Kiinteistönvälittäjät kohtaavat työssään outoja ja yllättäviä tilanteita.
”Tavallisimpia ovat tilanteet, joissa asuntoesittelyssä on samaan aikaan useampia ihmisiä ja yhtäkkiä yksi heistä alkaa nuuskia suurieleisesti nenällään ja sanoa, että täällä haisee homeelta. Talo tyhjenee aika nopeasti”, Ilkka Juutilainen Westhouse LKV:stä kertoo.
Hänen mukaansa nuuskuttelu tapahtuu tilanteissa, jossa homeesta ei ole mitään merkkiä. Asiakkaan tarkoitus on siis vain karkottaa ”kilpailijansa”.
Joskus paikalle saavutaan kosteusmittarin kanssa. Emilia Nikkilä Kiinteistömaailmasta muistelee tilannetta, jossa nuoripari oli ostamassa asuntoa ja mukana oli toisen isä kosteusmittari kädessään.
”Kosteusmittarin käyttäminen asuntoesittelyssä ei ole missään tapauksessa sallittua. Mittaamisen saa tehdä ainoastaan puolueeton ammattilainen myyjän suostumuksesta ja myyjän läsnä ollessa.”
Nikkilä joutui kieltämään isältä kosteuden mittaamisen.
”Siitä syntyi esittelyyn ikävä tunnelma.”
Tussia seinässä ja vessareissuja
Asuntoesittelyyn mukaan tulevat lapset saattavat joskus aiheuttaa hankalia tilanteita.
”Jos näyttöön saavutaan pienten lasten kanssa, ei aina ymmärretä kunnioittaa toisen kotia. Lapset päästetään leikkimään sohvalle tai pomppimaan sänkyyn. Lasten kanssa näyttöön tultaessa olisi myös hyvä muistaa, että asunnossa voi olla rikkoutuvia koriste-esineitä tai vaarallisia rappusia”, muistuttaa kiinteistönvälittäjä Reetta Kuusikko Huoneistokeskuksesta.
Pahimmassa tapauksessa lapsi pääsee sotkemaan myytävää asuntoa.
”Kerran eräs vilkas lapsi piirsi näytön aikana seinään. Hän oli löytänyt jostain tussin ja sutaisi sillä. Onneksi sotku saatiin siivottua ja asiakas korvasi siivouksen”, Juutilainen muistelee.
Nikkilä painottaa, ettei kiinteistönvälittäjän tehtävä ole vahtia lapsia näytön aikana. Jos lapsia ei saada asuntoesittelyn ajaksi hoitoon, heidät pitäisi saada pysymään vanhempien lähellä.
Lue myös Kotiliesi.fi: Remontti edessä? Näitä 5 asiaa arkkitehti ei ikinä tekisi asuntoa remontoidessaan
”Olen kuullut, että kollegani vietti kerran esittelyn leikkimällä lasten kanssa sillä aikaa, kun vanhemmat kiersivät asuntoa.”
Jos lapset juoksevat ympäri asuntoa tai hyppivät sängyllä, välittäjän on Nikkilän mukaan puututtava siihen.
”Se taas saattaa vaikuttaa tunnelmaan negatiivisesti.”
Silloin tällöin näyttöön tulevan yllättää vessahätä.
”Se on aina vähän kaksipiippuinen juttu. Jos kyseessä on lapsi, se on ymmärrettävää ja totta kai hänet pitää päästää vessaan. Mutta on eri asia, jos aikuinen kysyy, voisiko hän käyttää vessaa. Kyllä sitä toivoisi, että näyttöön tuleva aikuinen ihminen voisi käydä jossain muualla vessassa, kun kyseessä on kuitenkin jonkun ihmisen koti”, Nikkilä toteaa.
”Vessassa käyntiä näytön aikana ei voi kieltääkään, mutta sellaisissa tapauksissa kerromme aina asunnon omistajalle, että vessaa on käytetty näytön aikana”, Juutilainen sanoo.
Huono käytös on lisääntynyt
Kiinteistönvälittäjät ovat kohdanneet asuntoesittelyissä myös huonoa ja välinpitämätöntä käytöstä.
Juutilaisen mukaan jotkut suhtautuvat välittäjään ylimielisesti ja haastavat pyyntihinnan suhteen. Joskus näyttöön saapuva odottaa asunnolta jotain muuta kuin mitä se todellisuudessa on, vaikka asunnosta olisi hyvät kuvat netissä.
”Jotkut tulevat näyttöön täysin kylmiltään, eivätkä tiedä edes minkäkokoisesta asunnosta on kyse. Toivoisin, että näyttöön tultaisiin hyvällä fiiliksellä ja avoimin mielin. Silloin keskustelu välittäjän kanssa etenee sujuvammin”, Juutilainen sanoo.
Joskus pettymys asuntoon ilmaistaan voimakkaasti. Nikkilän mukaan jotkut asiakkaat kokevat oikeudekseen kommentoida asunnon siisteyttä ja huonekaluja hyvinkin ikävään sävyyn.
”Kerran eräs asiakas istahti myynnissä olevan asunnon sohvalle ja alkoi siitä käsin käydä katseellaan läpi myyjän tavaroita ja arvostella niitä. Jouduin lopulta sanomaan hänelle, että mitä jos keskityttäisiin nyt vain tähän asuntoon”, Nikkilä kertoo.
”Eikä aina ole välttämättä ihan selvää, miksi henkilö on saapunut kyseiseen näyttöön. Jotkut tulevat paikalle selvästikin ihan puhtaasta mielenkiinnosta katsomaan, miltä naapurin koti näyttää”, Kuusikko huomauttaa.
Yleisesittelyt ovat viime vuosina vähentyneet ja nykyään valtaosa näytöistä on yksityisesittelyjä. Niiden myötä on lisääntynyt se, että ihmiset jättävät tulematta paikalle varaamaansa esittelyyn.
”Jotkut tulevat paikalle väärään aikaan, joko puoli tuntia ennen tai reilusti myöhässä, eivätkä tunnu ymmärtävän sitä, että välittäjällä saattaa alkaa uusi näyttö heti perään.”
Jotkut taas tulevat näyttöön aivan liian aikaisin.
”Jos paikalle saavutaan liian aikaisin, asunnonomistaja ei välttämättä ole vielä ehtinyt lähteä kotoa pois näytön ajaksi. Silloin ei ole ok mennä pihalle kiertämään”, Nikkilä muistuttaa.
Jääkaapin syynäystä
Kaappeihin kurkkiminen ja asunnon kuvaaminen on arkipäivää asuntonäytöissä.
”Monet ryntäävät availemaan asunnon kaappeja ja komeroita kysymättä lupaa. Keittiössä saatetaan käydä jokainen laatikko läpi jääkaappia myöten. Toki kaappeihin voi näytössä hienovaraisesti kurkistaa, mutta olisi hyvän tavan mukaista tarkistaa välittäjältä, saako niin tehdä”, Nikkilä toteaa.
Jotkut innostuvat kuvaamaan asuntoa kesken näytön omalla puhelimellaan.
”Asunnossa voi olla esillä henkilökohtaisia tavaroita ja valokuvia, joita asukas ei toivoisi kuvattavan. Osa asiakkaista kysyy, saako ottaa kuvia, mutta osa kaivaa puhelimensa esiin ja alkaa kuvata asuntoa lupaa kysymättä. Välillä joudumme kieltämään sen, jos asunnonomistaja on erikseen kieltänyt asunnossaan kuvaamisen”, Nikkilä kertoo.
Lemmikkieläimen tuominen asuntonäyttöön ei ole myöskään sallittua.
”Asunnossa voi asua allergikkoja, ja siksi näyttöön ei voi saapua oman lemmikin kanssa. Kerran näyttöön tuli asiakas, jolla oli koira käsilaukussaan. Silloin soitin myyjälle ja kysyin, voiko asuntoon tulla koiran kanssa”, Kuusikko kertoo.
Joskus koira halutaan tuoda näyttöön liikuttavista syistä.
”Kerran eräs ostajaehdokas kysyi, saako hänen vanha koiransa käydä talossa, sillä hän ei ollut varma, suostuisiko koira menemään talon portaita. Sovimme asian omistajan kanssa, ja ostaja pääsi testaamaan portaita koiransa kanssa”, Nikkilä muistelee.