asianajaja Sanna Svahn kertoo.

Kysyimme Svahnilta, mikä kaikki vaikuttaa siihen, onko puolison kuoleman jälkeen ylipäätään oikeutettu leskeneläkkeeseen.

Oikeus leskeneläkkeeseen, jos yhteisiä lapsia on

Jos leskeksi jääneellä on tai on ollut yhteinen lapsi puolisonsa kanssa, hän on oikeutettu leskeneläkkeeseen vain yhdellä reunaehdolla.

– Ehtona on oikeastaan vain se, että avioliitto on solmittu ennen kuin puoliso on 65-vuotias, Svahn linjaa.

Lapsettoman oikeus leskeneläkkeeseen

Lapsettomalla leskellä ehtoja leskeneläkkeen saamiseksi on enemmän. Jotta lapseton voi saada leskeneläkettä, hänen on täytynyt solmia avioliitto ennen kuin hän itse on täyttänyt 50 vuotta ja ennen kuin puoliso on täyttänyt 65 vuotta.

Pieni poikkeus ikäsääntöön kuitenkin löytyy. Lapseton naisleski, joka on syntynyt ennen 1.7.1950, voi saada leskeneläkkeen, vaikka avioliitto olisi solmittu vasta, kun hän oli jo täyttänyt 50 vuotta. Edellytyksenä kuitenkin on, että avioliitto on solmittu ennen 1.7.1990.

Avioitumisiän lisäksi avioliiton on täytynyt kestää vähintään viisi vuotta ennen puolison kuolemaa ja lesken on oltava vähintään 50-vuotias puolison kuollessa. Alle 50-vuotias leski voi kuitenkin saada leskeneläkettä, jos hän on saanut työeläkelakien tai kansaneläkelain mukaista työkyvyttömyyseläkettä vähintään kolme vuotta.

Lapsettomalla leskellä ehtoja leskeneläkkeen saamiseksi on enemmän kuin sellaisella leskellä, jolla on tai on ollut lapsia puolisonsa kanssa.

Tulevaisuudessa myös avosuhteessa elänyt voi saada leskeneläkettä

Tällä hetkellä leskeneläkettä saadakseen on pitänyt olla naimisissa.

– Leskeneläkettä ei lähtökohtaisesti voi saada, jos ero on ollut vireillä silloin, kun puoliso on kuollut, Svahn tarkentaa ehtoa.

Näyttää kuitenkin vahvasti siltä, että tulevaisuudessa myös avoliitossa elänyt leski voi saada leskeneläkettä, mikäli hänellä on alaikäinen lapsi tai lapsia avokumppaninsa kanssa ja mikäli hän on asunut avopuolisonsa kanssa vähintään 5 vuotta. Uusi muutos koskee kuitenkin vain 1975 jälkeen syntyneitä.

– Kolmikantaneuvotteluissa on päästy tästä asiasta tämän vuoden kesäkuussa sovintoon. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että lakimuutos tulee tapahtumaan. Tarkkaa aikaa muutokselle ei kuitenkaan vielä tiedetä, Svahn sanoo.

Lue myös: Tiesitkö, että avioliitossa on puolisoiden välinen elatusvelvollisuus? Tätä se käytännössä tarkoittaa

Iina-Kaisa Pulkkisen, 35, työ ja elanto ovat kivijalassa. Siellä on kaksi isoa näyteikkunaa ja niiden välissä ovi, joka kumahtaa kotoisasti asiakkaiden tullessa ja mennessä. Iinan omistama putiikki Donna myy naisten kenkiä, asusteita ja vaatteita. Se sijaitsee Jyväskylän keskustassa Väinönkadulla 1940-luvulla rakennetussa kerrostalossa. Siihen aikaan taloyhtiöiden katutasoihin rakennettiin liikehuoneistoja. Putiikin naapurissa on osto- ja myyntiliike, sen vieressä parturi-kampaamo.

Kuinka kauan tällaisia kaupunkinäkymiä on vielä olemassa? Kaupan liitto ennustaa, että Suomesta häviää reilussa kymmenessä vuodessa vähittäiskaupoista yli 20 prosenttia, synkimmän arvion mukaan jopa 40 prosenttia. Erikoiskauppojen tilanne on vaikein. Isoimpana syynä on kansainvälisen verkkokaupan kasvu.

Millaista on olla tänä päivänä kivijalkaputiikin pitäjä? Kävimme Iinan luona katsomassa.

29-vuotiaana kivijalkakaupan omistajaksi

– Jonkinlainen hässäkkä täällä on aina, kahden lapsen äiti Iina hymähtää kotinsa eteisessä.

Puolitoistavuotias Rasmus on löytänyt äidin laukusta huulipunan, jota on nyt pitkin pientä pyöreää naamaa. Ja nelivuotias Veerti pelaisi mieluummin lautapeli Copra Paw’n ninjoilla kuin laittaisi ulkovaatteita päälleen. Keskustan lähellä Taulumäentiellä sijaitsevassa kerrostalokolmiossa tehdään aamuyhdeksältä lähtöä päiväkotiin. Avomies Jarno on jo lähtenyt työpaikalleen.

– Kun ostin putiikin, ajattelin nuoruuden innolla, että minusta voi tulla mitä vain. Voin kokeilla yrittäjyyttä ja tehdä jotain muuta, jos siltä tuntuu. Mutta kun on lapsia, se ei olekaan niin yksinkertaista.

Iina on ollut Donnassa lähes koko aikuisikänsä. Hän pääsi sinne myyjäksi ja tuntityöntekijäksi 23-vuotiaana opiskelijana. Sitä ennen hän oli ollut töissä Siwan kassalla ja KappAhlissa. Iina oli teini-ikäisestä asti haaveillut omasta putiikista, ja työ kivijalkaliikkeessä tuntui omalta: hän sai olla tekemisissä kauniiden, laadukkaiden tuotteiden kanssa, stailata asiakkaita ja harjoitella somistamista. Pikkuhiljaa hän pääsi mukaan sisäänostomatkoillekin.

”Haluisitko ostaa Donnan meiltä”, eläköitymässä ollut omistajapari kysyi Iinalta kuusi vuotta sitten. He olivat perustaneet putiikin aikoinaan Jyväskylään, ja Iina, vastavalmistunut kauppatieteiden maisteri, oli heistä luonteva työn jatkaja. Iina pyysi ulkopuolista konsulttia arvioimaan yrityksen arvon, ja kun kauppahinnasta oli päästy sopuun, hänestä tuli 29-vuotiaana putiikin omistaja.

Aamut liikkeessä alkavat imuroimalla.

”Kuluttajakäyttäytymistä on vaikea ennustaa”

Jyväskylän torilla on tänään vain muutama myyjä, mutta kukkakauppias sieltä löytyy. Iina on tiputtanut pojat autolla Nisulan päiväkotiin.

– Olen miettinyt, voisimmeko luopua autosta. Se olisi ekologista, ja haluaisin hyvittää omaatuntoani. Muotiala on nykyisin niin syyllistetty hiilijalanjälkensä takia. Toisaalta en koe, että putiikinpitäjänä olisin epäekologisimmasta päästä. Sisäänostoerät ovat pieniä ja harkittuja, eikä hävikkituotteita ole.

Putiikin valikoimissa on italialaisia, espanjalaisia ja tanskalaisia brändejä. Asiakaskunnakseen Iina määrittelee yli kolmikymppiset laatutietoiset, modernit naiset.

Iina ostaa torilta auringonkukkia. Elävät kukat ovat olleet alusta asti putiikin tunnelmanluojia.

– Opin jo myyjänä, että kaunis sisustus on osa markkinointia.

Putiikin kauppahinta oli kymmeniä tuhansia euroja, ja Iina maksoi sen lainarahalla. Valtion omistama erityisrahoitusyhtiö Finnvera takasi lainasta puolet ja Iinan henkilökohtainen takaaja toisen puolen. Laina-aika oli viisi vuotta, mutta lyhennettävää on edelleen lyhennysvapaiden takia. Mitä Iina kaupassa oikeastaan osti?

– Ostin brändin, jolla oli vakiintunut asiakaskunta. Brändin mukana sain myös hyvät suhteet eri valmistajien myyntiagentteihin. Vanhaa varastoa en ostanut, mutta siirtyi kaupassa konkreettisiakin asioita, kuten kalusteita ja valaisimia.

Iina oli jo myyjänä työskennellessään nähnyt, mitä kivijalkayrittäjyys on parhaimmillaan ja pahimmillaan.

– Nautin siitä kepeästä ja hyvästä tunnelmasta, jonka asiakkaat tänne tuovat. Ovi käy ti- heään, rupatellaan ja asiakkaat löytävät sitä, mitä etsivät. Kauppoja syntyy. Hiljaisina päivinä istutaan ja odotetaan, että joku tulisi käymään.

Kello on 10.45, kun Iina aukaisee putiikin ovet. Virallisesti ne aukeavat kello 11.

– Tiistai on viikon huonoin kauppapäivä. Voi olla, että tänään ei käy ketään. Nykyisin kukaan ei enää shoppaile vaan ostetaan tarpeeseen. Kuluttajakäyttäytymistä on vaikea ennustaa, Iina sanoo ja alkaa imuroida lattiaa.

Samalla ensimmäinen asiakas sujahtaa sisään.

Myynnin päivätavoite on nelinumeroinen summa

Kuule mä vain katselen, Mari-paitaan pukeutunut nainen sanoo. Kello on nyt 12.10, ja hän on päivän seitsemäs asiakas. Kauppoja ei ole vielä syntynyt.

Myynnin päivätavoite on nelinumeroinen summa. Se on määritelty niin, että Iina pystyy maksamaan liiketilan vuokran sekä muut kulut, vakuutukset, palkat ja ostot.

Palkkaa Iina pyrkii maksamaan itselleen saman verran kuin keskituloinen nainen tienaa kuukaudessa – työtunteja laskematta tosin. Hän on yrittäjä 24 tuntia vuorokaudessa.

Vuonna 2017 suomalaisen kokoaikaisesti työskentelevän naisen keskiansio oli noin 3 089 euroa kuukaudessa, miehen 3 710 euroa.

Viime keväänä Iinan oli laitettava oma palkanmaksunsa kuukausiksi jäihin. Mutta puhutaan siitä myöhemmin, maripaitainen nainen nimittäin on löytänyt mieleisensä avokkaat alehyllystä ja haluaa ostaa ne.

Kassaan kilahtaa 83,30 euron suuruinen summa.

Riikka Arponen shoppailee usein kivijalkaputiikeissa. – Tuotteita voi kokeilla ja samalla saa palvelua, vinkkejä sekä ideoita.

Jokaiseen asiakkaaseen pitää panostaa – osti tämä tai ei

Ostoimpulssin syttyminen ja kauppojen syntyminen ovat henkimaailman hommia. Tänään lähes jokainen asiakas ilmoittaa jo kynnyksellä olevansa liikenteessä muussa kuin ostomielessä: ”Mä ihan tässä lenkillä vain.” ”Ihan katselemassa joo.” ”Ihan katsellaan vain.”

– Jos asiakas vetäytyy ja katsoo pitkin seiniä, ei siihen voi kauheasti mennä myymään. Silloin voi rupatella jostain muusta, vaikka viikonlopun vietosta. Asiakaspalvelu on tämän työn suola, ja nautin siitä eniten.

– Välillä asiakaspalvelu on uuvuttavaa. Päivän aikana voi olla monta asiakasta, joista kukaan ei osta. Silti jokaiseen asiakkaaseen pitää ja haluaa panostaa – osti tämä tai ei.

Yhdelle kävijälle on helpompi myydä kuin ryhmälle. Ryhmässä shoppailu on ajanvietettä; käydään yhdessä skumpalla ja sitten kaupoissa katselemassa.

– Kaksi toisilleen tuntematonta naista on hyvä saada juttelemaan toisilleen sovitustilanteessa. Toisen asiakkaan kehu painaa aina myyjän kehuja enemmän.

Äiti-tytärparit ovat haaste.

– Kun yritän tarjota äidille jotakin uutta, tyttäret sanovat aika hanakasti, että ”äiti toi ei sovi sulle yhtään”. He ovat tottuneet näkemään äidin tietynlaisena.

Sitten putiikkiin astuu nainen, joka tietää jo kynnyksellä, mitä haluaa, ja kertoo sen myös: ”Rouheat maiharit!” Punaiset nilkkurit istuvat täydellisesti. Seuraavaksi naisen katse etsiytyy syystakkeihin. Sellainen on ollut hänen hankintalistallaan keväästä asti. Kaupat syntyvät molemmista yhteensä 754,30 eurolla. Myyntitavoite lähestyy vauhdilla tänään, Iina voi irrottautua hetkeksi salaattilounaalle ravintolaan.

Haasteina äitiysvapaa ja investoinnit

Rauhassa syöty lounas on Iinalle harvinaisuus. Se onnistuu siksi, että hänellä on apua. Anna Hörman, 22, työskentelee liikkeessä tradenomiopintoihinsa kuuluvassa palkattomassa harjoittelussa viiden kuukauden ajan. Lauantaisin Anna tekee putiikissa palkattua työtä.

– Viime kevättalvesta alkoi vaikea ajanjakso. Silloin rahat olivat niin lopussa, että en pystynyt maksamaan itselleni puoleen vuoteen palkkaa, Iina kertoo.

Omistajanvaihdos oli sujunut melko vaivattomasti, samoin Iinan startti yrittäjänä. Aluksi rahaa jäi säästöönkin. Kahden yrittäjävuoden jälkeen hänestä tuli äiti.

Iina piti kummankin lapsensa kanssa yhdeksän kuukauden äitiysvapaan. Lasten välissä ja kuopuksen syntymän jälkeen hän oli vanhempainvapaalla ja teki kolmipäiväistä työviikkoa. Vaikka hän hoiti samalla myös yrityksen asioita, putiikkiin oli palkattava lisäapua neljäksi vuodeksi. Säästöjen ja lainan lyhennysvapaan avulla järjestely sujui kohtalaisesti tiettyyn pisteeseen asti, mutta viime vuonna tulos ja käyttökate painuivat miinukselle.

Siihen vaikuttivat äitiysvapaiden lisäksi investoinnit. Iina muutti putiikin Väinönkadulla toiseen liikehuoneistoon lähemmäs ydinkeskustaa ja laajensi vaatemallistoa, mikä tarkoitti satsausta ostoihin. Samaan aikaan käynnissä oli mittava katuremontti, mikä tyrehdytti asiakasvirtaa.

– Pienyrittäjälle on haastavaa jo olla pitkällä äitiysvapaalla saati vanhempainvapaalla. Olen ylpeä, että sain asiat järjestymään kaikesta huolimatta.

Iina on tehnyt putiikissa viisipäiväistä työviikkoa elokuun alusta asti.

– En tee hurjaa tulosta, mutta pärjään taas paremmin ja olen voinut maksaa palkat itselleni takautuvasti. Rästejä ei enää ole. Nyt tuntuu siltä, että satsaukset kannattivat. Katuremontin päättyminenkin on lisännyt asiakkaiden määrää.

Putiikissa on apuna opiskelijaharjoittelija Anna Hörman. Nyt pitäisi saada käyntiin lakkoileva kuitin tulostaja. Ensiapuna johto pois ja takaisin.

”Jaksan uskoa kivijalkaputiikin tulevaisuuteen”

Kun Iina palaa lounaalta, Anna lähtee hakemaan itselleen salaattia. Välissä on käynyt kymmenkunta asiakasta, mutta uusia kauppoja ei ole tullut.

Iina kuvailee arkeaan hyväksi. Päiviin kuuluu kaikenlaista: myyntityötä, hallinnollisia asioita, laskujen maksua, uusien tuotteiden hinnoittelua, somistusta, markkinointia… Iina on edelleen unelmatyössään, vaikka hiljaiset päivät ovat yrittäjälle henkisesti raskaita.

– Yksi hiljainen päivä vielä menee, mutta kun niitä tulee peräkkäin, alan maalailla mielessäni lopun skenaariota.

Nyt se tapahtui, asiakkaat eivät enää tule, Iina ajattelee silloin.

On hän miettinyt sitäkin, voisiko hänellä tulevaisuudessa olla putiikin ohessa muuta yritystoimintaa, vaikka agentuuri. Elo-syyskuu on putiikissa vilkasta aikaa, marras-joulukuu hiljaista.

Moni kivijalkayrittäjä on perustanut oheen verkkokaupan, mutta Iinaa se ei houkuta. Hän käy sisäänostomatkoilla neljä kertaa vuodessa. Vaatteet hän ostaa Helsingistä maahantuojilta, kengät ja asusteet messuilta Milanosta, Kööpenhaminasta tai Düsseldorfista. Sisäänostot ovat aina myös riski, sillä niissä on kiinni jopa puolet liikevaihdosta. Pienenä yrityksenä hän ostaa pieniä eriä.

– Haluan, että koot ovat asiakkaiden saatavilla putiikissa eivätkä paketeissa ympäri Suomea.

Iina ei edes yritä kilpailla volyymissä verkkokauppojen tai ketjujen kanssa. Hänen myyntivalttinsa on muualla.

– Tiedän, mitä kaikkea on tarjolla, mutta tiedän myös, millaista suomalaisen naisen elämä on ja millaiset olosuhteet täällä on. Minun työni on poimia asiakkailleni parhaat tuotteet. Itse ajattelen niin, että sellaisesta valikoimasta on helpointa ostaa.

Ajatus saa hänet luottamaan omaan pärjäämiseen.

– Jaksan edelleen uskoa kivijalkaputiikin tulevaisuuteen. Kun juttelen palkkatyössä käyvien naisten kanssa, ei heilläkään ole varmuutta työtulevaisuudestaan. Sellaista se on kaikilla. Yrittäjänä tiedän itse parhaiten, miten työni sujuu ja millaista tulosta teen. Pidän siitä tunteesta.

Putiikissa tulee paljon pahvijätettä. Se laitetaan kierrätykseen takapihalla.

”Arjen pitää olla kivaa”

Vielä yksi kumahdus ja putiikin ovi menee kiinni tältä päivältä. Kello on puoli kuusi. Myynti jäi hieman alle päivätavoitteen, mutta Iina on silti tyytyväinen – on kuitenkin tiistai.

Hän lähtee kävelemään kotia kohti. Mies on jo napannut parkissa olleen auton ja pojat päiväkodista. Iina toivoo, että voisi tulevaisuudessa palkata torstaiksi sekä perjantaiksi putiikkiin apua ja tehdä silloin itse hieman lyhyempää päivää. Hän ehtisi hakea pojat päiväkodista ja puuhailla heidän kanssaan muutakin kuin pakolliset iltatoimet.

– Arjen pitää olla kivaa. Vaikka yrittäjyys on iso osa minua, se on työtä, eikä koko elämä.

Miksi lomamatka kannattaa ostaa luottokortilla? Esimerkiksi siksi, että joskus käy näin: Lähestyvä lomamatka kutkuttaa jo mahanpohjaa – aina siihen saakka, kunnes matkanjärjestäjä ilmoittaa yhtiön konkurssista. Pettymys ei ole silloin ainoa seikka, johon reissaajat törmäävät.

Matkanjärjestäjän konkurssi saattaa tehdä suurenkin loven asiakkaan lompakkoon, jos asiakas ei ole käyttänyt luottokorttia lomamatkansa maksamiseen.

– Jos lentoyhtiön tai matkanjärjestäjä todetaan maksukyvyttömäksi, luottokortilla maksanut asiakas voi hakea korvauksia peruuntuneesta matkasta luottoyhtiöltä, kertoo Vakuutus- ja rahoitusneuvonta FINE:n Hanna Salo.

Yksi edellytys korvausten hakemiseen kuitenkin on: asiakkaan on haettava korvauksia ensin itse matkanjärjestäjältä tai lentoyhtiöltä, ennen kuin hän voi kääntyä luottoyhtiön puoleen.

– Asiakkaan on pystyttävä osoittamaan luottoyhtiölle, että hän on yrittänyt hakea korvauksia yritykseltä itseltään. Jos rahoja ei saada takaisin matkatoimistolta, luottoyhtiö palauttaa kortilla maksetun maksun asiakkaalle, Salo kertoo.

Miksi lomamatka kannattaa ostaa luottokortilla? Siksi, että luottokortti antaa reissaajalle turvaa. Jos matkanjärjestäjä ei pysty palauttamaan rahoja takaisin, korvauksia voi hakea luottoyhtiöltä.

Matkavakuutus kannattaa – muista tarkastaa nämä asiat

Matkavakuutuksia on  erilaisia. Muun muassa matkanjärjestäjät ja luottoyhtiöt myyvät matkavakuutuksia asiakkailleen. Vaikka kyseiset vakuutukset korvaisivatkin peruuntuneen matkan, ne eivät välttämättä anna lisäturvaa tapaturmien ja sairauksien varalle.

Tästä syystä kotimaisen vakuutusyhtiön matkavakuutuksen hankkiminen kannattaa: se korvaa reissussa tapahtuneen tapaturman tai sairastumisesta aiheutuneet hoitokulut.

– Matkavakuutus kannattaa ottaa ajoissa. Siinä vaiheessa, kun matkan maksaa, on suositeltavaa hankkia myös matkavakuutus. Vakuutusta ostaessa on hyvä varmistaa, että se korvaa matkasairauksien ja -tapaturmien hoitokulut ilman mitään euromääräistä ylärajaa. Tämän lisäksi kannattaa selvittää, missä kohteissa, kuinka kauan ja millaisissa aktiviteeteissa vakuutus on voimassa, Salo neuvoo.

Euroopassa matkustaville Salo suosittelee Kelan eurooppalaisen sairaanhoitokortin hankkimista.

– Eurooppalaisella sairaanhoitokortilla matkaaja saa kohdemaassa samanlaista hoitoa kuin maan kansalaisetkin. Se auttaa joissakin tilanteissa, jota matkavakuutus ei korvaa.

Lue myös: 

Parhaat rannat Islannista Italiaan – Euroopan 7 ihaninta rantalomakohdetta

Rantaloma kaupungissa – Lissabon, Málaga ja Palma de Mallorca ovat täydellisiä lomakohteita

Muuttiko ilmastokriisi aurinkolomat nautinnosta synniksi? Kanarian-loma sai perheenäidin häpeämään

Kun maksumuistutus kolahtaa postiluukusta, on jokin lasku jäänyt maksamatta. Yhden laskun unohtaminen ei vielä tahraa luottotietoja, kunhan maksun hoitaa heti ensimmäisen muistutuksen saapuessa

– Henkilö saa maksuhäiriömerkinnän silloin, jos lasku on jäänyt maksamatta useista maksumuistutuksista ja -vaatimuksista huolimatta. Maksuhäiriömerkinnän saaminen ei tule henkilölle koskaan yllätyksenä, Vakuutus- ja rahoitusneuvonta FINE:n toimitusjohtaja Elli Reunanen sanoo.

Maksuhäiriömerkintä säilyy kahdesta neljään vuotta

Maksuhäiriömerkintä haastaa arkea. Käytännössä merkintä kertoo siitä, ettei henkilö ole pystynyt huolehtimaan kaikista maksuvelvoitteistaan. Tästä syystä maksuhäiriömerkintä vaikeuttaa niinkin arkisten asioiden kuin puhelinliittymän, vakuutuksen ja vuokra-asunnon hankkimista.

Luottotietorekisterissä merkinnät säilyvät pääsääntöisesti kahdesta neljään vuotta. Rekisterit eivät ole kaikille avoimia, mutta velkojat ja laskuttajat voivat kysyä sieltä tietoja tietyn edellytyksin.

– Luotonantajat ja laskuttajat päättävät itse, miten suhtautuvat asiakkaan maksuhäiriömerkintöihin. Siitä huolimatta merkinnät usein viestivät siitä, ettei merkinnän omaava henkilö ole pystynyt huolehtimaan velvoitteistaan. Tästä syystä maksuhäiriömerkintä hankaloittaa useiden palveluiden saamista, Reunanen summaa.

Miten maksuhäiriömerkinnän saaneen kannattaa toimia?

Vaikka maksuhäiriömerkinnät varjostaisivatkin luottotietoja, peliä ei ole vielä menetetty. Palveluiden saaminen vaatii kuitenkin aktiivisuutta.

Palveluntarjoajien kanssa voi pyrkiä neuvottelemaan monista erilaisista vaihtoehdoista. Seuraavat asiantuntijan vinkit voivat auttaa tilanteessa, jossa maksuhäiriömerkintä vaikeuttaa elämää.

1. Kerro avoimesti merkinnöistä ja taloudellisesta tilanteestasi

Maksuhäiriömerkinnöistä kannattaa kertoa avoimesti laskuttajalle ja luotonantajalle. Kerro, mistä ja miten maksuhäiriömerkintä on tullut, ja mikä maksun tilanne on.

Lisäksi palveluntarjoajalle kannattaa selvittää, millainen oma taloudellinen tilanne on tällä hetkellä sekä kertoa, kuinka aikoo jatkossa hoitaa vastuunsa.

2. Tarjoudu maksamaan laskut etukäteen

Jos kyse on esimerkiksi puhelinliittymästä tai vakuutuksesta, ehdota laskuttajalle, että hoidat maksusi ennakkoon. Voit myös tiedustella, onko yrityksellä suppeampia palveluita, joita voi saada maksuhäiriömerkinnöistä huolimatta.

3. Ilmoita palveluntarjoajalle maksuvaikeuksistasi

Tilanteessa, jossa et pysty hoitamaan maksujasi, neuvottele asiasta laskuttajan kanssa mahdollisimman nopeasti. Ehdota laskujen maksamista esimerkiksi pienemmissä osissa.

Älä hoida velkaa velalla

Paras tapa välttää maksuhäiriömerkintöjen tuoma haitta, on reagoida ajoissa maksumuistutuksiin. Jos laskut ovat kuitenkin päässeet kasaantumaan, suosittelee Reunanen aloittamaan maksujen hoitamisen niistä laskuista, jotka ovat jo myöhässä.

Jos oma taloudellinen tilanne on huono, tärkeintä on, ettei vanhoja laskuja maksa pikavippien ja uusien velkojen avulla. Velan kertyminen saa ihmisen nopeasti loukkuun.

– Rahavaikeuksista kannattaa puhua ajoissa. Niihin on hyvä hakea apua, Reunanen muistuttaa.

Lue myös: 

Mistä saa lisää rahaa nopeasti? Rahataidonvalmentajan vinkit

Rahat aina loppu? Näin helpotat taloustilannettasi yhden viikonlopun aikana – 5 konkreettista askelta

Saako aikuinen pyytää rahaa omilta vanhemmiltaan? Avun vastaanottaminen aikuisena on yhä tabu

Kannattaako rahat sijoittaa vai satsata elämän nautintoihin? Kysyimme asiaa kahdelta erilaiselta rahankäyttäjältä

Helsingin oikeusaputoimiston talous- ja velkaneuvoja Sari Nykänen kertoo, että eron aiheuttama lovi kukkaroon tulee monelle yllätyksenä. Erosta selviäminen taloudellisesti voikin aiheuttaa ongelmia, jos siihen ei ole varautunut etukäteen.

– Sama trendi toistuu vuodesta toiseen – eroon ei osata varautua. Talouden sotku selviää vasta siinä kohtaa, kun tehdään ositusta eli kun avioerossa selvitetään omaisuutta ja velkoja.

Nykäsen mukaan ero maksaa useimmiten tuhansia euroja. Jos joudutaan hakemaan pesänjakajan määräystä, hinta määräytyy usein sen mukaan, kuinka riitainen ero on eli kuinka paljon osapuolilla on vaatimuksia. Pesänjakajan täytyy ottaa näihin vaatimuksiin kantaa.

– Hinta on tuolloin helposti 7 000–10 000 euroa. Jos ero on kovin riitainen, molemmilla osapuolilla saattaa vielä olla omat lakimiehet, joiden laskutus saattaa olla samaa luokkaa.

Mitkä ovat tyypilliset virheet, joita erotessa rahallisesti tehdään?

Ihmisten pitäisi muistaa erotilanteessa taloudelliset realiteetit. Mikä pahinta, yhteisiin menoihin otetut ja yhdessä hoidettavaksi tarkoitetut velat saattavat olla yksin toisen nimissä. Toinen saattaakin lakata maksamasta omaa osuuttaan yhteisestä velasta.

Monella on kulutusluottoja tai muuta velkaa, joista puoliso ei välttämättä tiedä ennen kuin vasta erotessa. Kun eroaa, myös velat lasketaan mukaan nettovarallisuuteen. Asunnon arvo on huomattavasti pienempi velkojen kanssa.

Tyypillinen tilanne on myös sellainen, että toinen panostaa perheen juokseviin kuluihin, kuten ruokaan, lasten vaatteisiin ja harrastusmenoihin. Toisen nimissä taas on asuntolaina ja mahdollisesti omia säästöjä. Näistä toisella ei välttämättä ole tietoa.

Jos puolisoilla on toisen avio-oikeuden pois sulkeva avioehtosopimus, erotilanteessa asunnon omistaja ja säästöjä kerännyt saakin sitten enemmän, vaikka toinen puoliso osallistui omaisuuden kartuttamiseen vastaamalla perheen muista menoista. Näissä tilanteissa ositusta voidaan kuitenkin sovitella, jos osallistumisensa omaisuuden kartuttamiseen pystyy todistamaan.

Kuinka omaisuus jaetaan erotessa reilusti?

Omaisuuden jakamiseen vaikuttaa se, kuinka pitkään avioliitto on kestänyt. Aika usein tasajakotilanne on reilu.

Avioliiton kesto saattaa vaikuttaa tasingon suuruuteen ja siihen, mitä toimia avioliiton aikana on tehty esimerkiksi omaisuuden kartuttamiseksi. Jos kyseessä on vanhempi pariskunta, saattaa omaisuutta kertyä perintöjen kautta. Testamentissa saattaa olla toisen puolison avio-oikeuden pois sulkeva määräys.

Avioerossa toisen omaisuus ei muutu toisen omaisuudeksi. Vaikka avioehtosopimus on tehty, sitäkin voidaan sovitella, jotta päästään kohtuulliseen lopputulokseen. Jos ei päästä yhteisymmärrykseen, voidaan joutua hakemaan pesänjakajan määräämistä. Hänelle voi tehdä vaatimuksen osituksen kohtuullistamisesta.

Mielikuvissa ajatellaan, että omaisuuden jakaminen koskee ainoastaan avioliittoja. Vuonna 2011 tuli kuitenkin voimaan laki avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta. Jos avoliitto on kestänyt yli viisi vuotta tai puolisoilla on yhteinen lapsi tai yhteisessä huollossa oleva lapsi, se sisältää määräyksiä omaisuuden erottelussa huomioon otettavista hyvityksistä. Näiden määräykset ovat samankaltaisia kuin osituksen sovittelua koskevat määräykset. Niiden tarkoitus on turvata avopuolison asemaa silloin, kun omaisuuden erottelu johtaisi kohtuuttomaan lopputulokseen.

Riitatilanteita joudutaan välillä sovittelemaan oikeusteitse. Erosta selviäminen taloudellisesti vaatii usein hieman vaivannäköä.

Mikä merkitys on avioehdolla?

Avioehtosopimus kannattaa tehdä naimisiin mennessä, kun toisella on huomattavasti enemmän omaisuutta. Kun avioliiton aikana hankitaan omaisuutta, on hyvä huolehtia, että hankittu omaisuus on myös yhteisesti omistettua.

Mitä avioehdon tekemisessä kannattaa ottaa huomioon?

Avioehtosopimus tehdään usein jo naimisiin mennessä. Sopimus ei kuitenkaan vuosien kuluessa välttämättä enää vastaa tilannetta, mikä naimisiin mennessä oli. Kun tehdään avioehtoa, ihmiset eivät välttämättä tiedä, että sitä ei voi jälkikäteen muuttaa kuin yhteisellä sopimuksella. Avioehto on siinä mielessä kätevä, mutta huono.

Avioehto on kätevä, mutta huono.

Tyypillinen virhe on myös se, että avioehdossa sovittuja asioita ei ole ymmärretty. Ositussopimus on saatettu kirjoittaa epäselvästi. Sitten sanotaankin myöhemmin, että tarkoitettiin muuta. Allekirjoitettua paperia on hankalampi riitauttaa eron hetkellä. Jos toinen väittää, että toinen on menetellyt vilpillisesti, voidaan kuitenkin vedota erehdykseen ja yrittää sovitella asiaa lakiteitse. Silloin puhutaan osituksen kohtuullistamisesta.

Mikä merkitys on sillä, että asunto omistetaan yhdessä?

Asunnon yhdessä omistaminen turvaa ositustilannetta erityisesti silloin, jos on avio-oikeuden pois sulkeva avioehtosopimus. Erotilanteessa molemmat saavat asunnosta puolet. Kun asunto myydään, ajatellaan usein, että ”kauppahinnasta puolet sinulle ja puolet minulle.” Jos avioehtoa ei ole, pitää ottaa huomioon myös muu omaisuus ja velat.

Jos avioehtoa ei ole, miten ositus tehdään reilusti?

Olisi reilua olla riitelemättä omaisuudesta, mikä ei ole itselle merkityksellistä. Kannattaako vaatia venettä, jos ei itse harrasta veneilyä?

Osituksessa pitää ottaa huomioon muutakin kuin raha. Yhteisen omaisuuden kartuttaminen ei välttämättä ole rahaa, vaan se voi olla esimerkiksi kodin ja lasten hoitamista, jolloin toiselle jää enemmän aikaa ja mahdollisuuksia omaisuuden kartuttamiseen.

Miten eron jälkeen selviää rahallisesti? Mikä merkitys on säästämisellä?

On hyvä kartoittaa oman taloutensa tilanne jo etukäteen. Useimmiten ero tarkoittaa menojen lisääntymistä. Tämä johtuu ainakin siitä, että asumiskulut voivat tuplaantua. Moni joutuu myös miettimään, onko asunto liian kallis ja voiko sitä vaihtaa pienempään tai esimerkiksi vuokra-asuntoon.

Eron hetkellä on hyvä olla säästöjä. Ylimääräistä rahaa voi tarvita esimerkiksi pesänjakajan palkkiota varten, jos sellaisen joutuu ottamaan osituksen toteuttamiseksi. Ongelmia voi syntyä, jos kaikki omaisuus on kiinni asunnossa tai muussa omaisuudessa, eikä omaisuutta myydä jaon toteuttamiseksi.

Lue myös: Oikeus leskeneläkkeeseen määräytyy tämän mukaan – tarkista, täyttyvätkö kriteerit sinun kohdallasi

YK:n kansainvälistä tyttöjen päivää vietetään 11. lokakuuta. Siihen liittyen myös Annan toimituksessa koettiin muutoksia, kun Plan Internationalin lastenhallituksen jäsen, 17-vuotias Zahra Karimy, otti Annan päätoimittajan Emma Koivulan paikan päiväksi Girls Takeoverin merkeissä.

Suomeen 1-vuotiaana vanhempiensa ja kahden isoveljensä kanssa kiintiöpakolaisena muuttanut Zahra on syntynyt Iranissa, mutta hänen perheensä on kotoisin Afganistanista.

Zahra kertoo olevansa vankka tyttöjen oikeuksien puolustaja. Hän toivookin näkevänsä mediassa enemmän erinäköisiä ja -taustaisia tyttöjä ja naisia.

Kun Zahra vieraili perheensä kanssa Afganistanissa kymmenen vuotta sitten, hän huomasi, että tytöillä on siellä huonot mahdollisuudet pärjätä elämässä.

– Minun ikäisiäni tyttöjä on pakkoavioliitossa. Heillä saattaa olla monta lasta, mutta ei koulutusmahdollisuuksia. Se tuntuu kamalalta.

Zahra Karimy otti vallan Annan toimituksessa lokakuussa 2019.  Kuvassa myös Annan päätoimittaja Emma Koivula.

Tyttöjen päivän teemana ilmastonmuutos

Vuonna 2019 tyttöjen päivän teemana on ilmastonmuutoksen vaikutukset tyttöjen oikeuksien toteutumiseen.

Myös Zahra on ilmastoaktivisti. Hän painottaa, että ilmastonmuutoksessa on kyse ihmisoikeuksista.

Ilmastonmuutokseen liittyvistä asioista Zahra kertoo kiinnostuneensa ilmastoaktivisti Greta Thunbergin myötä.

– Jos nyt ei tehdä oikeita tekoja, sillä on suuri vaikutus ihmisten elämään, Zahra sanoo.

Vihapuheen kohde

Zahralle Suomi merkitsee maata, missä hän voi toteuttaa unelmiaan ja missä on turvallista.

Kun Zahra oli 15-vuotiaana juontamassa paneelia, jonka aiheena oli suomalaisuus, hän kohtasi kuitenkin paljon vihapuhetta. Viestit olivat niin rankkoja, että Zahran vanhemmat huolestuivat nuoren tytön jaksamisesta.

Zahra kertoo, että hänet viestit saivat kuitenkin ymmärtämään, että vihapuheeseen pystyy vaikuttamaan dialogilla. Zahra myös teki tietoisen päätöksen siitä, että lähestyisi asiaa ymmärtäväisyyden kautta.

– Monet vihaviestit kumpuavat tietämättömyydestä. Jos ei ole tavannut ketään erilaista, syntyy ennakkoluuloja ja pelkoa. Haluaisin tavata kaikki ne ihmiset, jotka lähettivät minulle vihaviestejä ja käydä heidän kanssaan kahvilla. Kysyisin heiltä, mikä minussa oikein pelottaa.

Zahra itse murtaa raja-aitoja erilaisen taustan omaavien ihmisen kesken tekemällä esimerkiksi vapaaehtoistyötä maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden parissa. Hän haluaa auttaa maahanmuuttajia kotoutumaan Suomeen.

– Suomen kielen oppiminen on hyvin tärkeää, joten haluan opettaa sitä. Kerron myös siitä, kuinka tulla osaksi suomalaista yhteiskuntaa.

Isän rohkaisema

Vasta 17-vuotiasta Zahraa on helppo kuvailla sanoilla rohkea ja aikaansaava. Zahralla itsellään on vankka käsitys siitä, mistä hänen rohkeutensa ja itsevarmuutensa kumpuavat.

– Isäni sanoo minua vahvaksi ja kertoo aina, että pystyn mihin vaan. Isä on kokenut sodan ja menettänyt siellä läheisiä ihmisiä. Hän on vahva, koska on päässyt noista asioista yli ja haluaa uskoa parempaan.

Tulevaisuuden suhteen Zahralla on selvät sävelet. Vuoden päästä hän valmistuu ylioppilaaksi Kulosaaren yhteiskoulun lukion kansainväliseltä linjalta. Sen jälkeen tähtäimessä on politiikan ja viestinnän opinnot korkeakoulussa.

– Haaveenani on rauhanneuvottelijan työt YK:ssa. Haluan antaa heille jotain takaisin kaikesta siitä avusta, mitä perheeni sai muuttaessaan Suomeen. Myös asiantuntijatehtävät ministeriössä, toimittajan työt ja politiikassa vaikuttaminen kiinnostavat.

”Haluan muuttaa maailmaa. Suomessa pääsen toteuttamaan unelmiani.”

Zahran oma viesti onkin harvinaisen selvä.

– Peace, love and unity. Kaikkea pitää tehdä rauhassa, rakkaudella ja yhteisöllisesti. Olemme kaikki ihmisiä. Kunnioitetaan toisiamme.

Lue myös: 

Kambodžalainen Toth, 24, ei antanut vammaisuuden lannistaa ja opiskelee opettajaksi: ”Teen kaikkeni muuttaakseni tyttöjen asemaa”

5 Greta Thunbergin esiin nostamaa ilmastofaktaa, jotka sinunkin pitäisi tuntea – montako tiesit?

Töissä deadlinet paukkuvat päälle, eikä aika riitä kaikkeen. Miten reagoit? Valmistaudutko haasteisiin rauhallisin mielin ja teet tietoisen päätöksen keskittyä olennaiseen vai stressaatko ja taistelet suoriutuaksesi kaikesta? Tapa reagoida erilaisiin asioihin riippuu siitä, millainen mielen suorituskyky sinulla on.

Mielen suorituskykyyn perehtyneeltä tutkija-kirjailija Harri Gustafsbergiltä ilmestyi lokakuussa kirja Karhu-ryhmä (2019.) Harri työskenteli Poliisin valtakunnallisessa valmiusyksikkö Karhussa muun muassa operatiivisena johtajana ja hänen kirjansa kertoo näistä vuosista sekä ihmismielen pimeästä puolesta.

Tässä jutussa Harri kertoo neljä askelta mielen suorituskyvyn kehittämiseen.

1. Ota vastuu tekemisistäsi

Harrin mukaan mielen suorituskykyä voi vahvistaa muun muassa kiinnittämällä huomiota siihen, kuinka asioihin valmistautuu. Ensin pitää kuitenkin ymmärtää, mitä haluaa. Vastuu omasta kehittymisestä pitää ottaa itse.

– Vastuuta ei voi siirtää toiselle. On tärkeää ymmärtää, ettei kukaan muu voi tehdä toisen puolesta päätöksiä.

Harrin mukaan vastuun ottaminen omista tekemisistä edellyttää sen ymmärtämistä, kuka on ja mitä haluaa elämältä.

– Se on eräänlainen pohja sille, miten henkistä suorituskykyä kehitetään.

2. Huomioi fyysinen vointisi

Fyysisellä ololla on suuri vaikutus mieleen. Arjessa sen huomaa helposti: jos on syömättä pitkiä aikoja, verensokeri laskee ja se vaikuttaa myös mieleen. Autonomiseen hermostoon voi puolestaan vaikuttaa hengityksen avulla.

– Fysiologisista reserveistä, kuten unesta, ruoasta, fyysisestä aktiivisuudesta ja hengityksestä, on tärkeää huolehtia.

3. Opettele erottamaan ajattelu ja tunteet

Jos ajattelu ohjaa ihmisen tunteita ja tunteet ohjaavat ajattelua, syntyy kiertävä kehä. On kuitenkin tärkeää  ymmärtää, että aina se, miltä tuntuu, ei ole totta.

– Jos tuntuu vaikealta aloittaa opiskelu aikuisena, silloin tulee uskoneeksi tunnetta. Uuden toiminnan aloittamisen ja tapojen muokkaamisen kuuluukin tuntua siltä, ettei ole varmoilla vesillä.

Jos tekee asioita vihassa, epätoivossa tai ahneudessa, on kokemastaan vaikea päästä yli, koska mielentila ei ole ollut kirkas ja selkeä.

Harri on myös tehnyt väitöskirjan vuonna 2018 yksilön ja organisaation resilienssistä. Harrin mukaan resilienssi eli sopeutumiskyky lisää valmiutta muutoksiin. Kun tapahtuu jotain odottamatonta, ihminen, jolla on hyvä resilienssi, on tilanteen päällä, pääsee siitä nopeasti yli ja palautuu muutoksesta.

4. Tee tietoisia päätöksiä

Mielen suorituskyky voi kehittyä, jos ihminen pystyy tekemään tietoisen päätöksen siitä, että hän yrittää epäonnistumisen mahdollisuudesta huolimatta. Päätöksiin liittyy siis aina riski onnistua ja samalla myös riski epäonnistua.

– Kun epäonnistuu, se on tietoisen päätöksen tulos ja siitä pääsee nopeammin eteenpäin.

Ympärillä näkyvät rakennukset ovat esimerkkejä tietoisista päätöksistä, joita mieli on tehnyt, Harri Gustafsberg sanoo.

Kokemus vahvistaakin mielen suorituskykyä. Jos ei tee päätöstä siitä syystä, että kaikki menee kuitenkin pieleen, ei voi kehittyä. Silloin käy helposti niin, että ihminen alkaa pelätä kaikkia epävarmoja tilanteita.

– Menestyneet ihmiset ovat todennäköisesti epäonnistuneet huomattavasti useammin kuin onnistuneet. He ovat saattaneet epäonnistua sata kertaa. Silti he ajattelevat kokeilevansa niin kauan, että onnistuvat.

Lue myös: Resilienssi ei ole pelkkää sopeutumista – nämä piirteet yhdistävät vastoinkäymisistä hyvin selviytyviä

Toimittaja, talk show -emäntä ja Radio Helsingin sisältöjohtaja Maria Veitola on tehnyt pitkän uran, jonka aikana hän on ehtinyt työskennellä niin pesulassa, baarissa kuin radio- ja tv-toimittajana, talk show -emäntänä ja media-alan esimiestehtävissä. Tällä hetkellä hänet nähdään Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa. Uransa aikana hän on myös haastatellut satoja hakijoita ja käynyt läpi kiperiä neuvotteluja ja tilanteita.

1. Näytä motivaatiosi

Maria sanoo olevansa yllättynyt siitä, että niin harva hakija osoittaa työpaikkahaastattelussa aktiivisuutta ja motivaatiota.

– Toivon, että hakija sanoisi, että tämä pesti on suurin unelmani ja teen kaikkeni, jos saan paikan. Haluan tätä niin paljon! Mutta kuulen näitä sanoja todella harvoin. Jos kuulen, palkkaan heti.

Marian mielestä motivaation osoittaminen on todella tärkeää.

– Valitsen kahdesta hyvästä hakijasta sen henkilön, joka osoittaa eniten aktiivisuutta ja sanoo olevansa tosissaan ja todella kiinnostunut paikasta. Tuollainen asenne kertoo määrätietoisuudesta.

2. Kysy kollegan palkkaa

Ennen palkkaneuvottelua kannattaa tehdä tarkat muistiinpanot vaikka ranskalaisilla viivoilla, Maria vinkkaa.

– Jos haluan parempaa palkkaa, mietin ennen neuvottelua tosi tarkkaan, että miksi ansaitsen paremman palkan. Kun sen kirjoittaa auki, se lisää omaa ammatillista itsetuntoa. Vitsi, minähän osaan vaikka mitä!

Kollegan palkkaa pitäisi aina rohjeta kysyä.

– Se lisää avoimuutta ja tasa-arvoa. Eihän sitä ole pakko kertoa, mutta aina voi kysyä. Usein ihmiset, jotka kokevat tienaavansa sen, mikä heille kuuluu, yleensä myös kertovat palkkansa.

Lue myös: Palkka-avoimuuden puolesta ja vastaan – onko palkka vain minun vai meidän kaikkien asia?

3. Älä luota vain tunteisiin

Joskus työpaikalla voi tulla henkilösuhteisiin solmuja. Tunteet kuohahtavat. Joku ei osaa ottaa vastaan kritiikkiä, toinen kritisoi kaikkea liikaa, kolmas kokee olevansa ikuinen kahvinkeittäjä. Miten kannattaa toimia, jos on vaikka esimehen kanssa henkilösuhteeseen liittyvä ongelma?

Maria kannustaa nostamaan kissan pöydälle. Ja ennen keskustelua, kannattaa tehdä kuten ennen palkkaneuvottelujakin: kirjoittaa omat ajatukset ranskalaisilla viivoilla ylös ja miettiä mahdollisimman konkreettisia esimerkkejä.

– Sitten voi sanoa, että hei, siinä palaverissa viime tiistaina, jossa oltiin tekemästä tärkeää päätöstä, pyysit minua kaatamaan kaikille vettä ja laitoit minut yhtäkkiä palvelijaksi, niin se tuntui tylsältä. Tunteita ei pidä väheksyä, mutta jos menee puhumaan, että musta tuntuu tällaiselta, se on helppo kumota.

Lue myös: Näin selviät työpaikkariidoista vahingoittamatta uraasi – muista 5 asiaa

Bahar Mozaffari, 41, laittaa vaaleanpunaisen kierrevihon ja läppärin kangaskassiin ja huikkaa heipat. Palaverista Vantaan työllisyyspalveluiden johtajan kanssa jäi hyvä mieli.

Espoolainen Bahar työskentelee projektipäällikkönä Suomen monikulttuurisimman kaupungin Vantaan osaamiskeskuksessa. Bahar on nyt, kolmentoista Suomi-vuoden jälkeen, unelmiensa työpaikassa. Hän tietää kokemuksesta, kuinka vaikeaa maahanmuuttajanaisten on Suomessa työllistyä. Edes korkea koulutus ei takaa työpaikkaa.

Viime keväänä perustetun osaamiskeskuksen tehtävänä on edistää vantaalaisten työttömien maahanmuuttajien osaamista ja työllistymistä.

Kävellessään takaisin työpaikalleen Bahar käy vielä läpi palaverin antia. Vaikka ääni on hiljainen ja rauhallinen, voi siitä aistia onnistumisen ilon.

– Olemme saavuttaneet jo lyhyessä ajassa tuloksia, ja työtämme tarvitaan. Hankkeellemme onkin tulossa jatkorahoitus kolmeksi vuodeksi.

Työpaikalle päästyään Bahar kipaisee kertomaan työntekijöille hyvät uutiset. Toiminta jatkuu, ja kaikki vakinaistetaan.

Moni uskoo saavansa töitä, mutta realismi iskee pian

Ulkomaalaistaustaisten korkeasti koulutettujen naisten työllisyysaste on 62 prosenttia, kun se suomalaistaustaisilla korkeasti koulutetuilla naisilla on 83 prosenttia.

Monella Suomessa asuvalla maahanmuuttajanaisella on tutkinto yliopistosta. Suurin osa koulutetuista naisista on muuttanut Suomeen rakkauden tai puolison työn perässä. Joukossa on myös turvapaikanhakijoina tai pakolaisina Suomeen tulleita.

Korkeasti koulutettujen maahanmuuttajataustaisten naisten työllistymistä gradussaan tutkinut Heidi Lehtovaara kuvailee, että naisilla on hyvin myönteiset odotukset työnhausta Suomessa.

– Heidän ajatuksensa on, että toki he voivat saada töitä. Realismi iskee kuitenkin pian. Englanninkieliset työmarkkinat ovat odotettua pienemmät, ulkomaalaisen tutkinnon rinnastaminen suomalaiseen on vaikeaa, työnantajat eivät tunnu arvostavan ulkomailla hankittua koulutusta ja kokemusta, suomen kielen taitovaatimukset ovat erittäin kovat, hän listaa esteitä.

Jos korkeasti koulutettu maahanmuuttajanainen pääsee töihin, työ on suomalaissiskoja todennäköisemmin työtä suorittavissa ammateissa, kuten vaikkapa siivoojina tai muissa töissä, jotka eivät vastaa koulutusta.

– Valtavasti osaamista valuu hukkaan.

Bahar Mozaffarin työhön kuuluu verkostotapaamisia eri puolilla pääkaupunkiseutua. Menossa on palaveri Vantaan työllisyyspalveluiden johdon kanssa.

”En halunnut tukia, halusin töihin”

Ennen seuraavan palaverin alkua Bahar istahtaa työpöydän ääreen ja vastaa muutamaan sähköpostiin.

Baharin työhuone on pelkistetty ja paljas. Hyllyllä on hopeisissa kehyksissä Suomen Pakolaisavun myöntämä tunnustuspalkinto, joka kertoo, että Bahar Mozaffari on valittu vuoden 2017 pakolaisnaiseksi.

Vuonna 2004 Bahar joutui pakenemaan pienen poikansa kanssa kotimaastaan Iranista Turkkiin. Paon syyt olivat poliittisia, sillä ekonomin koulutuksen saanut Bahar oli toiminut aktiivisesti naisjärjestöissä. Hän oli jatkanut isänsä jalanjäljillä – hänen isänsä oli taistellut vapauden ja demokratian puolesta ja istunut 12 vuotta vankilassa.

Vuonna 2006 Bahar saapui 3-vuotiaan poikansa kanssa kiintiöpakolaisena kylmään maahan pohjoisessa.

– Halusin heti suomen kielen kursseille ja töihin. Ajattelin, että voisin aloittaa vaikka siivoojana tai hyllyttäjänä.

Sosiaalityöntekijät olivat toista mieltä: Ensin pitäisi löytää Baharin pojalle hoitopaikka. Siihen arveltiin menevän puoli vuotta.

Bahar sisuuntui ja alkoi toimia. Hän etsi itse pojalleen hoitopaikan, hankki työpaikan siivoojana ja hakeutui suomen kielen kursseille Helsingin avoimeen yliopistoon.

– En halunnut tukia, halusin töihin. Olin jo lapsuudenkodissani oppinut, että itse päätän, mitä haluan ja teen sen eteen töitä. Niinpä lähdin siivoamaan viideltä aamulla, ja poikani nukkui työpaikallani vaunuissa sillä välin. Sitten vein lapsen päiväkotiin ja matkustin Espoosta Helsinkiin suomen kielen tunneille.

Siivoustöiden lisäksi Bahar työskenteli ravintolassa tiskarina ja tarjoilijana.

Suomen kielen kirjoittaminen on aina ollut Baharin vahvuus.

”Lähetin lukemattomia hakemuksia saamatta yhtään kutsua haastatteluun”

Pöydälle on levitetty papereita, muistivihkoja ja opaskirjoja. Bahar ja valmentaja Riittamaija Pulli istuvat pienessä toimistohuoneessa ja suunnittelevat palveluja kotona oleville vanhemmille.

He ovat jo hahmotelleet yhtä tyypillistä asiakasta: kotiäiti, asunut Suomessa 10–20 vuotta, ei koulutusta lähtömaassa eikä Suomessa, suomen kielen taito heikko, kapea elämänpiiri. Uskonto ja kulttuuri saattavat rajoittaa sitä, mitä voi tehdä työkseen.

– Meidän ydintehtävämme on tarkistaa heidän osaamisensa, päivittää sitä ja ohjata heitä koulutukseen tai työmarkkinoille. Mitä me tarjoamme heille? Olisivatko työpajat yksi toimintamalli? Bahar pohtii.

Palaverin jälkeen Baharilla on aikaa kertoa enemmän omasta urapolustaan. Ilmastointi humisee hiljaa, kun hän palaa menneisiin.

– Lähetin lukemattomia työhakemuksia eri puolille Suomea saamatta yhtään kutsua haastatteluun. Alussa hain pankkialan töitä, mutta sitten tajusin, ettei minulla ollut ekonomin koulutuksestani huolimatta tarvittavaa osaamista. Koska olin käynyt Suomessa erilaisia kursseja ja toiminut vapaaehtoistöissä, aloin hakea ohjaajan paikkoja. Hain myös persian kielen opettajan töitä.

Kun Bahar oli asunut Suomessa kolme vuotta, hänelle tarjottiin mahdollisuutta hakea töihin Espoon Leppävaaran TE-toimistoon.

Bahar tuli valituksi, ja hänen uransa kääntyi uuteen suuntaan.

Asiakastyössä Bahar sai arvokasta tietoa siitä, millaisia palveluja maahanmuuttajat tarvitsevat. Välillä hänen osaamistaan kaivattiin myös ELY-keskuksen hankkeessa.

Vuonna 2017 palo päästä kehittämään palveluja oli kasvanut niin suureksi, että Bahar irtisanoutui vakituisesta työstään ja heittäytyi projektitöihin. Hänestä tuli Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnian koulutussuunnittelija hankkeessa, jonka tavoitteena oli luoda maahanmuuttajille väyliä työelämään. Hankkeen päätyttyä Bahar tuli töihin Vantaalle projektipäälliköksi.

Unelmatyön tekeminen on myös raskasta. Bahar näyttää muistiinpanoa, jonka hän on kirjoittanut kännykkäänsä: ”Olen väsynyt olemaan väsynyt, olen väsynyt olemaan vahva.”

– Minä haluan tehdä tätä työtä, ja Vantaalla on erinomaiset mahdollisuudet suunnitella ja toteuttaa erilaisia projekteja. Mutta samalla tämä on hyvin haastavaa.

Bahar tietää kokemuksesta, että maahanmuuttajan on määriteltävä oma identiteettinsä uudestaan ennen kuin hän voi kotoutua.

”Tiedän, että muslimihuivi merkitsee taas yhtä ruksia ei-laatikkoon”

Myös Allison Abdile, 37, haki Baharin tavoin lukemattomiin työpaikkoihin saamatta kutsua yhteenkään haastatteluun. Eteläafrikkalainen Allison muutti somalialaistaustaisen suomalaisen miehensä työn perässä ensimmäisen kerran Suomeen vuonna 2006 ja lopullisesti kymmenen vuotta myöhemmin.

– Luulin, että pääsisin töihin helposti. Olihan minulla tutkinto ja työkokemusta. Ensin menin tietysti kieliopintoihin. Mutta vaikka puhuisin miten sujuvaa suomea, en usko, että töitä olisi yhtään helpompi saada.

Allisonilla on kandidaatin tutkinto toimistojohtamisesta ja tekniikasta ja työkokemusta muun muassa avustajan työstä Etelä-Afrikan parlamentin sihteeristössä.

Allison on myös huivia käyttävä muslimi.

– Työhakemuksiin pitää liittää valokuva. Tiedän, että huivi merkitsee taas yhtä ruksia ei-laatikkoon.

Allison Abdile sanoo olevansa onnekas, kun saa tehdä nykyistä työtään.

Moni korkeasti koulutettu maahanmuuttaja tekee siivoustyötä

Nyt Allison naputtelee läppäriä Helsingin keskustassa sijaitsevan Nikolajeffin talon kolmannessa kerroksessa. Täällä pitää kotiaan start up -yritys WeHost, joka on Airbnb-asuntojen hosting-palvelu.

Allison oli perustamassa yritystä vuoden 2018 keväällä. Alussa hän toimi yrityksen operatiivisena johtajana. Myöhemmin hän siirtyi perhesyistä vähemmän kuormittavaan työhön työntekijöistä ja heidän menestyksestään vastaavaksi johtajaksi.

WeHostin henkilöstö on nuorta ja kansainvälistä. Toimistokielenä puhutaan englantia. On aamupäivä, ja ”housekeeperit” pakkaavat vedettäviin kärryihin siivousvälineitä, puhtaita pyyhkeitä ja lakanoita, vessapaperia.

Monet heistä ovat korkeasti koulutettuja.

– Tuolla eritrealaisella miehellä on anestesiahoitajan koulutus. Ja tuolla filippiiniläisnaisella on yliopistotutkinto taiteista ja yhteiskuntatieteistä. Siivoojiemme esimiehellä on tutkinto kriminologiasta, Allison kertoo.

Sitten hän ottaa läppärinsä ja siirtyy neuvotteluhuoneeseen, joka on erotettu avokonttorista lasiseinällä. Aamupäivään on sovittu kaksi työhaastattelua; yritys hakee lisää siivoojia.

– Kertoisitko, miksi haet tätä työtä? kysyy Allison ensimmäiseltä hakijalta, nepalilaiselta naiselta, joka viimeistelee Suomessa liiketoiminta-analytiikan maisteriopintoja.

Allison haki lukemattomiin työpaikkoihin saamatta kutsua yhteenkään haastatteluun.

Allison lähti mukaan start-up-yritykseen

Ennen lopullista asettumista Suomeen Allison asui perheineen Kapkaupungin lisäksi Nairobissa ja Brysselissä.

– Mieheni työ vei meitä eri puolille. Halusimme kuitenkin asettua Suomeen, koska tämä on paras maa maailmassa kasvattaa lapsia.

Töitä hakiessaan Allison pysyi kiireisenä käymällä kaikki mahdolliset TE-keskuksen koulutukset. Hän työsti myös yrityssuunnitelmaa englannin kielikerhosta, mutta hanke tyssäsi rahoituksen puutteeseen.

Lopulta Allison pääsi itävaltalaistaustaisen naisen perustamaan kierrätysdesignyritykseen työkokeiluun. Hän ehti työskennellä siellä pari kuukautta, kun eteen tuli uusi tilaisuus: hänen miehensä työkaverin pojalla oli start up -idea ja sille rahoittajia, mutta yrityskumppani puuttui.

– Hän pyysi minua mukaan. Aloitimme helsinkiläisessä kahvilassa, kasvoimme yrityksen ja erehdyksen kautta ja nyt olemme tässä, Allison hymyilee.

Allison Abdile ja kollega Destiny Kiho haastattelevat housekeeping-työtä hakevaa saksalaisnaista.

”Työnantajien asenteissa on yhä tarkistamisen varaa”

Bahar ja Allison ovat onnistuneet, mutta monien tie tyssää esteisiin.

– Työnantajien asenteissa on edelleen tarkistamisen varaa. Vaikka Suomessa on yhdenvertaisuuslaki, sukupuoli, etnisyys ja uskonto nousevat työllistymisen tielle. Ennakkoluuloja ja syrjintää voisi purkaa koulutuksella, korkeasti koulutettujen maahanmuuttajanaisten työllistymistä tutkinut Heidi Lehtovaara pohtii.

Työllistymistä hidastavat myös sosiaalisten verkostojen ja suosittelijoiden puute.

Onneksi apujakin on saatavilla. TE-palveluiden lisäksi mentorointi ja kolmannen sektorin työllistämisprojektit auttavat työllistymisessä. Palkkatukikokeiluja pitäisi Heidi Lehtovaaran mukaan käyttää enemmän, ja anonyymi rekrytointi olisi yksi mahdollisuus ehkäistä syrjintää.

– Se yrittämisen määrä, joka näillä naisilla on, on valtava. Heillä on motivaatiota ja sisua. Pakon edessä he löytävät itsestään vielä lisää voimavaroja ja itseluottamusta.

Työllistyminen on usein kiinni onnesta

Minkä Bahar uskoo olevan menestyksensä salaisuus?

– Voisi sanoa, että menestykseni salaisuus oli se, ettei minulla ollut miestä, kun tulin Suomeen. Olin vapaa tekemään, mitä haluan, Bahar naurahtaa ja viittaa perinteiseen iranilaiseen kulttuuriin, jossa naisen paikka on kotona mahdollistamassa miehen ja lasten hyvinvointi.

Bahar puhuu myös siitä, miten hän joutui rakentamaan Suomessa koko identiteettinsä uudestaan. Tietyt kohtaamiset olivat ratkaisevia. Niiden avulla hän jaksoi uskoa itseensä ja löysi tien eteenpäin.

– En esimerkiksi koskaan unohda Uudenmaan maahanmuuttopalvelujen esimiehen kannustavia sanoja, kun hän halusi, että menen puhumaan erääseen tilaisuuteen. Minua pelotti, mutta hän sanoi minulle: Bahar, kyse ei ole suomen kielen testistä, kyse on asiantuntemuksesta.

Allison miettii, että maahanmuuttajanaiset toisivat suomalaiseen työelämään osaamisensa lisäksi monimuotoisuutta ja eloisuutta. Työllistyminen on kuitenkin kiinni onnesta.

– Vaikka sinulla olisi kannustajia ja mentoreita, on työpaikan saaminen kiinni siitä, että olet oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja kohtaat oikeita ihmisiä.

Allisonin työpäivä jatkuu toisella rekrytointihaastattelulla. Lisäksi hän suunnittelee työpaikan hengennostatustapahtumaa, joka järjestetään tänään ensimmäistä kertaa.

– Tarkoitus on, että tapahtumasta tulee säännöllinen. Haluamme pitää huolta työntekijöidemme hyvinvoinnista.

Juttuun on haastateltu myös tutkijatohtori Tytti Steelia WeAll-tutkimushankkeesta Helsingin yliopistosta.

Näyttelijä Laura Birn istuu Ateneumin taidemuseon kätkössä, jylhän tammioven takana pienellä sivukäytävällä, jonne muu yleisö ei juuri löydä. Näillä samoilla käytävillä kulki aikanaan myös taiteilija Helene Schjerfbeck, jota Laura esittää pian ensi-iltaan tulevassa, Antti J. Jokisen ohjaamassa Helene-elokuvassa.

Laura on tullut edellisenä iltana Irlannista, missä hän on ollut kuvaamassa Apple TV Plussan tuottamaa kansainvälistä scifi-sarjaa Säätiö. Aikaa on vain lyhyeen viikonloppupyörähdykseen kotona. Sunnuntai-iltana hän matkustaa taas jatkamaan kuvauksia – nyt Saksaan.

Lauraa ei väsytä, sillä hän toteuttaa unelmaansa kansainvälisestä urasta.

– Olen erittäin kunnianhimoinen näyttelijänä. Haluan mennä mahdollisimman pitkälle. Minusta on ihanaa tehdä töitä ulkomailla, hän sanoo.

Parhaillaan kuvattava, kymmenosainen Säätiö on suurin kansainvälinen tuotanto, jossa Laura on ollut mukana. Sitä varten häntä koekuvattiin kahdesti, ensin Lontoossa, sitten Irlannissa. Haastatteluhetkellä Laura ei voi vielä kertoa roolistaan tarkemmin. Hänellä ei ole siihen tuotannon lupaa.

– Ensimmäisen kerran elämässäni olen tekemässä scifiä, hän sanoo.

Laura kiittää kansainvälisestä urastaan suomalaista elokuvaa. – Suomessa tehdään nykyisin niin hyviä elokuvia, että ne avaavat ovia maailmalle.

”En kestäisi Tanssii tähtien kanssa -kisan julkisuutta”

Päärooli Sofi Oksasen kirjaan perustuvassa Puhdistus-elokuvassa toi Lauralle aikanaan Jussi-patsaan parhaasta naispääosasta. Hänet muistetaan myös muun muassa läpimurtoleffasta Helmiä ja sikoja, lotista kertovasta tarinasta Lupaus, Aku Louhimiehen ohjauksesta Vuosaari sekä Anja Kaurasen romaaniin perustuvasta Syysprinssistä. Netflixissä Laura on nähty muun muassa The Innocents -sarjassa.

Näkyvästä työstään huolimatta Laura ei janoa julkisuutta.

– Minua on pyydetty muun muassa Tanssii tähtien kanssa -kisaan. Rakastan tanssia, ja tanssiminen olisi ihan mahtavaa, mutta en kestäisi ohjelmaan liittyvää julkisuutta, hän sanoo.

Laura ei puhu mielellään yksityiselämästään. Hänellä on puoliso ja nelivuotias lapsi.

– Olen onnellinen, että minun ei ole tarvinnut valita työn ja perheen välillä. Aikataulut ovat joskus kaoottisia, mutta kukaan läheisistäni ei ole vielä koskaan pyytänyt minua luopumaan ainoastakaan työtilaisuudesta. Olen todella onnellinen, että lapsellani on neljä ihanaa isovanhempaa. Heidän apunsa ja rakkautensa on korvaamatonta.

Luit juuri lyhennelmän Annan kansijutusta, jonka on kirjoittanut Minna Juti. Mitä kaikkea Laura Birn kävi läpi eläytyessään ja valmistautuessaan Helene Schjerfbeckin rooliin? Mitä hän vastaa kritiikkiin siitä, että viisikymppisen Helenen rooliin valittiin hänet eikä viisikymppistä näyttelijää? Miten Lauran ja hänen näyttelijäystäviensä ystävyys kestää sen, että he kilpailevat jatkuvasti samoista rooleista?  Lue koko juttu Annan numerosta 1/2020 tai digilehdestä! Voit tilata digilehden täältä!